Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Vladi
Alue:Kitarat: kitarakamat
Aihe:kitaran runko?
Aika:12.03.2010 12:20
Kurg: Mutta munakkaan hevisaundin salaisuus onkin siinä, että pidetän ne gainit siellä reilusti alle puolen välin, siis jos puhutaan high-gain vehkeistä. Bändisoitossa kun kaksi tällaista pienempisäröistä saundia yhdistyvät muun bändin kanssa, niin jumaleissön on muuten raskasta ja ennen kaikkea selkeää!
 
Meni vähän off-topiciksi, mutta kun kerrankin innostuu tänne foorumille kirjoittelemaan, niin saa mennäkin.

 
Jatkan hieman offtopiccia: Nykyään ei tunnuta tajuavan sitä, että se "superbrutaali" kotona ruuvattu soundi ei toimi 99% tapauksista pätkääkään bändisoitossa. Säröä ja bassoa on yleensä aivan liikaa. Hyvänä esimerkkinä eräs tuttuni joka on ikäisekseen aikamoisen kova kitaristi. Olin kerran käymässä ja tuli puheeks että meikällä on tällä hetkellä Mark iV vahvistimena. Vastaukseks sain huvittunutta hymähtelyä, joten ajattelin että tällä kaverilla on varmaan joku maailman kallein stäkki sitten piilossa. Noh, menin kuuntelemaan tän kaverin bändin treenejä ja treeneissä kökötti 2x12 Line 6:sen spideri. Tähän kun lisättiin vielä reippasti alavireinen kitara, liikaa säröä ja hitonmoinen middlescooppi, niin basistilla ei ollut enää mitään virkaa. Basisti lopettikin yhdessä vaiheessa soittamisen ja mitään eroa en kuullut. Ja tämä siis porukalla jossa veti vain kitaristi, basisti ja laulaja. Rummut tuli midinä koneelta. Vaikka heppu on taitava soittaja en ottais häntä bändiin ihan tuon soundipolitiikan ja ennen kaikkea asenteen takia. Rankkuutta yritetään vääntää väärästä päästä.
 
Ja aiheeseen: Mä oon jotenkin jämähtäny mahonkirunkoisiin liimakaulaisiin soittimiin. Tykkään siitä tummuudesta ja paksuudesta mitä ne tarjoaa. Toisaalta tummien vahvistimien kanssa tää on ollu hieman ongelmallistakin, saa trebleä vääntää isolle. Toisaalta kiehtois myös hankkia joku kirkassoundinen strato joka olis sitten taas ihan toista ääripäätä. Mutta kuten täällä tulikin jo ilmi, niin kitaran puumateriaali on vain yksi todella monesta tekijästä joista soundi syntyy. Itse käytin ensimmäiset 8v "soittourastani" soundin hakuun kitaroita vaihtelemalla. Tuona aikana vaihdoin vahvaria vain kerran ja sitäkin koska edellinen hajosi. Vasta ekan putkivahvistimen hankinnan jälkeen valkeni kuinka paljon silläkin on merkitystä. Ja miten kaappi vaikuttaa. Ja miten kaikki kitaran ja vahvistimen välillä oleva vaikuttaa... The list goes on. Tervetuloa loputtomaan säätämiseen, vääntämiseen ja ruuvaamiseen. Tää on hauskaa eikä lopu koskaan! ;)
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=15&t=188820