Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:planet_z
Alue:Konsertit, keikat, tapahtumat
Aihe:Robben Ford (USA) masterclass 9.6.2019 Helsinki / Tavastia-klubi
Aika:30.04.2019 12:24   (muokattu 30.04.2019 12:25)
Kitarasuuruus Robben Fordin masterclass Helsingin Tavastia-klubilla sunnuntaina 9. kesäkuuta.
 
Kitaristeille ja kitaramielisille tarjoillaan kesän alkuun kunnon herkkupala, kun aikamme merkittävimpien sähkökitaristien joukkoon lukeutuva bluesrock -taituri Robben Ford saapuu vetämään uransa ensimmäisen masterclass -illan Suomeen.
 
Fordin mittavaan uraan mahtuu toistakymmentä omaa sooloalbumia ja lukuisia Grammy -ehdokkuuksia. Oman soolotuotannon lisäksi hän on vuosien varrella tullut tunnetuksi yhteistyöstään mm. George Harrisonin, Joni Mitchellin, Jimmy Witherspoonin ja Mile Davisin kanssa.
 
Kitaran lisäksi Robben taitaa myös saksofonin salat, joka oli itse asiassa hänen ensimmäinen instrumenttinsa. Saksofoni pysyikin mukana kuvioissa aina parikymppiseksi saakka. Vaikka saksofoni on sittemmin jäänyt, on se kuitenkin vaikuttanut merkittävästi Robbenin soittoon, jota hän kuvailee näin; No, minähän soitan tavallaan saksofonistin tavoin. Toki olen saanut hurjasti vaikutteita 1960-luvun kitaristeilta, Hendrixiltä, Claptonilta, B.B. ja Albert Kingiltä, ja ehkä eniten Mike Bloomfieldilta. Mutta toisaalta olen sointujen, harmonian sekä sävellajivaihdosten diggari, sillä haluan musiikin kulkevan eteenpäin. Itse löydän nuo asiat juuri jazzista, ja olen oppinut niistä sitä musiikkia soittamalla.
 
Opettaminen ja klinikointi on myös aina ollut lähellä Robbenin sydäntä. Viime vuosina hän onkin panostanut siihen puoleen yhä enemmän. Tavastian Masterclass -ilta tarjoaakin mitä mainioimman ikkunan tutustua tarkemmin miehen soittofilosofiaan ja ajatuksiin. Täällä yleisöllä on myös mahdollisuus kysyä suoraan Robbenilta juuri niitä asioita, mitkä herran tekemisessä on aina erityisesti kiinnostanut.
 
www.facebook.com/events/1064865970372007/
 
Robben Ford masterclass
Su 9.6.2019 Helsinki / Tavastia-klubi
K-18
Liput alkaen 32,50 euroa
Ennakot: www.tiketti.fi
 
www.robbenford.com
www.facebook.com/RobbenFordOfficial
www.musiikkisato.fi
www.facebook.com/Musiikkisato
www.tavastiaklubi.fi
www.facebook.fi/tavastia
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=28&t=240192