Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:	megatherium
Alue:	Klassinen
Aihe:	Raskasta vai kevyttä musiikkia?
Aika:	15.10.2022 22:22   (muokattu 30.10.2022 08:48)
Mihin sillä viitataan kun musiikista puhuttaessa käytetään adjektiivia kevyt tai raskas? Musiikin sisällölliseen painavuuteen tai vakavuuteen vai instrumentaatioon eli soitinnukseen, ts. jos soitinnus on raskaasti kuormitettua oletetaanko myös että musiikkikin on jollakin tavoin sisällöltään raskaampaa kuin kevyemmin soitinnettu musiikki, vaikka tämä olisi esim. luonteeltaan vakavampaa tai jopa traagisempaa ja siten painavampaa ja syvästi riipaisevaa musiikkia vai ratkaiseeko musiikin ns. raskauden vain sen sisäinen panos ja merkitys, jota taidemusiikissa on yleensä enemmän kuin popissa ja klassismin ajan suurien nimien teoksissa enemmän kuin romantiikan aikakauden säveltäjien tuotoksissa?   Aluksi alle 10 vuoden ikäisenä kuuntelin vielä paljon isän tilaamia suomalaista iskelmämusiikkia käsittäviä levyjä, kuten mm. Irwiniä ja Frediä, joka oli idolini ja vähitellen isän tilaamaan Mantovani treasures levykansion sisältämään musiikkiin kuten Disneyn Fantasiaelokuvan kappaleisiin tutustuessani sain ensikosketuksen taidemusiikin maailmaan ja ihastuin esim. Stokowskin orkesterille sovittamaan Bachin toccataan ja fuugaan d molli, Mussorgskyn Yö autiolla vuorella tai Paul Dukas'n orkesterischerzoon Noidan oppipoika. Nukahdin myös pienenä toisinaan pianon koskettimiston alle äidin soittaessa Debussyn clair de lunea.   Vielä noin 14 vuoden iässä Valittujen palojen Sävelten siivin levykansiosta kuunneltuna Mozartin traagiseksi luonnehdittu g molli sinfonia vaikutti minusta hämmentävän kepeältä musiikilta ollakseen taidemusiikkia, enkä voinut uskoa, että Mozartin musiikki on tällaista, näin kevyttä, ja assosioin sen Brahmsin tunnettuun unkarilaiseen tanssiin, kunnes äkisti tajusin sen logiikan ja viehätyin valtavasti sen "kreikkalaisesti leijuvasta sirosta"(Schumann) pääteemasta, jota Weingartner kuvasi mustasiipiseksi perhoseksi ja koin jonkinlaisen voimakkaan henkisen orgasmin kuullessani sen uudestaan, mutta tuokaan kokemus ei liene ollut pohjaan saakka menevä eikä siksi anna kuvaa musiikin syvimmästä luonteesta ja olemuksesta, niin perustavaa laatua olevia eroja kuin kuuntelutavoissa onkin.   Ei liene mitenkään erityisen yllättävää, että barokkimusiikin ja barokkihyveiden nimeen vannova kanadalainen pianisti Glenn Gould omien sanojensa mukaan nuorena "vihasi" Mozartin g molli sinfoniaa ja piti sitä opettajansa käännytyskeinona, joka ei paljon houkutellut, mutta piti sen Mozart ominaisuuksia silti selittämättöminä, sanoen lisäksi, että hänelle g molli sinfonia on "8 mainiota tahtia, sarja säestyksettömiä laskevia sekstejä, välittömästi finaalin ensimmäisen kertausmerkin jälkeen, hetki jolloin Mozart ojentautuu tervehtimään Anton Webernin henkeä ja sen ympärillä puoli tuntia halpahintaisuutta". " Olen täysin vakavissani, kun sanon, että nautin Mozartin ensimmäisestä sinfoniasta enemmän ja ainoasta Mozartin kappaleesta jonka olen koskaan johtanut, usko tai älä". Gouldin mukaan siinä on barokkihyveisiin kuuluvaa äänenkuljetuksen puhtautta ja rekisterisääntelyä kuten muissakin Mozartin nuoruuden teoksissa, jota ei tapaa