Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Mr. Mustard
Alue:Rock, pop, alternative
Aihe:Neil Young
Aika:22.09.2004 23:49   (muokattu 22.09.2004 23:52)
Herra Sinappi kirjoitti taannoin hyvän tekstin Neil Youngin tuotannosta. kiitos siitä hänelle. Pistäkää joku linkkiä. Pitäisi itsekin tutustua kyseiseen artistiin.
 
Kiitos! Tässä tulee vielä kerran yleisön pyynnöstä:
 
Tässä arvioita muutamista hyvistä Youngin tuotoksista (rankkaan ne tähdillä yhdestä viiteen):
Everybody knows this is nowhere ****
Eka levy Grazy Horsen kanssa. Tältä levyltä löytyy muutama Youngin tuotannon avainbiisiä kuten avausraita Cinnamon girl, Down by the river, pitkä biisi, jossa Neil tulittaa kitarallaan jo tavaramerkiksi muodostuneella tyylillään. Levyn päättää toinen pitkä klassikkoeepos, Cowgirl in the sand.
 
AFTER THE GOLD RUSH *****
Kuten täällä on jo todettu, klassikkolevy, Youngin tuotannon olennaisimpia kulmakiviä. Tämä on soololevy, vaikka osa Grazt Horsen muusikoista soittaakin levyllä. Tämä on edelliseen verrattuna akustisempi tyylin mies kitara ja huuliharppu. Mutta rajumpaakin tykitystä löytyy kuten Southern man:issä, joka on jälleen hyvä esimerkki Neilin kitaratyöskentelystä. Young ei ole mikään kitaravirtuoosi, mutta tunnelataus on hirmuinen kuten tämä rosoinen ja pitkä soolo osoittaa. Em. biisissä Young kritisoi Etelän rasismia ja punaniskameininkiä, ja Lynyrd Skynyrd kirjoitti tähän biisin oman vastauksensa eli Sweet home Alabaman, jossa lauletaan "I hope Neil Young will remember that southern man don´t need him around anyhow". Levyn nimibiisissä tulee esiin eräs seikka, joka yleensä jakaa yleisön: Neilin ohut falsettiääni tietyissä biiseissä ei miellytä kaikkien korvaa. Tämän levyn ostamalla et kuitenkaan voi valita väärin jos haluat tutustua Neilin akustisempaan soolotuotantoon ja haluat hieman maistiaisia rajummasta tykityksestä.
 
HARVEST ****
Tämä taitaa olla Youngin kaupallisesti menestyksekkäin levy, mikä ei ole ihme. Taitaa olla miehen ainut listaykkönen? Laulut ovat yksinkertaisia ja kauniita ja rupiset kitarasoolot ja rokin räime loistavat poissaolollaan. Levy on ehjä kokonaisuus ja helposti lähestyttävä. Grazy Horsen sijasta Youngia säestää Stray Gators sessiobändi. Tältä levyltä löytyy Youngin suuri(n)? hitti Heart of gold. Karu huumehelvettikuvaus The needle and the damage done. Kolmas avainbiisi miehen uraa ajatellen voisi olla Old man. Syy miksi en antanut Harvestille viittä tähteä, johtuu muutamasta biisistä joissa on orkesterisovitus mikä ei mielestäni istu kokonaisuuteen ja hieman ylipitkä ja puuduttava päätösbiisi Words. Tämä levy voisiolla kuitenkin turvallinen ensivalinta sen "helppouden" vuoksi.
 
ON THE BEACH *****
Kuuluu ns. doom-trilogyyn (muut kaksi ovat Time fades away ja Tonight´s the night) ja jotkut (kuten minä) nostavat sen Youngin top-3 levyihin. Tämä levy ilmestyi eka kerran 1974, mutta julkaistiin CD-muodossa vasta vajaat kuukausi sitten! Kuului näihin päiviin saakka ns missing six-levyihin, eli niihin kuuteen levyyn joita hra Young syystä tai toisesta ei ole antanut julkaista CD:nä. Nyt enää Time fades away on julkaisematta CD:nä (korjatkaa jos muistan väärin). Huolettomasta levynnimestä (samanniminen biisi löytyy myös levyltä) huolimatta levyn yleisilme paria ekaa biisiä lukuunottamatta on varsin synkkä. Kaikki biisit ovat loistavia, mutta omia suosikkejani ovat Revolution blues, nimibiisi ja Ambulance blues. Tämän levyn pitäisi olla kolmen ekan Youngin soololevyostoksen mukana.
 
