Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Sister Cinema
Alue:Kitarat: kitarakamat
Aihe:Neiti ummikko kyselee kitaroista
Aika:01.05.2010 13:16   (muokattu 01.05.2010 13:18)
Kitaroista en tiedä vielä käytännössä mitään joten pahoittelut jos on tyhmiä kysymyksiä (vai onko niitä olemassakaan), väärää termistöä ym.
 
Eli olen soittanut ikäni pianoa ja se on ollut pääasiallisin instrumentti sävellystyössä. Nyt opiskelujen vuoksi vaihtui paikkakunta, piano jäi kotipuoleen ja mitään kiippareita en ole vielä ehtinyt hankkimaan. Kitaran hankinta on kuitenkin aina kiinnostanut. Akustisia kitaroita olen tottunut ystävien luona rämpyttelemään, sen verran että perussoinnut löytyy ja voin vaikkapa säestää omien kappaleideni taustaa. Noh, veljeni lahjoitti minulle vanhan akustisen teräskielisen kitaransa (Ibanez) joka on lojunut ilmeisesti bändinsä harjoitustiloissa. Mutta; olen kyllä kitaran virittänyt ennenkin mutta tätä nimenomaista tapausta en yksinkertaisesti saanut vireeseen ja jäi se olo että nyt kyllä vika oli kitarassa eikä virittäjässä ;-)
 
Kun laitoin kielet vireeseen vaikka ihan viritysmittarilla niin että ne olivat avoimilla kielillä oikeassa vireessä sitten esimerkiksi ihan perussointuja ottaessa kitara - tai siis vire - kuulosti ihan kamalan epävireiseltä. Lähemmäs oikeaa virettä (soitossa) pääsin painamalla kieltä 5. välistä ja laittamalla sen äänen vireeseen. Jos siis kieli oli avoimena vireessä, tuolla 5. nauhalla se ei sitten samaan aikaan enää ollutkaan. Jäi mietityttämään mistä tämä olisi voinut johtua, kaulasta? Veljeni vakuutteli että tämä kitara on "hyvä peli", hänen ensimmäinen kitaransa mutta teki mieli heittää sillä vesilintua tuon vireen kanssa tapellessa (enkä omista esim. absoluuttista sävelkorvaa että hakisin "täydellistä" virettä, tuo vire oli epävire).
 
Noh, en kuitenkaan päättänyt vielä luovuttaa kitaroiden suhteen ja taas pistin veljeni asialle etsimään minulle jotain - tässä taisi tulla iso virhe - halpiskitaraa tuota Ibanezia korvaamaan. Hankinta oli Epiphonen teräskielinen jumboakustinen, jossa on nyt sitten muut murheet. Nyt on vire kohdallaan, kitaran ääni on sellainen lelumainen - en halvasta kitarasta muuta odottanutkaan - mutta tässä taas kielet särisevät häiritsevästi. Lähinnä tuolta ensimmäisistä väleistä mutta aivan liikaa kuitenkin, verrattuna vaikka tuohon epävireiseen pirulaiseen ;-)
 
Olen kehittänyt lauluani matalammaksi ja sen myötä pari kuukautta sitten viritin nämä molemmat 1/2 sävelaskelta alavireeseen, olisiko tuo riittävä "tiputus" aiheuttamaan räminää? Ja jos näin, mikä avuksi? Kun tämä on varmaan se vire jossa laulullisesti pysyn.
 
Olisi kiva saada jotain vinkkejä tuohon Ibaneziin myös josko siihen vielä kestäisi korva tarttua. Sen soundi on kuitenkin enemmän oikean kitaran kuuloinen mutta vire on kauhea.
 
Etukäteen kaikesta avusta jäsentelemättömään postaukseeni kiittäen :)
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=15&t=190355