Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Herrasmiekkoinen
Alue:Bänditoiminta
Aihe:Kirja bändin henkilökemioista
Aika:07.06.2015 19:45
Kiinnostava aihe ainakin. Parisuhteeseenhan monet bändihommaa vertailevat.
 
Itsellä on nyt tullut mietittyä yhtä omaa bändikaveria kun on tässä muutaman vuoden aikana tullut enemmän ja enemmän tutuksi. Jos ei soitettaisi samassa bändissä, en luultavasti pitäisi häneen juuri yhteyttä. Hänellä on käytöksessä muutama sellainen ominaisuus, jotka ruukaa ihmisissä vituttaa, ja joita en ihan heti huomannut. Mutta jotenkin, kun kanssakäymisen syynä on tuo bändi, tulee pysyttyä mukana. Kyseinen henkilö on kuitenkin yhtyeen taiteellinen johtaja ja tekee hyviä biisejä. Tietty ei hän kuitenkaan täysin vastenmielinen ole, jos ei tultaisi toimeen ollenkaan niin kuvittelisin lähteväni bändistä.
 
Isommilla bändeillä kuulee usein että ollut pitempäänkin kitkaa jäsenten välillä ennen kuin mahdolliseesti hajottu tai erotettu joku, niissä varmaan vaikuttaa sekin mikäli soitosta saa hyvin elantoa.
 
Mutta joo, kiinnostaa kyllä muidenkin kokemukset ja mahdolliset neuvotkin asioiden suhteen.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=12&t=228129