Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:lxi
Alue:Keskustelua raskaammasta musiikista
Aihe:Progressiivinen metalli
Aika:05.05.2008 16:56
Kun metallin maailmaan alun perinkin oikeastaan vanhan 70-lukulaisen progen kautta siirryin, niin ei ole ihme että samassa hengessä työstetty musiikki maittaa. King Crimson viitoitti hevimetallin polkuja jo 60- ja 70-luvuilla ja Pink Floydin kaikuja kuulee edelleen siellä täällä. Opeth on tässä suhteessa selviö, sen verran paljon Camelin ja kumppaneiden kaikuja Åkerfeldtin kädenjäljessä on. Samoin Devin Townsend on sooloillaan, etenkin Terrialla, väläytellyt vähän vastaavia viittauksia.
 
Meshuggahia arvostan jopa enemmän kuin kuuntelen, bändi on tinkimättömyydellään kehittynyt sen verran merkittäväksi nykymetallin vaikuttajaksi ettei voi kuin hattua nostaa. Thordendalin soolo toimii joskus, sopivassa mielentilassa. Äärimetallipuolelta kiehtovat yleensäkin nämä eklektisemmät ja vaikutteita yhdistelevät sekopäät: Florida-skenen uranuurtajat Atheist ja Cynic, black metallista syrjään poikennut Arcturus, täysin oman unimaailmansa luonut maudlin of the Well ja Kayo Dot.
 
Sitä vastoin esimerkiksi Dream Theater, jonka näin "paperilla" voisi kuvitella olevan suosikkibändini kautta aikojen, ei nappaa yhtään. Jos haluan kuulla äärimmilleen vedettyä suoritusta ilman teeskentelyä, pyöritän Spiral Architectin ainokaista.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=44&t=164084