milloinkaan myöhemmissä teoksissa, koska Mozart, kuten hänen keskustelukumppaninsa Bruno Monsaingeon muussa yhteydessä sanoo, halusi toteuttaa ideoita ja luoda efektejä joilla ei ole mitään tekemistä sen akateemisen kontrapunktin kanssa, josta Gould puhuu. Tuo finaali. jonka pääteemasta Beethoven on tietoisesti lainannut 8 ensimmäistä säveltä Kohtalonsinfoniansa Scherzon tärkeimmäksi aiheeksi, on Mozart biografien mukaan kuin myrskyinen maisema, jossa sivuteema loistaa kuin kuunvalo pilvien välistä, mutta rohkenisin väittää sitä sinfonian osista kepeimmäksi sinfonian emotionaalisen keskuksen ja painopisteen ollessa luultavasti sen avausosassa.   Vaikka ei olekaan minkäänlaista Mozartin antamaa todistusta siitä minkälaisessa mielentilassa hän g molli sinfonian sävelsi, niin Hildesheimer pitää myös mahdollisena sitä, että Mozart saattoi suuren luomisinnon vallassa tuntea todella kuninkaallisella tavalla kykeneväksi välittämään kuulijoille g molli sinfoniassaan traagisen elämäntunteen aiheuttaman elämyksen. Molli vire järkyttää Hildesheimeria, kuten hän sanoo, osien alussa, kun esim. g molli sinfoniassa korkeat jouset leijuvat kiireesti ja miltei vaivihkaa matalien jousien minimaalisen säestyksen yllä eikä duuri andante särje teoksen "synkkää" luonnetta vaan korostaa sitä, tosin kontrastitehona, joka ei saa kuitenkaan aikaan meissä kuulijoissa mielialan muutosta, kirjoittaa Hildesheimer.   Näin ollen myös taidemusiikkia edustavista hyvinkin merkittävistä teoksista saattaa saada ensi alkuun sen mahdollisesti kepeän poljennon tai soitinnuksen takia vaikutelman, että musiikki on jollakin tavoin hyvin kevyttä kuuntelijan suhtautuessa tällaiseen kappaleeseen taidemusiikkina aluksi hyvin skeptisesti, ikään kuin epäillen sen sisällöllistä painavuutta musiikin herättämän ulkoisen kepeyden tunteen vuoksi kuten minulle kävi aluksi myös Mozartin poljennoltaan hänen aikaisempia pianokonserttojaan kepeämpään, mutta useammasta konsertosta jo aiemmin tutuksi tulleen marssirytmin apoteoosiksi kohoavaan suureen F duuri konserttoon tutustuessani kunnes opin ymmärtämään sen sisäisen logiikan ja sain siitä lopulta musertavan emotionaalisen kokemuksen, jota ei olisi voinut koskaan päätellä musiikin herättämän kepeän ensivaikutelman perusteella.   Musiikillinen kokemus oli niin kokonaisvaltainen ja voimakas nivustaipeiden valtimoiden kiivaassa sykinnässä, pallomaisen valoilmiön väikkyessä häikäisevästi tajunnassa, hikikarpaloiden valuessa pitkin muutoin hyvin levollisen ja kylmän kehon rintamusta, sekä ollessani kuin jonkin korkeamman ja suuremman voiman valtoihinsa ottama, syvään transsiin lopulta vaipuen, että selitin innoissani kavereillenikin, että olin nähnyt ja kokenut jumalan läsnäolon ja sanoin heidän äidilleenkin, että jumala on ihmisen sisällä, jota hän ihmetteli kovasti eikä tainnut oikein uskoa minua. Tämä mielestäni todistaa selvästi sen että Mozart on ihmiskunnan suurin nero, joka Kai Maasalon mukaan tunsi ihmissielun salaisuudet niin kuin vain harva.   En tuolloin voinut myöskään musiikkia pyhäksi taidemuodoksi mieltäessäni kuunnella jotakin Mozartia ajankuluksi viihdytystarkoituksessa, vaan aina musiikkia kuunnellessa tuli tavoitella jotakin syväluotaavia henkisiä kokemuksia joka ei suinkaan aina minultakaan luonnistunut.   