Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:jra
Alue:Yleistä keskustelua musiikista
Aihe:Musiikkiharrastuksen ukkoontuminen?
Aika:18.05.2016 16:28
Bonham: Tähän se on kai osittain siirtynyt. Kyllä maassa vielä bändejä ja intoa riittää. Osittain se on vaan piilossa - bändit touhuaa omissa ympyröissään... vähän turhankin sulkeutunutta ajoittain tuntuu olevan. Treenataan. Äänitellään itsekseen ja laitetaan tuotokset verkkoon... ulostulo ja keikat on ehkä hiipumaan päin. Toki suuria eroja paikkakuntien välillä.
 
Varmaan esim. metalli-puolella on kovastikin aktiivista, ja sitten sellaiset tavoitteellisemmat kitaristit ja muut soittajat jotka menee musiikkiopistojen ja -lukioiden kautta eteenpäin, niitä tuntuu olevan. Mutta se sekalaisempi kitararockin soittajien porukka saattaa olla väheisempää kuin joskus aiemmin.
 
Muistelen, että silloin kun itse olin yläasteella ja lukiossa oli 20 000 asukkaan paikkakunnalla bändejä joka lähtöön, ja suurin osa sellaisia, että mitään isompia tavoitteita ei ollut, enemmänkin omaehtoista harrastustoimintaa. Yllättävän paljon noista kuitenkin tuli musiikista ammatin itselleen saaneita, mutta määräkin oli suuri. Tuon tyyppinen toiminta tuntuu vähentyneen, tai ainakaan ei ole yhtä näkyvää/kuuluvaa. Täälläkään rivari- ja MAM-taloalueella ei kuulu rumpujen paukutusta mistään, eikä koskaan. Tuolla kotikaupungissa aina jossain joku paiskoi menemään naapurien iloksi.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=1&t=231942