Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Lautuma
Alue:Media ja viihde
Aihe:Simo Salminen kuollut
Aika:03.09.2015 23:47
Salminen oli isosetäni opissa leipuriksi valmistuessaan. Sitä kautta kuulin hyviä juttuja miehen tilannetajusta, mitä tuli komiikan suhteen. Salminen oli hieman kuin oman aikansa Masa Niemi, joka oli kiistatta lahjakas, mutta ei ihan yltänyt - fyysisestikään - sinne mihin rahkeet olisivat varmasti riittäneet. Jäivät molemmat rooliensa vangeiksi, mutta toisaalta ikonisuus on kova juttu sekin. Salmiselta(kin) olisi taatusti irronnut ainakin se yksi vakavampi roolisuoritus, mutta kuten turhan usein käy: kerran narri, aina narri.
 
Salmisen laulu-ura on kovaa kamaa armottomassa totisuudessaan, mutta myös hengästyttävän kaahaava laulusuoritus Alle lujaa -biisissä on nappi. Rotestilaulut ja muut toimivat milloin tahansa ja missä tahansa. Yllättävän vähän on biisien sisältö vanhentunut.
 
Pari vuotta sitten istuin Salon ABC:llä parin pöydän päässä Salmisesta. Emmin helketin pitkään, menenkö kyselemään isosedästäni, mutta sen verran ujo olen, etten kehdannut. Mietin, että seuraavalla kerralla sitten kysyn, ihan varmana.
 
Jauhoiset mullat mestarille.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=26&t=229069