Tämä kaikki tapahtui lukioikäisenä joskus 1980 luvun alkupuolella. Juuri ennen tuota kirkastunutta ja valon ja rakkauden hengen täyttämää Mozart kokemusta liikutuin syvästi erästä Mozart kirjaa lukiessa Mozartin vaiheisiin rakastavasti syventyen ja perehtyen ja jonka esipuheessa tai johdannossa kirjoittaja kutsuu hieman hymistelevään sävyyn Mozartin musiikkia jumaluuden ilmestykseksi. Adolf Goldschmittin mukaan Mozartin teokset ovat säilyneet niin ajattomina siksi, että ne yltävät sielumme syvimpiin uumeniin saakka. Eeva Liisa Manner on puolestaan sanonut Möriken Mozart novellista: Kuten Mozart on täynnä rakkautta, niin on tämä Möriken Mozart kertomus täynnä sydämellisyyttä ja lämpöä.   Sen koommin en ole kokenut lähellekään mitään vastaavaa. Tuohon aikaan kävi vielä niin, että jouduin keskeyttämään kuuntelussa olleen erään Beethovenin myöhäiskvarteton hitaan osan sielunripin lyydisessä moodissa juuri nivustaipeiden valtimoiden kiivaan sykinnän vuoksi, johon kiinnitin kuuntelusession aikana epäonnekseni liiaksi huomiota ja joka tuntui iljettävältä muutoinkin ihmiseen anatomiaan hyvin herkästi suhtautuvana ja jopa sen tarkastelusta ja puhumisesta mahdollisesti pahoinvoivana henkilönä.   Olin hikipinkona saanut peruskoulun päättötodistukseen arvosanaksi liki 9.8 ja työharjoittelusta kauppakorkeakoulun lähettinä loistavan työtodistuksen ja autoin mummoani ruokatuntien aikana ja töiden jälkeen käymällä kaupassa, apteekissa ja viemällä ulos mummon terrieriä, Pocoa, temppeliaukion kirkon ympäristössä.   Olin myös ilmeisesti valokuvaamon perustaneelta ja taidemaalausta harrastaneelta enolta, äidin veljeltä, joka piti valokuva-ja taidenäyttelyitäkin ja myi mm. lemmikkien muotokuvamaalauksia, saanut perintönä piirtämisen lahjan, josta hienona näytteenä, vaikka itse sanonkin, ovat VR:n piirustusnäyttelyssä olleet, tosin ruutupaperille, oikeiden mittasuhteiden hahmottamisen vuoksi, pienestä mallista piirretyt säveltäjäpotretit Schubertista ja Beethovenista lyijykynätekniikalla kaikkine havainnollisine detaljeineen sen maailman ajan paidan kauluksineen, rusetteineen, silmien pupilleineen, ja hiussuortuvineen ja kasvojen varjostuksineen, mutta ikävä kyllä lakkasin piirtämästä tuolloin lukioikäisenä näiden hyvin keskittyneesti piirrettyjen muotokuvien jälkeen kokonaan, vaikka olisin saattanut taiteilijana kehittyä yhä etevämmäksi, mutta musiikki vei mennessään ja koin sen yhä tärkeämmäksi harrastukseksi, eikä intoa piirtämiseen ehkä enää ollut. Sääli. Aikeissa oli piirtää myös Mozart ja Haydn, mutta nähtävästi koin sen liian haastavaksi.   Kuuntelin tuolloin hyvin aktiivisesti suurten wieniläisklassikoiden musiikkia ja Mozartin ohella minuun vaikutti syvästi myös Beethoven, varsinkin Keisari konsertollaan, josta kokemani katharsis puhdisti ja pyyhki pois kaikki negatiiviset tunteeni, kuten voimakkaan häpeän tunteen, jonka olin saanut munatessani omasta mielestä itseni eräässä sosiaalisessa tilanteessa "kahvikuppineuroosia" muistuttavan käsien vapinan vuoksi ja olin tuon syväluotaavan Beethoven kokemuksen jälkeen, jossa oikeastaan vain syvin tunne musiikista jäi jäljelle, vielä seuraavana päivänäkin kouluun mennessäni kuin uusi ihminen täynnä