Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Kyllikki
Alue:Tanssimusiikki
Aihe:Kootut tilannekoomiset tilanteet keikoilla
Aika:23.08.2018 17:01
Noista edellä kerrotuista tapauksista tuli mieleeni yksi omakohtainenkin kokemus keikasta, jolla järjestäjän ei tarvinnut surra tanssiparketin kulumista.
 
Keikka oli joskus viime vuosituhannella, Vaajakosken urheilutalolla, ja ajankohta oli loppiainen. Ulkona oli n. -35 astetta pakkasta, ja TV:stä tuli koko illan jotkut jääkiekkokisat.
 
Olimme liikkeellä ns. "Kootut teokset" -triolla, eli yhtyeen koollekutsujana toiminut hanuristi oli soitellut kaikille lähiseudun soittajille, olisiko joku vapaa ja halukas heittämään keikan Urkalla. No, löytyihän siihen rumpali, ja basson varteen läksin minä itse, koska omistin palan kevyttä bassokalustoa.
 
Siinä sitten puolille öin seisoskelimme odotellen tanssikansan ryntäystä paikalle, mutta aika hiljaiselta näytti vielä tuolloin, ts. ainuttakaan yleisön edustajaa ei ollut salin puolella.
 
Mutta sitten tapahtui jotakin arvaamatonta; eräs vanhempi pariskunta asteli lippuluukulle ostaakseen luvan parketille pääsyyn. Tällöin järjestysmiehenä toiminut lipunmyyjä totesi: "Ei tänne kannata tulla, kun ei täällä ole muitakaan...".
 
Ja niin päättyi keikkailta meidänkin osaltamme, kun roudasimme kamat autoon "keikan" päätteeksi. Sen jälkeen en ole enää tehnyt ainuttakaan ns. lippuriskikeikkaa...
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=6&t=238455