Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:mega
Alue:Rock, pop, alternative
Aihe:Kivesveto Go Go julkaisee debyyttialbuminsa 6.6.14
Aika:09.05.2017 08:29
KIVESVETO GO GO:LTA 12 TUUMAA PUNKKIA
 
Kouvolasta turahtaa taas punkkia, kun Kivesveto Go Go julkaisee Nopeempi kuin Veijo -nimisen 12 vinyylin, joka sisältää kahdeksan aiemmin julkaisematonta Kivarit-biisiä. CD-versiossa saa kaupan päälle em. kappaleiden lisäksi myös Vesipäät 7:n biisit. Nopeempi kuin Veijo äänitettiin Kivareiden Kalansilmä-studiolla vuosina 20152016 ja se lunastaa lupauksen kahdesta julkaisemattomaksi jääneestä 7"-levystä osana kolmen sarjaa. Julkaisu tapahtunee heinäkuussa Ratbite Recordsin ja Rockn Roll Bullshit Recorsdin avustuksella.
 
Uudella levyllä pohditaan erilaisia aiheita kuten Halosen joulubileitä, päänsiirtoleikkausta, helikoptereita Voikkaan pallokentällä, taivaaseen runkkaamisesta, manian paluuta sekä suurten kysymysten spreijaamista koulun seinään. Musiikillisesti liikutaan jossain petshopboysmaisen punkrockin uomissa. Olemme erittäin tyytyväisiä työhömme ja toivotammekin hyviä kuunteluhetkiä ystävien seurassa, bändi valottaa julkaisun taustoja.
 
Levyn avauskappale Tony kuultavissa osoitteessa https://youtu.be/eDs7HnFaMpE
 
Kivarit keikalla seuraavasti:
19.5. Doris, Tampere
20.5. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
27.5. Ääniwalli, Helsinki
2.6. Torvi, Lahti
3.6. Downtown, Kouvola
16.6. Loose, Helsinki
5. 8. LPRHC, Lappeenranta
16.9. Ääniwalli, Helsinki
 
"NOPEEMPI KUIN VEIJO" -BIISILISTA
1. Tony
2. Joulubileet
3. Ei oo helppoo
4. Eikä jää mitään
5. Siirtäkää mun pää
6. Emmie Voikkaa
7. Veijo
8. Manian paluu
 
DISKOGRAFIA
Kakka-Hätä 77/Kivesveto Go Go split 7 (Airiston Punk-levyt 2008)
Saatana kutsuu minua 7" EP (Morjekords 2009)
Tuplaseiska 2x7" EP (Longplay Music/Skele/Öppyt Akkuj/Riisto/Sharkcore/Pig's Hit/Magneettishypnoottiset Levyt 2009)
Mieti elämääs I 7" EP (Rock 'n' Roll Bullshit Recorsd/Ratbite 2013)
Mieti elämääs II 7" EP (Rock 'n' Roll Bullshit Recorsd/Ratbite 2013)
Tutti Frutti CD/LP (Kalansilmä/Rock 'n' Roll Bullshit Recorsd/Ratbite 2014)
Vesipäät 7 (Rock 'n' Roll Bullshit Recorsd/Ratbite 2015)
Nopeempi kuin Veijo 12/CD (Ratbite/Rock n Roll Bullshit Recorsd 2017)
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=3&t=223276