Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:TundraScobar
Alue:Rock, pop, alternative
Aihe:Alternative ja sen määritelmä nykyisin
Aika:27.01.2010 10:02   (muokattu 27.01.2010 10:03)
vpjarvi: Mä olen jotenkin saanut sen käsityksen, että alternative oli samanlainen sateenvarjotermi kaikenlaisille bändeille kuin uusi aalto 1970-80 -lukujen vaihteessa tai indie 2000-luvulla.
 
Kuten näissä mainitsemissani kahdessa muussa määreessä, on alternativessa tärkeää ollut se, että yhtyeen tai artistin taiteellinen tulokulma on ollut vahvasti kiinni omassa ajassaan (...) tämä termi ei enää ole ajankohtainen vaan ennemminkin vain oman aikansa määritelmä sellaisille tyylisuunnille, jotka tuolloin edustivat jotain uutta suuntaa.

 
Plussaa napsahti. Ja tuo indie kieltämättä haiskahtaa sanana hieman 2000-luvun alternativelta. Jotenkin tuntuu, että siitä on tullut viime vuosikymmenellä aivan kaiken eteen laitettava etuliite. Alkujaan lähinnä tekemisen tapoja - punk-henkistä DIY-eetosta - ilmentävä sana on alkanut tarkoittaa yhä enemmän pelkkää musiikkityyliä. Tietysti on hienoa, mikäli tämä edustaa vaihtoehtoisten ja riippumattomien levy-yhtiöiden menestymistä suurien toimijoiden ikeessä, mutta jotenkin näen tuon etuliitteen yhtä lailla kaupallisena strategiana "fiksujen ja tiedostavien" nappaamiseksi.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=3&t=187250