Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:naavanka_
Alue:Kitarat: kitarakamat
Aihe:Öljykäsitellyn kaulan puhdistaminen
Aika:07.09.2015 15:52   (muokattu 07.09.2015 15:53)
mungiisi: Yhdessä kitaroistani on tehtaalla öljykäsitelty kaula. Olen kitaran omistanut muutamia vuosia, enkä ole vielä kokenut aiheelliseksi puhdistaa sitä, ennen kuin nyt. Kaulaan on kerääntynyt jonkin verran likaa, joka olisi hyvä saada pois. Kannattaisiko tämä tehdä esimerkiksi teräsvillalla? Pitäisikö puhdistamisen jälkeen kaula käsitellä jollakin aineella, ja jos kyllä, niin minkälaisella?
 
Kahden nollan teräsvilla käy hyvin mutta on hieman sotkuinen ja saattaa jättää väriä sekä hitusia puuhun mikäli kyseessä on mahonkikaula.
 
P320 paperilla hiot kevyesti puhtaaksi ja sen jälkeen viimeistelet kuivalla P600 paprulla.
 
Päälle voi laittaa vaikkapa:
 
-Asetukkiöljyä
-Osmon 1101 öljyvahaa
-Danish Oil
-Warwickin mehiläisvahamikälie
 
Kevyt kerros nukkaamattomalla rätillä, odotat muutaman tunnin kuivumista, kiillotat puhtaalla.
Toista tarvittava määrä halutun tuloksen saamiseksi.
 
P600 yli on aivan turha lähteä ja sekin on minusta vähän turhaa hipistelyä kun periaatteessa puulle riittää vallan hyvin P240.
Copyright ©1999-2018, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=15&t=229111