Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Hard as a rock
Alue:Audiovisuaalinen alue
Aihe:Järjestelmäkamerat
Aika:14.12.2009 13:23
Kyllä mä siihen järkkäriin kallistuisin jos se kuvaaminen yhtään enempää kiinnostaa, itse ostin Nikonin D70:n vuonna 2005 ja on siitä paljon ollut iloa.
Hyvä puoli on nimenomaan, että kun ostat hyvän rungon, niin ei siitä tarvitse itseänsä maksaa kipeäksi, ja jos kuvaaminen alkaa kiinnostamaan enemmän, niin sitten voi alkaa niiden kalliimpien objektiivien hankkimista miettimään. On se järkkäri + esim. juurikin joku ihan hyvätasoinen 18-70 objektiivi jo ihan eri maailmasta kun jollakin pokkarilla kuvaaminen.
 
Kameran ostossa erityisen miellyttävää on, että hyvä kamera on hyvä kamera niin kauan kuin sillä elinikää piisaa, jonka pitäisi olla aika kauan. Toisin kuin vaikka tietokoneissa, vuonna 2005 ostettu tietokonehan on jo ihan kehäraakki. Ei sillä, etteikö kameroissa tapahtuisi myös kehitystä, mutta kyllä noi kamerat on ollut jo ikuisuuden sellasia, että ei se hyvän kuvan ottaminen siitä kamerasta enää ole kiinni, jos vähän laadukkaampi on kyseessä. Kameroiden kehittymisessä jotenkin hassua on tuo ainainen megapikselimania, ilmeisesti se on kuitenkin ihan hyvä konsti fuulata sellaista joka ei viitsi kauheasti asiaan perehtyä, onhan se hurjaa kun pokkarissa on yli 10 megapikseliä. Kummasti kuitenkin tuon D70:n kuudella megapikselillä on saanut kehitettyä hämärässä otettuja otoksia A2-kokoon ihan kohinattomina, kun optiikka on ollut semihyvää.
Copyright ©1999-2018, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=57&t=184355