Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:mega
Alue:Keskustelua raskaammasta musiikista
Aihe:Oceanwake
Aika:13.02.2015 16:08
OCEANWAKE HERÄTTELEE KEVÄÄSEEN SUNLESS-ALBUMILLAAN 13.3.15
 
Doom- ja post metalin hämärillä rajaseuduilla seikkaileva luvialainen Oceanwake julkaisee toisen albuminsa Sunless maaliskuun 13. päivä ruotsalaisen ViciSolum Productionsin kanssa. Positiivisia arvioita keränneen Kingdom-debyytin (2013) seuraajalla neljä pitkää ja dynaamista kappaletta ovat entistäkin yhtenäisempiä ja vähintäänkin yhtä kokeellisia kuin aiemminkin. Korpiklaanista tutun Jonne Järvelän tarkasti valvovien silmien ja korvien alla tuotettu ja miksattu Sunless kuulostaa asiankuuluvan orgaaniselta ja selkeältä.
 
Kappaleiden pääarkkitehti Ville-Veikko Laaksonen kertoo seuraavaa levyn tarinasta: "Kingdom-debyytillä tarinan minähahmo oli kuvainnollisesti veden alla sisäisine toiveineen ja demoneineen. Sunlessilla hän ikään kuin pääsee pintaan, mutta kaikki toivo ja mielikuvat pelastuksesta ovat auringoton tila ja pieleen mennyttä eskapismia. Vaikka kuinka haluaisi nähdä edes vilauksen jostakin paremmasta, vie oma mieli aina takaisin synkkiin syövereihin.
 
"Oceanwake hyödyntää taitavasti dynamiikkaa, dramatiikkaa ja fiiliksestä toiseen siirtymistä. Välillä möyritään lyijynraskaasti, toisinaan leijaillaan stratosfäärin yläpuolella. Mitä ikinä tehdäänkään, se tehdään tyylitajuisesti. Sunless palkitsee pitkistä, hitaista ja polveilevista biiseistä pitävät kuulijat. Jos valmiiksi pureskellut radiohitit ovat juttusi, ei kannata vaivautua." -Markus Laakso/Kuolemanlaakso
 
"Oceanwake tuntee äänimaisemat kuin oman kotiseutunsa. Tunnelmointia ja ärhentelyä on sopivassa suhteessa, eikä bändin voi hyvällä tahdollakaan sanoa jääneen jumiin post-sitäjatätä -karsinoihin. Ensiluokkaista pörinää, sanoisin!" -Ville Sorvali/Moonsorrow
 
Suurenmoisia ja monipuolisia doom-riffejä post-elementeillä höystettynä. Sunless on ehdottoman vahva album, joka sitoo sinut Oceanwaken maailmaan! -Jarno Salomaa/Shape of Despair
 
Kuuntele kappalenelikon kolmosraita Avanturine osoitteessa https://vicisolumrecords.bandcamp.com/track/avanturine
 
Sunless-levyn ilmestymistä juhlistetaan keikalla sen julkaisupäivänä Porin Bar Kinossa 13.3., jolloin albumi myös soitetaan alusta loppuun. Tätä ennen bändi on myös mahdollista nähdä yhdessä Moonsorrowin kanssa Turun Klubilla 14.2. ja Jyväskylässä Lutakossa 28.2.
 
SUNLESS-BIISILISTA
1. The Lay of a Coming Storm 15:37
2. Parhelion 9:18
3. Avanturine 8:03
4. Ephemeral 10:26
 
KOKOONPANO
Eero Haula laulu
Martti Koski kitara
Mikko Kulju rummut
Ville-Veikko Laaksonen kitara
Jarkko Mäkelä basso
 
DISKOGRAFIA
Luminous Waves single (2013)
Kingdom (Stydian Crypt 2013)
Nadir single (ViciSolum 2014)
Sunless (ViciSolum 2015)
 
https://www.facebook.com/OceanwakeFi
http://www.soundcloud.com/oceanwake
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=44&t=207778