Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:KanttoriPiiparinen
Alue:Tanssimusiikki
Aihe:Karaoken Kauhut
Aika:28.02.2016 14:52
Kaikki me olemme sitä joutuneet kuulemaan ja joku meistä on jopa piruuttaan esiintynyt. Itsekin laulaa luikautin kerran kuuden kupin kumarassa, joka täten tunnustettakoon. Se mitä minä moiselta esiintymiseltä sain, jäi itseltäni ymmärtämättä. Se mitä saavat muut alan harrastajat, jää itselleni arvoitukseksi.
 
Paikka oli naapurissa sijaitseva pubi. Se sattui olemaan lähin paikka, josta kaljaa oli saatavilla. Alkuillasta huomioni kiinnittyi muutamaan alan hartaaseen harrastajaan, joille kuviot näyttivät olevan täysin selviä. Homma näytti kestävän handussa. Ilmeisesti jotkut heistä olivat oikein treenanneetkin, niin rutiinia esiintyminen näytti olevan. Ainut näkyvä miinus oli näyttöruudulle laulaminen, joka on mielestäni varsin kökköä ja tekee etäisen vaikutelman. Näillä näytti olleen ihan omat kannatushuutajansakin. Siis eräänlaiset fanklubilaiset, jotka kannustivat suosikkejaan yhä suurempiin ponnistuksiin taiteellisen tasonsa nostamiseksi. Illan edetessä alkoivat koroketta kuitenkin miehittämään yhä enemmän juovuksissa olevat Paula Koivuniemet ja Olavi Virrat.
 
Sietorajani sekoilun seuraamiseen täyttyi ilta kymmenen hujakoilla, kahden rumanpuoleisen herran karjuessa kilpaa: -Aikuinen nainen mä oon.
Silloin pakenin paikalta sangen miehekkäästi.
 
Mitkä ovat omat kokemuksesi? Tunnustuksia vastaanotetaan.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=6&t=231073