TONIGHT´S THE NIGHT *****
"Jos aiot panna levyn soimaan kello 11 aamulla", sanoi Neil Young kerran, "niin älä valitse Tonight´s the nightia. Soita mieluummin vaikka Doobie Brothersia".
Tämä onkin todellinen itsemurhafiilistely-levy, jossa Young tekee surutyötä kahden heroiiniin kuolleen ystävänsä muistoksi. Laulut ja tunnelma ovat ahdistavia ja synkkiä. Suurin osa levyn biiseistä on äänitetty livenä ilman päällekkäisäänityksiä tai muita kommervenkkejä. Muusikot kokoontuivat joka ilta kuuden maissa, pelasivat muutaman tunnin biljardia ja ryyppäsivät tequilaa. Äänitykset alkoivat vasta joskus puolenyön maissa ja kestivät usein aamuun asti. Levyn soundit ovat rupiset, soittajat tekevät virheitä ja Youngin laulu kuulostaa välillä varsin teguilahuuruiselta. Nämä seikat eivät kuitenkaan tehneet levystä pannukakkua, vaan vuosien kuluessa levy on vain vahvistanut asemaansa Youngin uran henkilökohtaisimpana, koskettavimpana ja ennenkaikkea - rehellisimpänä albumina.
 
ZUMA *****
Ja tähtiä vaan ropisee... Kuten on tullut huomattua Youngin uralla 1970-luku oli kulta-aikaa, jolloin tuntui ettei mikään voi mennä levynteossa vikaan. Jos tykästyt Grazy Horsen rouheaan rocksoundiin niin tässä sitä on. Kaikki biisit a-luokan kamaa. Avausbiisin Dont´cry no tears on mm. Sir Elwoodin hiljaiset värit levyttänyt nimellä Älä itke ja huomattavasti hillitympänä versiona. Barstool blues on vastustamattoman upea rockbiisi, mutta yli 7-minuuttinen Cortez the killer räjäyttää tajunnan. Uskomattoman tiheätunnelmainen kuvaus, joka kertoo Hernan Cortesin ja espanjalaisten siirtomaavalloittajien surullisenkuuluisista tihutöistä intiaanikulttuurien tuhoamiseksi. Mielestäni Yougin parhaita yksittäisiä biisejä, vähintään yhtä hyvä kuin esim. like a hurricane. Upea särösaundikitaraa, tämä on rock.
 
AMERICAN STARS N´ BARS ****½
Tällä levyllä on like a hurricane, ja pelkästään siinäkin on syytä hankkia levy. On tällä levyllä muutakin kun tuo youngin ehkä tunnetuin ja ehkä legandaarisin rockrevitys, jonka reiluun 8-minuuttiin mahtuu pitkä pätkä Yougin hienointa sähköskittarevitystä. Muutoin tämän levyn yleisilme on iloinen countryrock sanan positiivisessa merkityksessä. Tämäkin levy kuului aiemmin mainittuun levyihin, jotka ovat julkaistu vasta nyt CD-muodossa!
 
RUST NEVER SLEEPS *****
Ehkäpä paras grazy horsen kanssa tehty Young -levy. Tämä on suuren yleisön mielestä yksi parhaimmista ja tuohon on helppo yhtyä. Rakenteeltaan tämä on hieman kuin Led Zeppeliinin III: puolet akustista folkrockia ja puolet rockia - tai tässä tapauksessa PUNKKIA!! Tuo Grazy Horse nimike on hieman harhaanjohtava, sillä bändi säestää Neiliä ainoastaan noilla punk-raidoilla. Tästä levystä on vaikea nostaa mitään biisiä yli muiden, mutta ehkä ainakin tunnetuin lienee akustisena livenä esitetty My my, hey hey (out of the blue) ja saman biisin sähköinen runttaus levyn vikana biisinä, jossa osittain eri sanoitukset ja nimi:Hey hey, my my, (into the black). biisin akustinen versio nousi järkyttävällä tavalla esille vuonna 1994, kun Nirvanan Kurt Cobain siteerasi siitä itsemurhaviestiinsä riimin: "It´s better to burn out/ than to fade away."
 
Tässä oli muutamia herkkupaloja Youngin kultaiselta 70-luvulta. Loistavaa Comes a Timea en arvostellut, koska olen kuullut sen vain muutaman kerran enkä ole vielä jostain syystä saanut hankittua levyä itselleni, mutta kyllähän se kolahtaa, jos tykkää Harvest-levyn tyyppisestä rauhallisemmasta Youngista.
 
