Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:zepeteus
Alue:Studiotyöskentely
Aihe:Motorisoitujen liukujen huoltaminen
Aika:03.07.2010 16:16   (muokattu 03.07.2010 16:17)
Samalla tavoin kuin perinteisiäkin liukuja. Periaatteena on puhdistaa johdinrata (vastuspinnat) siten että liukupotikassa on hyvä kontakti koko matkallaan. Potikan liikutusmekanismi puolestaan puhdistetaan siten että sen liike on mahdollisimman tasainen ja esteetön, maltillinen öljyäminen voi olla myös asiaa. Liiallinen ja väärään paikkaan eksynyt rasvaus kerää vain itseensä lisää töhnää ja saattaa huonontaa vastuspintojen kontaktia.
 
Irtoroskat ja töhnät pois millä tahansa mikä ei naarmuta paikkoja, eikä jätä itsestään lisää töhnää sisälle. Paineilman kanssa kannattaa olla sen verran varovainen ettei riko mitään, tai ahda sillä roskia entistä tiiviimmin paikkoihin joissa se haittaa.
 
Puhdistusaineena tislattua vettä on suositeltu esim. muovijohteisille raidoille. Vahvojen alkoholiliuosten yms. kanssa pitää varoa, muovijohteissa saattavat sulattaa tavaraa.
 
Omissani olen ensin noukkinut näkyvimmät roskat pois käsipelillä ja sitten imuroinut/puhaltanut. Tämän jälkeen "pesu", esim. PRF 6-68 on toiminut hyvin. Liukumekanismit olen voidellut sen jälkeen PRF 7-78:lla. Näin olen palauttanut jopa melko kuolleita liukupotikoita henkiin.
 
Missään nimessä en suosittele pelkkää kansilevyn raoista suoritettua öljysuihkuttelua ja mikäli vain mahdollista, koko liut sisältävä piirilevy kannattaa kaivaa esiin huoltoa varten.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=16&t=192010