tarmoa, energisyyttä ja positiivisuutta, ilman jälkeäkään tuosta voimakkaasta häpeästä kyeten kohtaamaan kaverini puhtain ja avoimin mielin, ja Haydnin Luominen, joka vaikutti samoin pyyhkiessään tipo tiehensä oratoriosta kokemallani uskonnollisella hurmoksella painostavan henkisen krapulan, jonka sain iltaisin yo kokeisiin pänttäämisen ja piinaavan ulkoluvun johdosta ja olin kuuntelusession jälkeen hetkessä kuin uusi ihminen, Haydnin eräs Pariisilainen sinfonia, josta koin syväluotaavan henkisen kokemuksen ja Schubert, jonka suurta C duuri sinfoniaa kuunnellessani olin aivan valtaisassa hurmiossa. Karajan sanoi jotenkin siten ettei tahtonut saada kyseiseen teokseen millään otetta ja että sen muoto, jota hän ei oikein kyennyt hahmottamaan, karkasi käsistä, vaikka oli aina täynnä sitä.   Koulussa lukiota käydessäni usein minua 4 v. nuorempi peruskoulua käynyt oppilas ja erään yliopiston tuleva nuori rehtori tuli usein juttusille "luennoimaan" mm. ihannoimansa ranskalaissäveltäjän Hector Berliozin musiikista ja mm. hänen Requieminsa patarumpufinaalista, josta hän sanoi olleensa vaikuttunut, mutta käsitykseni mukaan hän ei kait enää myöhemmällä iällään ole sen koommin juuri kuunnellut taidemusiikkia. Tunsin myös kouluajoilta erään musiikkioppilaitoksen tulevan pianolehtorin, jo silloin kouluikäisenä etevän pianistin, jonka kanssa me perustimme yhdessä kait jonkin leikki sanomalehdenkin tai ainakin se oli työn alla ja kirjoitin siihen jonkun jutunkin.   Koulussa keskustelimme joidenkin loistavasti lukiossa pärjänneiden oppilaiden kanssa musiikkiin liittyvistä kysymyksistä ja mm. eräs tuleva mutta sittemmin jo lopettaneen klassisen musiikin radion toimittaja sanoi, ettei Mozart vielä lapsena säveltänyt mitään laatuunkäyvää tai merkittävää musiikkia, joka ei tarkkaan ottaen aivan pidä paikkaansa tai josta voidaan ainakin olla montaa eri mieltä ja eräs oppilas piti Marie Curieta suurempana nerona tai ainakin merkittävämpänä henkilönä ihmiskunnalle kuin Schubertia, josta olin eri mieltä, sillä Curie oli käytännöllisellä alalla suuria aikaan saava ja jonkin erityistieteen kehitystä omalla panoksellaan edistävä, mutta Schubert puhdas musiikillinen äly, joka ilmaisee teoksissaan maailman olemuksen ja joita kuunnellessamme sydämemme avartuu, kuten Schopenhauer on kirjoittanut taiteellisista nerojen tuotteista. Mutta sekin on totta etteivät neron tuotteet ole olemisen puhtaana tuloksena miksikään hyödyksi eivätkä helpota olemassaoloa tai edesauta elämän säilyttämistä kuten Curien oivallukset, vaikka voivatkin antaa merkityksen yksilön elämälle.   Myöhemmin kun en ehkä kuunnellut musiikkia enää yhtä intensiivisesti kuin ennen saatoin yliopistoon pyrkiessäni oppia teoreettisen filosofian pääsykoekirjan kokonaan ulkoa vain muutaman lukukerran jälkeen ja luin kirjaa ulkoa mielessäni sivu sivulta, rivi riviltä myös mennessäni bussilla päivisin Espoon lahteen harjoittelemaan koripalloa ja vielä pukukopissakin luin mielessäni ulkomuistista läpi kirjan tekstiä. Sain kuitenkin kokeesta "vain" 9- kun en ehtinyt koetilanteessa enää tiivistämään sanasta sanaan ulkoa opittua kirjan tekstiä, kuten lukiossa, ja toinen, loogista empirismiä, koskenut esseevastaus jäi kesken vaikka koko kirja, sanasta sanaan, oli muistissa, mutta 4 tuntia ei vain riittänyt sen kirjoittamiseen kokonaan paperille jo tuntikausien kirjoittamisesta puutuneilla sormilla vaan sain täysin valmiiksi vain Aristotelesta käsitelleen esseevastauksen. Peruskoulun 9. luokalla sain uskonnon kokeesta arvosanaksi 10 ++, koealueen tehokkaan kirjasta ulkoa opettelemisen ansiosta, mutta opettelinkin vain alleviivaamani olennaiset kohdat, en koko tekstiä.   