Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:PVC
Alue:Klassinen
Aihe:Mendelssohn: Bachin jälkeisen klassisen musan merkittävin hahmo?
Aika:14.09.2017 20:12   (muokattu 14.09.2017 20:20)
megatherium: vaikka mozart on kiistatta maailmankaikkeuden suvereenisti korkein milloinkaan eksistoinut äly suurimpine musiikillisine saavutuksineen löysi paljon vaatimattomammille lahjoilla varustettu mendelssohn-bartholdy epämuodikkaan bachin matteus passion ja h molli messun vasta zelterin opastuksella joka tutustutti hänet bachin vanhaan peruukkiin muttei hän millään muotoa lunastanut säveltäjänä niitä häneen kohdistuneita suuria odotuksia joita varhaiskypsyys on hänen suhteensa pistänyt aavistelemaan vaan jäi tunnetusti säveltäjänä ikään kuin pikku schubertiksi tai pikku mozartiksi kasvamatta romantikkona koskaan edellisten tavoin sisäisesti tai musiikillisilta muodoilta sinfonikkona suuriin mittoihin ja suuriin saappaisiin, suureen tyyliin ja suuriin muotoihin ollessaan tavallaan säveltäjänä jo nuorukaisena heti valmis ja täysin kehittynyt kypsymättä siitä korkeammalle tai pidemmälle kypsimmän orkesteriteoksensa myöhäisen e molli viulukonserton ajoittaisesta sentimenton sävyttämästä intohimosta huolimatta joka on joskus jonkun mainoksenkin taustamusikiksi päässyt. Tähän väliin en voi olla toteamatta kuinka huikeata on ollut seurata sitä ainutlaatuosta kasvuprosessia jota mozartin sinfoniseen tuotantoon tutustuminen laosinerista kypsään aikuosuuteen saa kuulijassaan aikaan.
 
Kesäyön unelma alkusoiton jälkeen bartholdy tarjosi vain vähän uutta päättäessään lähinnä vain toistaa itseään ja vanhoja maneereitaan paikallaan junnatessaan kasvamatta sinfonikkona suuriin muotoihin kuten schubert viidennestä yhdeksänteen ja keskeneräisen romanttiseen traagiseen tunnemaailmaan johon hän ei vielä c molli sinfoniallaan yltänyt. Bartholdylle .romanttinen paatos, tunteen syvyys ja traagiikka jäivät vieraiksi. Tuntuu ettei hänellä ole sinfonioissaan painavaa sanottavaa.
 
Bartholdyn tuotannossa ei ole havaittavissa tyylillisiä tai sisällöllisiä murroksia kuten schubertilla ja mozartilla ja hänen teoksissaan tuntuu usein kevyen työn ja maneerin jälki. Suurelle eelle luonteenomaisia metafyysisiä syvyyksiä hän ei myöskään tavoita.
 
Alain rich esim kirjoittaa orkesterimusiikki kirjassaan:" musiikinhistoriassa ei löydy teosta joka vetäisi vertoja schubertin yhdeksännelle, suurelle C duuri sinfonialle". Itse sanoisin että mozart ei ainoastaan vedä sille vain vertoja vaan myöskin ylittää sen suurimmissa sävelvisioissaan. Olen kuitenkin itsekin ollut sen apollonista riemua ja dionyysisen hurmion kieltä puhuvan avausosan pauloissa.
 
Berlioz oli bartholdya myös paljon omaperäisempi ja innovatiivisempi romantiikan ajan säveltäjä värityksellisyydessään, draamallisine sinfonioineen ynnä ideefixeineen johon sietää tutustua fantastisen sinfonian huumehoureisine valpurin öineen. Myöhäisromantikot kuten r strauss sinfonisine runoineen kuten also sprach zarathustra tai mahler ja brucner suurine sinfonioineen ovat oma lukunsa.
 
Mozart edustaa korkeakulttuurin suurimpia ihanteita korkeimpana musiikillsena älynä kun räppi edustaa alakulttuurille tyypillistä sekundaa monotonisessa rytmisessä puhelaulussaan.

 
"hänen teoksissaan tuntuu usein kevyen työn ja maneerin jälki" minusta mendiksen teoksissa kuuluu ahkeruuden, innostuksen ja perusteellisen koulutuksen jälki (rikas isukki maksoi soittotunnit)
 
Tapaan unelmieni Mendiksen hänen urkubiiseissään- käsittääkseni ne vaativat hyvän urkurin ja kunnon urut Peter Hurfordin 1984 Ratzeburgin katedraalissa äänitetty levy rulettaa vaikka siinä on vaan puolet mendiksen urkubiiseistä. Oletkohan kuullut sitä. Hurford levytti samaan syssyyn Hindemithin urkubiisit minulla on sekin levy kerrassaan mainiota sekin. Myös sibbe fanitti mendiksen urkubiisejä ja glenn goyuld fanitti mendistä ja piti mozarttia pellenä
 
Taidan viettää huomisen näitten Hurfordin levyjen ääressä
Copyright ©1999-2018, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=9&t=235964