Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:randombass
Alue:Rock, pop, alternative
Aihe:The Beatles ja Valkoinen tupla
Aika:08.06.2003 00:05
On totta, että levyllä on muutama heikompi biisi, joiden poisjättäminen ei suuremmin olisi heikentänyt albumin tasoa. Ilmeisimpänä esimerkkinä tietenkin "Revolution 9", joka ei oikein kuulu muuhun joukkoon, ja onkin mielestäni suurin syy, miksi tästä aiheesta on aika ajoin keskusteltu.
 
Levyn pituus ei ole minua koskaan häirinnyt, onhan se hyvin monipuolinen kokonaisuus. Toisin on nykyään jopa hyvillä artisteilla, kuten Eltonin "Songs from the west coast" tai jopa itse Harrisonin "Brainwashed". Molemmista levyistä voisi hyvin poistaa kaksi biisiä, jolloin niistä tulisi parempia kokonaisuuksia.
 
Oikeastaan en voisi kuvitella valkoista tuplaa minkään muun näköisenä tai kuuloisena. Jokaisesta biisistä löytyy jokin juttu, jota voi hiljaa itsekseen ihailla ja miettiä miten ne senkin tekivät. Albumi on ikään kuin läpileikkaus angloamerikkalaisesta popmusiikista. Se on osa suurinta koskaan kerrottua tarinaa (vieläpä tositarinaa) ja pysyy kaikkien todellisten musiikkidiggareiden säännöllisessä uudelleensoitossa.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=3&t=30329