Jo ennen yliopistoon pyrkimistä olin töissä ylim. hallintoneuvos (nyk. oikeusneuvos), KHO:n suojelujohtaja ja VT kansliapäällikkö isäni rekrytoimana KHO:n arkistossa, jossa vietin paljon aikaa lepohuoneessa kun arkistoon tai sieltä pois kärrättäviä esittelijöiden kansioita tai mappeja ei ollut odottamassa ja olin aamuisin aina töissä ja töiden jälkeenkin väsynyt, etenkin silmistäni. Arkistossa oli töissä kaunis nuori nainen, johon ihastuin ja taisinpa jopa hieman haaveilla yhteiselosta hänen kanssaankin, mutta en kuitenkaan rohjennut tehdä aloitetta koska uskoin hänen olevan varattu ja olin aloitteen tekemiseen aivan liian ujo. Olin tuolloin parikymppinen.   Keskityin sitten työn ja opiskelun sijaan harrastamaan paitsi musiikin kuuntelua, myös paljon liikuntaa, kuten punttien nostelua, pyöräilyä ja kavereiden kanssa erilaisia pallopelejä, kuten lätkää, tennistä, jalkapalloa ja koripalloa pelailemalla, perustimme yhdessä koripalloseurankin, ja vietin päivisin tuntikausia urheiluhalleissa myös pingistä ja shakkia pelaten. Joskus sain kuulla useilta tutuilta olevani sekä ammattilainen että Schwarzennegger ja erään vanhemman koripalloa harrastaneen Matin mukaan harjoittelin kovempaa kuin huippu urheilijat. Saatoin useinkin penkata joka päivä aloittaen penkistä suoraan sadan kilon kymppisarjalla tai jopa ottamalla kylmiltään 140 kiloa penkistä erään Davidin kanssa, joka harjoitteli minua järkevämmin osaten pitää myös lepopäiviä penkistä, jolloin hän saattoi kehittyäkin ja nostaa penkistä 160 kiloa, kun itse jäin 145 kiloon, vaikka olin häntä lihaksikkaampi, jos lihasten koko eikä niiden hermottuneisuus ja säierakenne ratkaisee.   Muistan vielä kun ensimmäistä kertaa sitten koulun liikuntatuntien, josta on jäänyt mieleen se kun muuan Petu sanoi korille ajossani olevan herkkyyttä, ryhdyin kavereiden kanssa pelaamaan koripalloa pelatessamme aluksi tenniksen nelinpeliä Kaivokselan urheilupuistossa ja vaihdoimme kokeilun vuoksi koripalloon, niin tuskin osasin vielä edes kunnolla pomputtaa katsomatta palloa tai heittää oikeaoppisesti palloa koriin mistään jalkojen välistä tai selän takaa pomputtamisesta puhumattakaan ja pelini oli lähinnä sitä että koitin vain syöttää palloa omille pelaajille ja jotenkin sitten innostuin lajista niin paljon että harjoittelin paitsi joukkueen johtajan opastuksella heittotekniikkaa myös omatoimisesti päivät pitkät koripalloa pomputellen ja ajaen satoja kertoja korille nostaen pallon koriin vuoroin vasemmalla ja vuoroin oikealla kädellä tai vipaten sen koriin näyttävän lay upin jälkeen ollessani selin koriin tehden lisää opittuani erilaisia liikkeitä pallon kanssa. Kerran eräässä urheilupuistossa pelatessani sain kuulla eräältä vanhemmalta pelaajalta olevani ihmelapsi kun korille ajaessani nostin pallon koriin vasemmalla kädellä. Kehittyminen hyväksi pelaajaksi vaatii valtavasti työtä varsinkin vanhemmalla iällä kun tavallisesti harrastus aloitetaan jo junnuiässä.   