Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:saastara
Alue:Studiotyöskentely
Aihe:Vokaalien miksauksen vaikeus
Aika:24.01.2016 16:07   (muokattu 24.01.2016 16:18)
Lauski: Kiitos jälleen. Kyllähän tavoitteet on korkealla, musiikin tekemisen ja esittämisen suhteen. Miksaus ja masterointi kiinnostaa aiheena sen takia, kun raha ei kasva puissa ja materiaalin pitäis kuitenkin olla sen verran hyvälaatuista, että jengi kaksaa kuunnella sitä, jos biisistä muuten diggaa. :)
 
Nää on toki aina fiilis- ja arvokysymyksiä.. Kyllä mäkin opettelin laittamaan hyvää ruokaa ihan elämänlaadun vuoksi, mutta en siksi, että ravintolat on liian kalliita. Kun mä haluan syödä oikeasti hyvin, mä meen silti raflaan, pitää vaan budjetoida sen mukaan elämäänsä että se onnistuu. Tai sitten ei mene jos kokee sen turhaksi, sekin on ihan fine, kunhan ei hukuta itseään siihen itsepetokseen, että siinä ei olisi eroa.
 
Mitä tuli soundeista yleisesti mieleen, musta niille ja 'hyvälle soundille' laitetaan ihan helvetisti liikaa painoarvoa. Ja tämä siis ihmiseltä jonka päivätyötä ne on. Loppujenlopuksi 'hyvä soundi' on kuitenkin vaan aikansa meemi jota sitten monet koittaa vesikauhuisesti tavoitella, jolloin ei synny muuta kuin keskiarvoistumista. Valtaosaa ihmisistä ei kiinnosta, kunhan pysytään sen skenessä / ajassa / genressä vallitsevan meemin sisällä. Ja ironista kyllä, historian valossa näyttäisi siltä, että valtaosa levyistä ja biiseistä jotka jää elämään, on juuri niitä jotka menee sitä vallitsevaa meemiä vastaan, tai siitä huolimatta minne ovat halunneet.
 
E: Mutta jos hetkeksi palataan tuotantoon, niinkuin Niq sanoi, omaa suoritustaan on helvetin vaikea arvioida jotenkin objektiivisesti. Soitto ja tuotanto on vaikeita, mutta laulu on lähes mahdoton. Sille on samaan aikaan aivan liian kuuro ja aivan liian tarkka. Ulkopuolisilla, jos ei välttämättä toteuttaminen, mutta ainakin soitattaminen auttaa. Ja nimenomaan siis semmoisilla ihmisillä jolta saa oikeaa, eikä vain kohteliasta palautetta.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=16&t=230613