Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Mann
Alue:Keskustelua raskaammasta musiikista
Aihe:Rammsteinilta uusi albumi vuoden lopussa 2008
Aika:04.02.2008 21:33
Rammsteinilta on tulossa uusi levy vuoden lopussa 2008. Rammstein lähtee maaliskuussa äänittämään uutta levyä Los Angelesiin. Rammstein on saanut tehtyä tähän asti n. 30 uutta kappaletta. Jäsenet ovat kertoneet, että heillä on erittäin hyvät välit bändin jäsenien kanssa ja musiikinteko on ollut mahtavaa. Paul Landers on kertonut haastattelussa myös, että tuleva albumi tulee olemaan Rammsteinin hevein albumi koskaan. Hänen mukaan kaksi edellistä albumia Reise, Reise ja Rosenrot on ollut Rammsteinin romanttinen hetki ja Paulin mukaan se hetki on nyt ohi. Paul kuvaili Reise, Reise ja Rosenrot albumia rasvaiseksi, kuin ketsuppia ja majoneesia mutta uusi albumi poistaa karstat putkista. Tuleva albumi tulee olemaan Herzeleidin kaltainen. Rammsteinin mukaan ne haluaa palata siihen musiikkiin mitä ne on aina tykänneet tehdä. Paul kertoi myös, että Völkerball DVD oli Rammsteinin yhden ajanjakson loppu ja nyt Rammsteinilla alkaa uusi ajanjakso. Rammstein aloittaa myös uuden albumin jälkeen kahden vuoden laajan kiertueen joten Suomen visiitti on todennäköinen. Tuosta kiertueesta tulee myös myöhemmin tulevaisuudessa uusi live DVD.
 
Tässä vähän esimakua tulevasta albumista. Odotukset ovat kyllä korkealla sillä uutiset tulevasta albumista ovat olleet mitä parhaimmat! Rammsteinin uusi albumi tulee olemaan sitä vanhaa kunnon Rammsteinia eikä Rosenrotin kaltaista hempeilyä!
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=44&t=159884