Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Janizio
Alue:Yleistä keskustelua musiikista
Aihe:UMK 2016
Aika:13.01.2016 09:01   (muokattu 13.01.2016 09:01)
GiovanniDiRondo: Minusta Saara Aallon biisi oli hieno ja sanoma ajankohtainen.
 
Tässä on sellaista hyvää uutuudenviehätystä, joka kuuluu nykyisellään Euroviisuihin.

 
Ensinkin jännä pieni yksityiskohta. Herranen-Aalto kohtaavat toisensa toistamiseen musakisassa ja kun biisejä ja laulamista ja koko kokonaisuuksia kuunteli, niin ei kyllä ole kovin kaukaa haettu asetelma, että se on nimenomaan näiden kahden taisto UMK:n voitosta ja Viisuedustuspaikasta tänä vuonna.
 
Molemmilla loistava ääni, biisikin ihan kohdillaan, niin on siinä muilla tekemistä.
 
Ja Saara on ainakin taas miettinyt kyllä kaiken niin viimosen päälle ja ajatuksen kanssa, että ei oo varmaankaan taas yksikään kivi jäänyt kääntämättä kun tätä pakettia on rakennettu.
 
Ensinkin biisin nimi NO FEAR ei ole ollenkaan sattuumaa, että se on biisin nimi. Saara on ollut koko syksyn rakentamassa tälläistä No Fear juttua ja voisko sitä kutsua jonkun sortin kampanjaksikin, mutta joka tapauksessa, mutta en minä ennen tän Viisu-uutisen ulos tulemista osannut aavistaa, että tää oli taas näin hienosti ja pitkälle ajateltu juttu. Mut heti tuli ahaa elämys kun biisin nimen näin, että jassoo, että näinkö tää koko paketti oli ajateltu.
 
Mut toisaalta kun miettii muutamia edellisiä Saaran omia biisejä niin noudattelee samaa kaavaa siinä mielessä, että biisin sisällytetään hieno, lämmin ja itselleen henkilökohtainen sanoma, joka tulkitaan sit hienosti laulamalla ns. ulos kuulijoille
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=1&t=229126