Parhaimpina saavutuksinani koripalloparketilta pitäisin mm. suomen cupissa monta sarjaporrasta ylempänä majaillutta 2. divarijoukkuetta vastaan pelaamaamme ottelua, jossa tein lähemmäs parikymmentä pistettä, osin tasoitusheittojenkin ansiosta, hyvällä noin 70% heittoprosentilla myös kovasta juoksuvauhdista ja suoraan syötöstä välittömästi hyppyheittoihin jopa kaukaa kaaren takaa ponnistaen, kun samaan aikaan vastustaja saattoi huutaa, että ohi menee. Pelasimme muistaakseni 4. divarissa myös Wartin A junioreita vastaan ratkaistessani ottelun meidän joukkueellemme kaaren takaa heitetyllä viime sekuntien kolmosella. Ruotsalaisen namikan joukkueen eräs pelaaja myös sadatteli ääneen kun harhautin hänet palloa kuljettaessani ja etenin korin alle alkukankeita namikan pelaajia kuin pujottelukeppeinä kiertäen ja nostin pidemmän pelaajan edestä pallon hook heitolla koriin. Ensimmäisellä yrityksellä pallo meni vielä ohi korin. Sen jälkeen muutkin ottivat vastuuta joukkueessamme enkä päässyt enää sooloilemaan. Hävisimme pelin tosin melko murskaavasti vaikka en tulosta enää voi muistaakaan. Olihan joukkue monta sarjaporrasta meitä ylempänä ja muutenkin isokokoisempi joukkue ja urheilullisempi. Joukkueessamme pelannut tietokirjailija kertoi pelin jälkeen, että puolustin itseäni pidempää ja sporttisempaa namikalaista niin hyvin että olin vain senttien päässä torjunnasta hänen heittäessään kaukaa kaaren takaa mutta en aivan osunut palloon. Wartti pelissä puolustin niin hyvin eräässä tilanteessa että hyökkääjä joka yritti ensin itse ajaa korille, antoi sivurajalta ulos menneen syötön hänen tiensä sulkeneen nopean jalkatyöni ansiosta hänen kiroillessa sen jälkeen ääneen. Meiltä tosin puuttui turnauksesta joukkueen tärkein syömähammas ja tärkeä korinaluspelaaja, joista toinen oli matkoilla.   Joskus koripalloa tätä aikaisemmin omatoimisesti harjoitellessani Sykin koripallokentällä pelasin yksi vastaan yksi pelejä katukorissäännöin joitakin Namikan tuoreita suomen mestareita vastaan, jotka halusivat ehdottomasti haastaa minut pelaamaan kanssaan, mutta olivat nauttineet jonkin verran alkoholia ja voitin mm. itseäni paljon pidemmän korinaluspelaajan, joka nykyään toimii kai SM tasolla valmentajana ja pelit päättyivät tasan namikan takamiestä vastaan, joka nykyään on johtaja ammatiltaan. Itse olisin jo siltä päivältä ollut valmis päättämään tuntikausia kestäneet ja helteessä suoritetut harjoitukset jo sangen rasittuneeksi ja väsyneeksi itseni tuntien, mutta muuan pitkä namikalainen vain hinkusi pelaamaan kanssani, joten en voinut kieltäytyä kunniasta. Hänen taktiikkanaan oli lähinnä vain peruuttaa pitkänä miehenä korille, mutta usein hän heitti korille käännyttyään ohi ja minä lyhyydestäni huolimatta nappasin levypallot ja ajoin hänen ohitseen korille nostaen pallon vaivattomasti koriin. Kaveerasin kisahallissa myös useiden muiden nuorempien koripalloa harrastaneiden pelaajien kanssa, joista on sittemmin tullut johtajia, lakimiehiä, toimitusjohtajia, tutkijatohtoreita, lääkäreitä ym. On minulta kauppaneuvos Paukkukin koristossut hyvät herrat sarjan filmatisointeja varten lainannut eräässä urheiluhallissa.   