Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Urmas Potkuri
Alue:Kilpailut
Aihe:***ROOTS-SKABA 500*** äänestys
Aika:05.11.2017 17:34
Jälleen niitä hetkiä, kun ei oikeastaan haluaisi arvostella, koska jokainen veto on vähintään yhden pisteen arvoinen.
Pyydän, että kukaan ei loukkaantuisi näistä horinoista, mitä taas tähän rustaan. Mielipiteitä ei voi perustella järkevästi ja ei tarvitsekaan, mutta ainakaan en tahallani pyri loukkaamaan ketään. Toisaalta minulle ei voi olla kykyä eikä taitoa asettaa itseäni arvostelijan rooliin, mutta teen sen silti ainakin yleisellä tasolla.
Vaikeus on oikeastaan siinä, että täällä on ainakin kolme ryhmää, jotka poikkeavat toisistaan, mutta kaikilla näillä ryhmillä on oma arvonsa ja paikkansa.
Kuitenkin näiden ryhmien välisten eroavaisuuksien vuoksi on vaikeata asettaa paremmuusjärjestystä omasta mielestään oikeudenmukaisesti.
Ensin ovat tietenkin ne henkilöt, joilla tekniikka ja taidot eivät ainakaan aseta rajoituksia. Kuitenkin loistava soittotekniikka ei ole itseisarvo kokonaisuuden kannalta.
Sitten ovat nämä ihmiset, jotka saavat taustan ja soolon elämään kokonaisuutena ja joita itse issekseni kutsun livemäisiksi soittajiksi.
Lopuksi, mutta ei viimeiseksi tulevat innovatiiviset ihmiset, jotka tuovat genreen jotain lisää ja jotain tuoretta, kenties sekoittavat eri tyylejä ja kehittävät asioita.
Nämä ryhmät eivät tietenkään ole kiveen veistettyjä, vaan sekoittuvat sopivasti ja useimmilla on varmaankin taipumuksia useimmista tai ehkä jopa kaikista ryhmistä. Se on sitten kunkin oma painotus, mikä osa-alue nousee ratkaisevaan rooliin.
Koska hienoja kommentteja on jo annettu ja minulla ei taida olla niihin mitään lisäarvoa annettavana, jätän soolokohtaisen kommentoinnin tällä kertaa paremmilleni. Totean vain jälleen kerran pitäneeni ihan oikeasti jokaisesta vedosta ja ihmettelen niiden luovaa erilaisuutta.
Pisteitä päätin antaa kahdelle kustakin keksimästäni ryhmästä sen kummemmin erittelemättä ryhmiä. Olisin voinut nuo jakaa toisinkin, mutta nyt näin...
1p stratomaster
1p - Tuomo_
1p Chunga
1p MadMatt
1p Kuha
1p WanhaWetäjä
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=58&t=236395