Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Juho L
Alue:Media ja viihde
Aihe:Komediat, sketsisarjat ja sitcomit
Aika:15.10.2007 17:35
TV:n puolelta kotimaisista huumorinnälkääni on kyennyt täysin tyydyttämään vain Studio Julmahuvi. Myös Isanmaan toivot oli mainio kotimainen sarja, mikä tarjosi parhaimmillaan viljalti hupia.
 
Kummeli oli kova sana yläasteella ja Pulttibois oli taasen ala-asteen juttu. Sittemmin kumpainenkin on jäänyt ja nykyisellään aiheuttavat pääasiassa myötähäpeää ollen minulle kotimaisen TV-komiikan ahdingon symboleita. No, onneksi sentään ei enää Heikki Kinnunen näyttele juoppoa jokaisessa suomalaisessa TV-sketsissä.
 
Brittikomiikan puolelta löytyy puolestaan runsaasti helmiä, joista iso osa onkin jo mainittu. Flying Circus ja The Black Adder ovat erittäin toimivia pläjäyksiä ja oikeutetusti klassikon leiman saaneita sarjoja. Myös The Office on vaivaannuttavuudessaan nerokas, vaikkakaan konsepti ei kestä kovin hyvin kulutusta.
 
Vaikka Flying Circus on äärettömän mainio, on sketsisarjoista itselleni ehkä tärkein kuitenkin The Fast Show. Osa sketseistä oli rahtusen väkisin väännetyn oloisia, mutta 'toistetaan, kunnes se on hauskaa' -menetelmä sai monesta hahmosta aikaiseksi ikuisen timantin.
 
Rapakon takaa suosikkeja tulee aika vähän. Etenkin sitcomien kohdalla huumori on usein äärimmäisen pliisua, neutralisoitua ja jokseenkin ennalta-arvattavaa. Tietynlainen kahjouden puute on taannut sen, ettei sikäläisestä sitcom-tarjonnasta ole noussut mitään suuria suosikkeja. Ehkä Seinfeld on katsottavan arvoinen sitcom ja sitäkin tulee katsottua vain paremman puutteessa. Myös The News Radio lukeutui tähän "ihan ok"-sarjaan. Timantit kuitenkin puuttuvat.
 
Mitä sitten tulee Yhdysvaltojen animaatiotuotantoon, niin siinä tarjonta on suorastaan loistokasta. The Simpsons, Futurama, Family Guy ja Drawn Together ovat animaation saralla ylivoimaisia sijoittuen yleisestikin TV-komedian kärkeen. Toki taso on, etenkin Simpsoneiden kohdalla, vaihdellut rajustikin, mutta pääasiassa lopputulos on huippuluokkaa. Jostain syystä Yhdysvalloissa vain animaatioista löytyy sitä kaivattua ronskimpaa otetta ja mielenköyhyyttä, mikä on huumorin tärkein kasvualusta.
 
Jos sitten jonkin yhteenvedon raapustaisi kasaan, niin jos pitäisi valita kolme tuotosta, niin valitsisin Studio Julmahuvin, The Fast Shown ja Drawn Togetherin. Näillä kolmella pärjäisi vallan mainiosti.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=26&t=154417