Monet sarjaottelut perustamassamme joukkueessa menivät minulta omiin odotuksiini ja potentiaaliini nähden melko heikosti tai alakanttiin koska pilasin usein pelikuntoni treenaamalla ennen iltaista sarjapeliä itseni penkki-ja tai jalkatreenillä niin tukkoon, että jopa heittotuntumani katosi toisinaan tipotiehensä varsinkin kerran namikan salilla, jolloin heitot menivät niin sanotusti seinille ja olin myös usein räikeässä ylikunnossa paahdettuani urheiluhallissa päivittäin päivät pitkät monta tuntia koripalloa pelaten ja harjoitellen ja kärsin eräässä vaiheessa kymmenen kilometrin juoksulenkin jälkeen liian äkkiä suoritetun jalkojen venyttelyn aiheuttamasta polvilumpiojänteen osittaisesta repeämästä, ns. hyppääjän polvesta, joka haittasi juoksemista ja käytin kipusalvaa ja urheiluteippiä ja neopreenistä polvitukea, mutta sain kuntoutettua jänteen kyykkyharjoittelulla, joten olin sarjapeleissä toisinaan fyysisesti aika kuitti energiatasojen tippumisen takia tai sitten söin liian raskaasti ennen peliä, ja toisinaan tulin peleihin jopa suoraan kisahallista saaden kentälle tultuani lähinnä vain ensimmäiset heitot sisään ja eräässä pelissä pallon riiston jälkeen juoksin nopean hyökkäyksen kärkenä heittäen ison miehen edestä pallon koriin tai kiersin koko puolustuksen ja nostin pallon vasemmalla kädellä lay upilla koriin heittopelin mennessä muuten heikommin, mutta sen kerran kun tajusin ottaa muutaman päivän kevyempää treeniä ja harjoitella lyhyemmän ajan päivittäisten harjoitussessioiden aikana kuntoni osui erästä 4. divari sarjapeliä ajatellen kohdalleen ja jaksoin painaa koko ottelun alusta loppuun hyvällä heittoprosentilla heittäen ilman pienintäkään väsymisen merkkiä tehden siinä samalla kolmisenkymmentä pistettä ja olisin vaikka jaksanut pelata toisen pelin putkeen hyppiessäni pelin jälkeen tuoreena, hyvävoimaisena ja intoa täynnä yhdistetyn liikunta-ja juhlasalin näyttämölle. Jostain syystä sitten erosin dokusta kun en ilmeisesti saanut tarpeeksi vastuuta ja miesten joukkue lakkautettiin myöhemmin. Myöhemmin joukkueeseemme liittyi myös muuan juniorina tekniikkakilpailun suomen mestaruuden voittanut pelaaja, joka oli hyvä vahvistus joukkueellemme ja voitimme hänen mukana ollessaan mm. Puhvelit 40 pisteellä. Tämä siis joskus 28 v sitten.   Mutta olen minä 260 kilon kyykkytreenienkin jälkeen varsin tukkoisena ja hapoillakin pelannut mainiosti malmin palloiluhallissa a junnuja vastaan parin kaverin kanssa, jolloin tuntui että jalkojen hapokkuudesta huolimatta kaikki heittoni upposivat sisään. Malmilla pelatessamme parin kaverin kanssa voitin myös kaksiykkösen kaukaa tiukan puolustuksen takaa singotulla hook heitolla jollaisen heitin myös kaukaa kaaren takaa.   Kerran urheiluhallissa pelatessamme niinikään katukorista yhteen koriin 4 vst 4 eräät minun puolellani pelanneet virolaiset kaverit sanoivat leikillään minun käyttäneen epoa pelini sujuessa niin hyvin ja ollessani niin räjähtävässä hyppy ja juoksukunnossa että vein itseäni pidemmältä kickboxing mieheltä levyrit ja voitin hänet juoksukilpailussa irtopallosta ja heitin kolmosia sm nousukarsinnoissakin olleen 22 vuotiaiden suomen mestarin edestä niin että hän hermostui minuun ja alkoi tönimään kaveruudestamme