Muusikoiden.net - Keskustelu | |
Kirjoittaja: | levesinet |
Alue: | Klassinen |
Aihe: | Klassisia kitarakappaleita |
Aika: | 05.04.2009 17:31 (muokattu 05.04.2009 23:33) |
Bellinatin musiikki ei ole klassista musiikkia Huokaus. Olen nyt useita päiviä märehtinyt asiaa ja tähän minun on kai mukautuminen, siis vaikka käytinkin sanaa arkisemmassa, laajemmassa merkityksessä. Suomen näkökulmasta brasilialaiseen, populaarimusiikin perinteisiin rakentuvaan nykymusiikkiin joudun kai suhtautumaan niin kuin esimerkiksi nykyflamencoon, omana musiikkilajina. Ja kuitenkin kyse on nykymusiikista, tavallaan taidemusiikista, mutta se ei täysin istu täkäläisen taidemusiikin määritelmään. Tilanne on vähän samantapainen kuin miettiessä, lasketaanko Brasilia länsimaihin. Joskus se lasketaan länsimaihin, joskus ei. Niin lähellä Portugalia ja Italiaa ja kuitenkin niin kaukana pohjoismaista. Kiehtovaa mutta useinkin masentavaa. linkittämäsi duo- ja triopiisit eivät sitä edusta; ovat lähinnä jälkimodernistista fuusiojazzia länsirannikon letkeydellä ja latinorytmiikalla varustettuna. Musiikillisesti ei olla kaukana jonkun Pat Methenyn tai Al Di Meolan tekemisistä. 1980-luvun alussa Metheny kävi Brasiliassa soittamassa Clube da esquina -porukan kanssa. Hän on saanut paljon vaikutteita Milton Nascimentolta ja Toninho Hortalta, ja myöhempinä vuosina sitten päin vastoin. Pat Metheny on ilmiömäinen soolokitaristi, mutta... EDIT: No joo, makuasia. Pakko vähän vetää sanojaan takaisin. Bellinati käsittelee brasilialaista musiikkia akateemisella otteella. Hän tuntee esimerkiksi Pixinguinhan kontrapuntisen improvisointitekniikan. Hän tuntee baião-tyylin modaalisen harmonian. Hänen harmonioissaan on lisäksi paljon vaikutteita jazzista (ja itse asiassa hän kuuntelee mielellään mm. Methenyn soittoa), mutta siinä on myös brasilialaisperäisiä ahkerasti moduloivia sointukulkuja ja taipumusta pehmeämpiin, konservatiivisempiin dissonansseihin, mitä en havaitse ainakaan Methenyn musiikissa. Bluesin sävy lähtökohtaisesti loistaa poissaolollaan ja bebop on aika kaukana ihanteesta. Kun Pixinguinha sävelsi Carinhosonsa arviolta 1916-17, siis noin 18 vuotta ennen kuin esimerkiksi Ellington sävelsi kappaleen "In a sentimental mood", se oli harmonisesti edistyksellinen, populaarimusiikiksi. En keksi parempaa historiallista esimerkkiä peribrasilialaisesta sävystä. Carinhoso (1916-17) http://www.youtube.com/watch?v=8IhqXDQkWpQ Pixinguinha teki monia uudistuksia sen jälkeen. Bossa novassa ellingtonilaiset ym. pohjoisen jazz-harmoniat ja brasilialaiset harmoniat yhdistyvät. Garoto Garoton jazz-vaikutteinen tyyli ennakoi jo bossa novaa. Esimerkiksi João Gilberto sai suoraan vaikutteita Garotolta. Ja nyt Bellinati suhtautuu jongoon, baião'hun ja bossa novaan itsenäisinä tyylilajeina ja tanssirytmeinä, joiden päälle voi säveltää modernein tekniikoin, jopa virtuoosimaista instrumentalismia. Vertaisin lähestymistapaa Villa-Lobosin Bachianas-sarjaan tai siihen, miten esimerkiksi Bach sävelsi tansseja. Jos Bachin hyödyntämiä tyylejä olivat allemande, gavotte, sarabande, menuetti, gigue, sicilienne ym., niin brasilialaisten tyylejä ovat choro, baião, jongo, samba, forró, bossa nova ym. Länsimaiselle taidemusiikille ominaista temaattista käsittelyä, eri stemmojen keskustelevuutta ja yleistä musiikillista dramaturgiaa noista kappaleista on vaikea löytää 1920-luvun alussa Villa-Lobosin johtama joukko brasilialaisia taidemusiikin säveltäjiä alkoi määrätietoisesti hyödyntää sikäläisen kansanmusiikin aineksia sävellyksissään. Myöhemmin varsinkin Camargo Guarnieri harrasti nationalistista kansanmusiikin perinteisiin pohjautuvaa säveltaidetta. Wieniläisklassistinen muotoajattelu ei oikein istu jongon tai baiãon henkeen. Sen sijaan fiilistely kuuluu brasilialaiseen populaarimusiikin perinteeseen ja sopii mainiosti yhteen Debussyn aloittamaan taidemusiikin suuntaukseen. Pienimuotoisuus on ominaista Satien suosituimmille klassikoille. Satiehan se ehdotti Debussyille, että tämä tekisi musiikkia niin kuin maalauksia, tiettyyn hetkeen ja fiilikseen sidottuja maisemia. Loppu onkin sitten historiaa. Huomattava osa Brasilian musiikista on todellakin esteettisesti yllättävän lähellä Belle Epoquen loppupuolen ranskalaista musiikkia, paljon lähempänä kuin esimerkiksi espanjalainen. Villa-Lobos, Koechlinin hyvä ystävä (Koechlin oli Faurén oppilas, samoin kuin Ravel, Schmitt ja Boulanger), sävelsi impressionistisiakin teoksia. Camargo Guarnieri työskenteli Koechlinin alaisuudessa. Satien musiikkia ihannoivan Les Six -ryhmän Darius Milhaud työskenteli Brasilian suurlähettilään sihteerinä. Jobim mainitsee saaneensa suoraan vaikutteita Debussylta ja Ravelilta. Dori Caymmi kertoo, että ensimmäinen musiikkikappale, jonka nimen hän painoi mieleensä, kun hän kuuli sen lapsena, oli Debussyn Clair de Lune, Kuunvalo. (Caymmi kertoo myös, kuinka ärsyttävää on, kun joku jenkkibasisti alkaa hänelle neuvomaan sambarytmiä!) Bellinatin musiikki on jazzmaisuudestaan huolimatta brasilialaishenkistä, ja monet osuudet, jotka pohjoismaiseen korvaan ehkä kuulostavat improvisoiduilta (lue: luonnollisilta, kokonaisuuteen upotetuilta), ovat sävellettyjä. Sohaisit liian lähelle sydäntäni vertaamalla brasilialaista akustista kitaramusiikkia fuusiojazziin 'länsirannikon letkeydellä ja latinorytmiikalla varustettuna'. Noh, onhan se yllättävän siedettävää jazziksi. "En ole koskaan säveltänyt jazz-piisiä. ... Sävellän vain brasilialaisia kappaleita. Sävellän aina brasilialaisen kansanmusiikin rakenteina ja rytmeinä... ihan aina." -P. Bellinati, 1998 Ettei jäisi vuodatuksen tasolle, niin tässä lisää brasilialaista kitaramusiikkia, Assadin Jobiniana nro 1: http://www.youtube.com/watch?v=x6dYPy9aJto Kuten sanottu, Brasiliassa taidemusiikin ja populaarimusiikin lajit sekoittuvat tehokkaasti yhteen. | |
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään. https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=9&t=175564 |