| Muusikoiden.net - Keskustelu | |
| Kirjoittaja: | Murgo |
| Alue: | Aloittelijat |
| Aihe: | Opinko ikinä? |
| Aika: | 05.02.2010 06:23 |
| Tuo on kyllä kurjaa jos vanhemmat eivät kannusta. Itsellänikin oli lapsena äidin suhteen sama ongelma, en hänen mielestään ollut ikinä tarpeeksi hyvä missään (taitaa olla samaa mieltä vielä tänä päivänäkin, mutta se ei enää haittaa :). Ihmisiä ne vanhemmatkin ovat, vaikka pikkulapselle tuntuvatkin erehtymättömiltä auktoriteeteilta. Eivät kaikki aikuisetkaan valitettavasti välttämättä tajua sitä että esim. soittamaan oppiminen vaatii vuosien työn eikä kukaan todellakaan kuulosta aluksi hyvältä, joten helposti ajattelemattomuuttaan saattavat kommentoida lapsen ensimmäisiä yhdellä sormella/kielellä hapuiluja tyyliin "eipä tuosta mitään näytä tulevan, et taida olla musikaalinen", etenkin jos itse eivät ole koskaan mitään soittaneet tai ovat itse nuorena luovuttaneet kun homma ei olekaan sujunut ensimmäisestä päivästä lähtien. Meillä osa ongelmaa ehkä oli se että äitini jossain vaiheessa harrasti klassista laulua ja kävi tunneilla, ja minä 5-7 vuotiaana en tietenkään ko. touhun päälle ymmärtänyt vaan saatoin sanoa hänelle että "älä taas kilju, kuulostaa kamalalta" kun hän harjoitteli, joten ehkä hän sitten "kosti" minulle kun reilun kymmenen iässä yritin kitaransoittoa ruveta opettelemaan. Kuten sanottua, vanhemmatkin ovat vain ihmisiä eivätkä aina välttämättä tajua ettei lapsi ymmärrä että tuollainen kuulostaa ilkeältä vaan loukkaantuvat ja suuttuvat lapselle. Vaan jos on itsekin epävarma, niin kaikki arvostelu tuntuu pahalta vaikka arvostelija olisi mistään mitään ymmärtämätön lapsi. Minulla musiikkiharrastus jäi nuorena aika alkutekijöihinsä äidin ja hullun musiikinopettajan yhteisvaikutuksesta, vaikkakin isäni taas jaksoi kannustaa ja kirjoitella minulle "tabulatuureja" (merkkasi numeroilla kitaran kielen ja nauhan mistä piti painaa) toivelaulukirjojen nuottien alle vaikkei itse ole koskaan soittanut mitään instrumenttia. Mitä vanhempana aloittamiseen ja bändisoittoon tulee, itse pääsin puolivahingossa koko ikänsä soittaneiden kavereiden bändiin 3-4 vuotta sitten 35 vuoden kypsässä iässä soittamaan soitinta jota en ollut juuri koskaan isommin harjoitellut (jotain perusteita toki tunsin). Treeniä vaaditaan, mutta kun bändikaverit (yleensä) ymmärtävät että minulla menee hiukan kauemmin oppia joku uusi juttu kuin heillä, niin toistaiseksi olen lopulta riittävällä harjoittelulla pystynyt soittamaan sen mitä on kulloinkin tarvittu. Jutut ovat pikku hiljaa muuttuneet vaativammiksi sitä mukaa kuin oppiminen on edistynyt, onneksi kahdella kitaristilla varustetussa heavybändissä ei kosketinsoittajan välttämättä tarvitse kauhean vaativia juttuja osata. Mutta jos vain samanhenkistä kaveria löytyy, niin kannattaa ehdottomasti soittaa porukalla niin paljon kuin mahdollista, oppiminen nopeutuu ja motivaatio kasvaa huimasti kun on muutakin syytä treenata kuin omaksi huviksi pimputtelu. | |
| Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään. https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=11&t=187387 | |