huolimatta salaisuuteni oltua edellisenä päivänä suoritettu 210 kilon kevyt maastavetoharjoitus. Sain kuulla eräältä toiseltakin kaverilta olevani kalju äijä ja ties mitä kun voitin hänet koriksessa ja hän alkoi tönimään. Eräs legendaarisimpia muistojani korisparketilta on se kun pelasimme parin kaverin kanssa kaksiykköstä, niin esitin aivan huikeata heittopeliä ja heitin käsi kuumana kolkkeja sisään tiukasta puolöustuksesta huolimatta kolmosviivaa juosten ja kääntöhyppyheittoja tehden ja kaverini sanoi polttavansa paitansa jos vielä voittaisin ja heittäydyin maahan makaamaan pelin ratkaisseen voittoheiton jälkeen selälleni ja huusin erään suomalaisen koripallolegendan nimeä innoissani tuulettaen.   Idean tähän juttuun sain siitä kun radiossa eräs kuuluttaja väitti Mozartin tertsettinon Soave sia il vento oopperasta Cosi fan tutte olevan kevyempää musiikkia kuin Wagnerin säveltämä Valkyyrioiden ratsastus oopperasta Valkyyria, mikä on näkemykseni mukaan täysin päinvastoin. Mozartin terzettino on sisällöltään painavampaa musiikkia. Wagnerin Valkyyrioiden ratsastuskin kuuluu niihin kappaleisiin jotka herättivät minussa aikoinaan suorastaan tyrmistystä sen keveyden ja jopa jonkinlaisen viihteellisyyden johdosta ollakseen niin kohutun suuren Wagnerin aikaansaannoksia ja tekeleitä, vaikka myöhemmin saatoin jopa pitää sitä ihan komeanakin musiikkina.   Sittemmin en ole milloinkaan kokenut yhtä väkeviä ja voimakkaita emootioita musiikista, vaikka mm. Melartin, Tuukkanen, ym. suomalaiset mestarit ovatkin saaneet lumoutumaan ja haltioitumaan teoksistaan, mutta jotka kuitenkin ovat olleet kokemuksena pintapuolisempia kuin ne katharsiksen kokemukset teiniajoilta, jolloin musiikki otti minut täysin valtoihinsa, Ehkei sitä vanhana enää innostu musiikista niin herkästi kuin silloin nuorempana, jolloin kaikki vaikutti uudelta ja tuoreelta.   On elämäni eräitä suurimpia mysteerejä miten saatoin klassisen musiikin aktiiviseen kuunteluun vihkiytyneenä henkisistä henkisimpänä ihmisenä ryhtyä harrastamaan samaan aikaan fyysisistä fyysisintä kuntosali-ja voimaharjoittelua ja huhkimaan tuntikausia raskailla painoilla, mm. yli 600 kilolla jalkaprässiä ja penkkiä ja kyykkyä samana päivänä, joka tuntui, joskus sitä pohdittuani, itsestänikin perin oudolta, ristiriitaiselta ja yhteen sopimattomalta elämänfilosofialta, ratkaisulta ja teolta ja ihmettelinkin joskus kuinka näin henkinen ihminen saattaa antautua näin ruumiillisille harrastuksille, mutta nähtävästi nämä eivät sitten kumminkaan ole täysin toisensa poissulkevia harrastuksia ja elämäntapoja, sillä ihmisessä on paitsi erilaisia haluja niin vähintään kaksi eri puolta, henkinen ja fyysinen, vaikkakaan henkeä ja ainetta ei ole dualistisessa tai spiritualistisessa merkityksessä olemassa, kuten Spinoza ja Kant lienee todistanut, ja sen lisäksi ihminen on kokonaisuus ja kuten Kant ajattelee, että siinä missä me olemme riippuvaisia objektiivisesta maailmasta ja sen tuotetta, on objektiivinen maailmakin yhtä hyvin riippuvainen tiedoitsevasta subjektista ollessaan sen miellettä, painopisteen palautuessa takaisin subjektiin.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään. https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=9&t=246792