Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Artemi
Alue:Konsertit, keikat, tapahtumat
Aihe:Sólstafir-"Köld" (ISL), to 19.12. Tavastia, Hki
Aika:07.08.2019 10:44
SÓLSTAFIR ESITTÄÄ KÖLD-ALBUMINSA TAVASTIALLA JOULUKUUSSA
To 19.12.2019 Helsinki, Tavastia
 
Suomalaisyleisön rakastama Sólstafir juhlii Köld-albuminsa kymmenen vuoden takaista julkaisua esittämällä kansainväliseksi menestykseksi nousseen ja mestariteokseksi tituleeratun levyn kokonaisuudessaan Helsingin Tavastia-klubilla torstaina 19. joulukuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 9. elokuuta Tiketissä.
 
Kotimaansa Islannin mystisen kauniista luonnosta inspiraationsa ammentava Sólstafir kuuluu kiistatta nykypäivän omaleimaisempiin metalliyhtyeisiin. Genrerajoja tummasävyisellä musiikillaan venyttävä kokoonpano on pitkän uransa aikana kulkenut hiljalleen kauemmaksi alkuaikojensa black metal -vaikutteista. Tavastialla joulukuussa juhlittava Köld-albumi oli merkittävä käännekohta reykjavikilaisnelikon uralla. Yhtyeen intensiiviset kappaleet liikkuvat suvereenisti ambientin ja post-metallin välimaastossa psykedelian ja perinteisen rockin vivahteilla maustettuna.
 
Laulaja-kitaristi Ašalbjörn Tryggvasonin johdattama Sólstafir on onnistunut valloittamaan laajasti metallikansan sydämiä ympäri maailman. Loppuunmyytyjä konsertteja ja yhä suurempia festivaalilavoja haltuun ottavan Sólstafirin fanit pääsevät Tavastialla kokemaan ainutlaatuisen elämyksen, jossa Köld-albumin raidat soivat raaan rehellisesti ja ennenkuulumattomalla voimalla.
 
LIPUT:
Myyntiin pe 9.8.2019 klo 9.00
- ennakkoon Tiketistä alk. 32,50 EUR
- ovelta 34 EUR
 
urlhttp://www.solstafir.net/url_
urlhttp://www.tavastiaklubi.fi/url_
urlhttp://www.fullsteam.fi/url_
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=28&t=240662