Tässä seuraa myös tärkeä ohje: Neil Young ei ole erehtymätön nero. Tästä osoituksena miehen surkeat levyt 80-luvulla. Mistä tiedät ne surkeat levyt, joita kannattaa vältellä ainakin jos haluat tutustua ensin laatutavaraan. Kun mies vaihtoi levyhtiötä repriseltä Geffeniin niin taso romahti. Eli vältä toistaiseksi levyjä, joissa on Geffen-levyhtiön logo. Mutta onneksi mies palasi vanhaan repriseen ja hyvät ajat palasivat:
 
FREEDOM ****½
Kymmenen vuotta rust never sleepsin jälkeen Young julkaisee jälleen klassikkolevyn, jossa on "uusi" my my, hey hey. Tämä biisi tottelee nimeä Rockin in the free world, jossa on varsin karua tarinaa katuelämästä. Biisistä kuullaan sekä akustinen ja sähköinen liveversio levyn avaus- ja päätösbiiseinä. Levy on akustisvoittoinen muutenkin.
 
RAGGED GLORY ****½
Tällä levyllä on mukana myös grazy horse ja Neil esittelee meille mannerlaatan kokoisen särökitarasoundin joka poistaa vahat korvista. Armotonta desibelirockia. Jos levyltä löytyy biisejä joiden nimi on tyyliin F#€!in Up!, niin mitä muutakaan voi odottaa. Rankan menon ystäville. Freedom ja tämä levy ovat hyviä todisteita siitä miksi Grunge-miehet ja Seattle-soundin miehet kuten Nirvana pitivät Youngia jonkinlaisena Grungen kummisetänä.
 
SILVER AND GOLD ****(*)
Vuonna 2000 ilmestynyt levy osoittaa, että Young tekee edelleen varsin verevää musiikkia. Mielialasta riippuen voisin antaa tällekkin viisi tähteä, sillä kokonaisuus on ehyt ja upea. Tämä on Neilin rauhallisempaa tuotantoa. Jossa on mielestäni neljä potentiaalista klassikko-biisiä: nimibiisi, pienoista hittitarttuvuutta omaava Buffalo Springfield again, Razor love ja levyn päättävä kertakaikkisen karu ja upea Without rings, joka on kipeä erotilitys. Ei paatoksellinen vain lakonisen toteava, hieman haikean kaunis. Tästä levystä nauttii kuitenkin enemmän kun on pohjalla muita Young-levyjä, joten ei ehkä ekaksi levyksi kuitenkaan. Tuleva klassikko?
 
Vielä voisin mainita 1990-luvulta pari lyhyesti: Harvest moon on rauhallista tunnelma -Youngia. Nimibiisi erityisen kaunis.
MTV-sarjan Unplugged -levy on mielenkiintoinen live ja läpileikkaus miehen urasta. Kuuntele ja tyrmisty, miten rohkeasti Young päivittelee vanhojen klassikkobiisiensä sovituksia keikoillaan. Tällä levyllä rouhea kitararockklassikko Like a hurricane kuullaan lähes virsimäisenä versiona, jossa maestro säestään biisin polkuharmoonilla ja puolet hitaammalla temmolla, huh huh.
 
Lisäksi muiden mainitsemat decade ja weld ovat mainioita tapoja tutustua Youngiin. Tuohon voisi lisätä vielä Live rust konserttitallenteen.
Kuten huomaat Youngin pitkässä katalookissa on valinnan varaa. Itse arvostelemani levyt ovat mielestäni valintoja, joilla et voi epäonnistua. Lukemasi perusteella sait hieman vinkkejä siitä, mitkä levyt ovat rock-painotteisia ja mitkä rauhallisempaa folk- ja countryrock-meininkiä. jos et ole varma millä haluat aloittaa niin nuo kokoelmat ja mainitut live -levyt ovat silloin hyviä läpileikkauksia.
Antoisia kuunteluhetkiä;)
 
PS: Päivitys vanhaan tekstiin: Are You Passionate oli vanhalle parralle pettymys, sillä Neilin Soul ei svengannut. Muutama loistobiisi löytyy, mutta yleisilme 2-3 tähteä mielentilasta riippuen. Pölyttynyt levyhyllyssäni.
 
Sen sijaan Greendale on semmonen perusvarmalevy. 3-4 tähteä mielentilasta riippuen. Uusimmissa versioissa, jotka eivät ole kuin muutaman euron kalliimpia, on ainakin bonus-DVD, jossa levyn biisit esitetään Dublinin keikalla akustisesti. WAU!
 
Tämän jälkeen on tullut kolmaskin versio Greendalesta, jossa on kansikuva valokuvanegatiivina eli värit päinvastoin. Tässä paketissa on ilmeisesti jotain lisäjännää, mutta en muista mitä?
 
Greendale on teemalevy, josta on tullut ilmeisesti jokin leffakin? Biisit kuvaavat kuvitteellisen Greendalen kylän asukkaita ja tapahtumia.
Copyright ©1999-2018, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=3&t=61509