Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:silhouette
Alue:Kitarat: soittaminen
Aihe:Musikaalisuuden kehittäminen/opettelu
Aika:14.03.2015 16:13   (muokattu 14.03.2015 16:14)
Olen miettinyt omaa musiikillisuuttani paljon ja sitä miksi toiset ihmiset ovat musikaalisempia kuin toiset ja miten on mahdollista kehittää itseään ymmärtämää paremmin ja paremmin musiikin kieltä. Ja, että onko musikaalisuuden kehittäminen ylipäänsä mahdollista vaiko jotain mikä on saatu syntymälahjana?
 
Mun mielestä tekniikan voi oppia kun tahansa, kun aikansa hinkkaa kitaraa (tai muuta instrumenttia) mutta oman musiikin säveltäminen ja tekeminen on ainakin mulle se "päämäärä" mihin tähtään ja mitä haluan tehdä. Ainut, että musta tuntuu, että ennen kuin pystyn säveltämään kunnollista musiikkia, niin minun pitäisi kehittyä musiikillisesti. Ja paljon.
 
Olen nyt soittanut kotona monia vuosia erittäin paljon ja välillä eri bändeissäkin, ja kotisoitto on lähinnä sitä, että istun steroiden ääressä ja opettelen kaikkea mahdollisimman vaikeata musiikkia korvakuulolla ja silti tuntuu, että en kehity ymmärtämään paremmin musiikkia. Jonkinlainen raja on tullut vastaan ja en tiedä minne seuraavaksi suunnata musiikkini kanssa. Lopettaa en kuitenkaan haluaisi, mutta en haluaisi myöskään tällä tavalla junnata paikoillani.
 
Eli, miten on, voiko muusikko oppia ymmärtämään paremmin kieltä jota käyttää vaiko ei? Ja, jos teillä on hyviä vinkkejä siitä mihin suuntaan vaikkapa mun on hyvä lähteä musiikkini kanssa, niin neuvoja kyllä otetaan vastaan. =)
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=227085