Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:basisti1971
Alue:Kitarat: akustinen
Aihe:Väärennetyt Martinit
Aika:17.01.2016 16:17
Moi.
 
Tuoteväärennökset ovat aina ikäviä asioita, mutta kapitalistin perusominaisuus, tarjota käkimassalle mitä käkimassa haluaa, pitää huolen siitä että markkinoita on vastakin.
 
Jokaisella meistä on kuitenkin mahdollisuus omalta inaruikkusen kokoiselta osaltamme pienentää noita markkinoita ja olla ostamatta/välittämättä kyseisenlaisia tuotteita.
 

 
Luthier: Jos keksintö on julkisesti nähtävänä paikassa johon kenellä vaan on oikeus tulla katsomaan tai jos keksintöä esitellään lehdessä tai vastaavassa ennen patentin hakua patentti voidaan kumota. Patenttia ei myöskään saa jos uutuustutkimuksessa selviää että keksintö on jossain ollut käytössä aiemmin vaikka ei olisikaan patentoitu.
 
Juu, meillä täällä sivistyksen parissa noin onkin.
Ainakin pääpiirteittäin.
Ottamatta toki kantaa siihen tosiasiaan että nykyajan patenttisuojaamis-käytäntö keskittyy lähinnä lopputuotteen ympärille vaadittavaan tietotaitoon ja/tai menetelmiin, ei niinkään itse lopputuotteeseen.
 
Suojaa toki lopputuotteen ehkä "paremmin", mutta aiheuttaa varsinkin pidemmän päälle usein kestämättömiä kustannuksia.
 

 
Jenkkilässä, tuossa äkkirikastumisen ja juristien onnelassa, on tilanne varsin toisin.
 
Musapuoleltakin löytyy useampia esimerkkejä, yhtenä vaikkapa nykykitaaraakin vanhempi Fanned Fret järjestelmä.
 
Tuolla maailmankulmalla voit patentoida likipitäen mitä tahansa, riippumatta uutuustutkimuksen lopputuloksesta tai siitä onko samalle asialle jo aiempi patentti.
 
Rajanveto on toki vaikeaa.
Pesismailalla pakenee sekä snadi pallo paikalta (kunhan osuu), että tulee fataali klommo ohimoon, oiskos patentin paikka?
Parilla naulalla terästettynä saattaa pallo jäädä jupattiin, mutta jälkimmäisen patenttiominaisuuden teho kasvaa.
Taas patentoitavaa...
 
Vielä pahemmin OT, mutta eräs Suomalainen "pienteollisuusguru" aikoinaan vuosikausia tarkoituksella patenttejaan rikkoneita ulkolaisia tahoja vastaan oikeutta käyneenä totesikin että paras patentti on omistaa ainoana tietotaito hankalaan/kalliiseen työmenetelmään joka huttua pihalle puskee, ja puskea ko. huttua maailmalle niin paljon ettei muiden kannata edes osingoille yrittää.
 
T:Samuli
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=51&t=230494