Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Objectif Lune
Alue:Työ musiikkialalla
Aihe:Musalukion pääsykokeet
Aika:28.11.2018 09:14
Musaintoilija: Hei! Mulla on yhteishaku edessä ja haluaisin todella kovasti päästä naapurikunnan musiikkilukioon. Keskiarvon kautta pääsisin, mutta lähinnä mietityttää mitä esitän koe-esiintymisissä. Joku oma näyttö pitää tuoda ja soitan pianoa. En oikein tiedä millainen kappale olisi hyvä soittaa, sillä koulun opettajat ovat sen verran rentoja että tykkäisivät ehkä enemmän jostain menevämmästä pääsykoe kappaleesta kuin klassisesta. Jos jollain on omakohtaisia kokemuksia myös pääsykokeista niin mitä itse olette soittaneet siellä? :)
 
Omista pääsykokeista on melkein 15 vuotta, joten voi olla, että muistan väärin. Ihan kuin silloin olisi ollut myös jotain säveltapailutehtäviä sen oman kappaleen lisäksi ja aivan kuin pisteitä olisi saanut myös musiikkiharrastuksista (toteutuneista tutkinnoista, orkestereissa soittamisesta, kuoroista jne.) Kaikki tietenkin kerrotaan pääsykoemateriaaleissa.
 
En usko, että klassinen kappale ainakaan haittaa. Jo omana lukioaikana harmiteltiin, että klasarisoittajien määrä oli musiikkilukioissa laskussa. Voisin kuvitella, että enemmän klasarilla erottuu edukseen. Tärkeintä lienee, että osaa biisin hyvin ja että se on "riittävän tasokas" musiikkilukion kokeisiin.
 
Tsemppiä kokeisiin! Musalukio on monelle juuri oikea valinta. :)
Copyright ©1999-2021, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=53&t=239092