Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Jake24-25
Alue:Yleistä keskustelua musiikista
Aihe:Teoston jäsenyys ja työttömyysturva
Aika:22.12.2015 12:38   (muokattu 22.12.2015 12:41)
Antti1: Mä olisin työttömänä ollessani saanut tehtyä miksauskeikkoja harvakseltaan ja summa olisi jäänyt alle sen 300€/kk rajan. En kuitenkaan voinut tehdä niitä, koska ukko.fi palvelun käyttämisen vuoksi mut olisi tulkittu yrittäjäksi ja kaikki tuet olisi lakkautettu. Suosittelen ainakin kysymään ennen julkaisua, että jos sä tekisit noin, niin minkälaisia seurauksia siitä saattaisi olla.
 
Tuota minäkin pelkään että jos julkaisen levyn ja saan tuloja siitä (vaikka pieniäkin) että tulkitaanko minut heti yrittäjäksi ja tuet katkeavat. Ensi vuonna käsittääkseni tulee se voimaan että esittävän taiteen tekijät muusikot yms. eivät ole oikeutettuja työttömyysturvaan joten tämä on mielestäni ihan järkevä asia miettiä. Ehkä asiaa voi kysyä jotenkin fiksusti ja selvittää mitä seurauksia julkaisusta voi olla. Pelkään vain että kysymisestä voisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä koska he voivat työkkärissä alkaa heti syynäämään tilannettani ja saan selvityspyyntöjä ja tulee karenssi päälle. Tämä Suomen työttömyysjärjestelmä on täynnä byrokratiaa ja erilaisia pykäliä eikä mitään työltä näyttävää ei voi tehdä ilman että on vaarana karenssi yms. Harrastukset josta on mahdollista saada tuloja (vaikkakin pieniä) - kuten tämä - voivat olla haitallisia tässä byrokratian ja pykälien viidakossa. En aikaisemmin tätä ajatellut mutta hyvä että asia tuli mieleen ennen kuin julkaisin levyn eikä vasta sen jälkeen.
Copyright ©1999-2018, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=1&t=230227