Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:stratovaari
Alue:Kitarat: akustinen
Aihe:Akustisen tasotutkinnot
Aika:27.02.2009 14:25
Sehän se onkin tämän tutkintojärjestelmän erikoisuus, että jokin biisi ei sinällään välttämättä ole "3/3-tasoinen" tai "B-kurssitasoinen". Vaatimukset ohjelmiston suhteen kulkenevat ennemminkin perimätietona oppilaitosten sisällä.
 
Tämä on osittain totta - ja väistämätöntä. Pääpiirteissään pystyy kokenut opettaja määrittelemään kunkin kappaleen vaatimustason helposti. Erilaisia luetteloitakin eri tutkintoihin sopivista kappaleista on vuosien varrella tehty ja niitä pitäisi musiikkiopistoista kyllä löytyä.
Tosiasia kuitenkin on, että yksittäisen biisin vaatimustaso on joskus niin veteen piirretty viiva, että kaksi eri opettajaa tulkita sen hyvinkin eri tasoiseksi - riippuu miten sen soittaa.
Esimerkkinä vaikkapa Villa-Lobosin 1-etydi. Motorisesti lahjakas ja innostunut jannu vetää sen muutaman treenivuoden jälkeen - ainakin jollain tavalla. Hitaassa tempossa sanoisin, että 3/3 tasoon menee. Mutta kun ruvetaan taidetta tekemään ja lisätään tempoa ja dynamiikkaa ym. Ei ole lainkaan häpeä mennä soittamaan vaikka C-tutkinnossa, oliskohan se siihen jossain puolivirallisessa luettelossa sijoitettukin. Muitakin vastaavia on vaikka kuinka paljon ja minusta on ihan suotavaa kehitystä, ettei näissä asioissa olla enää niin pilkuntarkkoja.
 
Perimätietoahan tässä täytyykin olla paljon ja onneksi yhä enemmän oppilaitosten välillä, eikä vain sisällä.
Jos joku opisto, tai opettaja tätä tietoa mustasukkaisesti varjelee ulkopuolisilta, se on yksittäistapaus (toivottavasti) ja pelkästään omahyväistä ja typerää käytöstä.
Pakko kuitenkin myöntää, että on sattunut kiusallisia tilanteita joskus, kun joku pari vuotta itsekseen harrastellut tulee pyytämään I-kurssin vaatimuksia, että vois parin kuukauden päästä suorittaa ja pyrkiä ammattiopintoihin... - hmm,tuota noin...
Olen ottanut tavaksi pitää yhden koe-oppitunnin ja katsoa yrittäjän todellisen tason ja tehdä realiteetit selviksi. Kyllä joskus on ihan hyviä tyyppejä sattunut kohdalle, muttei ketään, joka olis ollut heti valmis tutkintoon pelkästään ohjelman harjoittelulla.
 
Laitoksia vartenhan ne tutkinnot on, että niillä voidaan jotenkin osoittaa edistymistä, ja siten saadaan rahoitusta julkisilta tahoilta.
 
Tää nyt on taas tätä...
Siis tutkinnot on laitoksia varten ihan yhtä paljon, kuin kokeet on kouluja varten.
Ne on työkaluja opetuksessa ja oppimisessa ja ihan yhtä paljon oppilasta, opettajaa ja järjestelmää varten. Ja pohjimmiltaan kaikki oppilaan palveluksessa, opetustyön laaduntarkkailua myös. (Tarviiko tätäkin asiaa vielä tälläkinvuosituhannella joillekin selittää??)
 
Eli jos haluaa tietää, on kaiketi itse mentävä laitokseen sisälle tai ainakin otettava tunteja joltain opettajalta.
 
Olisko sekään niin huono vaihtoehto, jos oppia kerran haluaa ja vielä tutkintojakin suorittaa??
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=51&t=175097