Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:pekka montin
Alue:Koskettimet
Aihe:Synasoundien viilaaminen livesoittoon
Aika:24.01.2015 12:38   (muokattu 24.01.2015 15:48)
2,5 vuotta tuli elannoksi bilehuttua tehtyä. Antoi paljon ja vei myös. Nyt onneksi saa levätä hetken.
Ihan hyvää tekee varmasti.
 
Aluksi vetelin kulmamonitorilla. Se ei kuitenkaan määräänsä enempää toiminut. Keikoille lopuksi mukaan oma mikseri ja nappi/napit päähän. Toiminut ihan hyvin ja sillä on pitänyt myös muut soittajat bändistä tyytyväisenä. Soittimia on tullut roudailtua fantomeista halvimpiin ritsoihin, mielenkiinnon ylläpitämiseksi suoritettavaa materiaalia kohtaan. Ne saundit. Esitettävä materiaali on antanut ja antaa paljon kokeilunvaraa.
 
Tasot saundeihin tullut tehtyä parin eri mikserin kautta. Yläpäätä saanut leikata yleensä heti ensteks kun muuten tulee valitusta niiltä muilta joilla on napit päässä. Bändissä on kaksi ammattimiksaajaa joten asiaa kohtaan lienee ollut myös pientä yliherkkyyttä, ehkä. Musiikki on ollut kasarihittejä yms joten kaikua, sustainia ja kaikkea muuta sellaista on saanut tuoda paljon saundeihin ja etenkin kun bilebändeille tyypillisenä elementtinä kitarat eivät ole määräänsä enempää valokeilassa esillä. Ihan perusjuttuja anyways millä leveyttä ja sointia tuoda yksinkertaisesti poppiryskeeseen. Leedeissä huomioida tasoerot suhteessa padeihin, saundin pyöreys jne jne. Padeissa enempi tehdä variaatioita. Kevyissä seteissä eri tasot kuin bileseteissä sekä niiden nopeat vaihdot. Ei ole rakettitiedettä. Kasari ja ysärikamaan tritonit toiminut kivasti eivätkä saundaa liian modernilta tai softalta. Uudempaan kamaan eivät kelpaa ehkä niin hyvin mutta pääasiassa tuo bilekulttuurikin kuitenkin koostuu niistä vanhoista hiteistä ellei sitten ole jokin profiloitu juttu kyseessä. Uudemmat hitit myöskin kuolevat yleisön keskuudessa todella nopeasti nykypäivänä joka taas kertoo jotain nykymusan ja meiningin tasosta sekä kestävyydestä.
 
Vanhat kasarianalogit toiminut kivasti keikoilla ja kaiut sekä delayt saanut suoraan omasta mikseristä.
Yleensä yleisö ei huomaa mitään eroa soittaako sitä sitten millä tahansa kuhan nyt ei rupea runawayta pianosaundeilla tahkoamaan tms. Valitettavaa mutta totta. Ihan menee up yours.
 
Yhdyn myös tuohon soittopuoleen ja kyllähän ne huttubändit ja kulakkibändit joutuvat paljon enemmän soittamaan ja osaamaan leipänsä eteen. Bilebändeillä toki pitää sitten olla muut puitteet kunnossa:
laulajalta vaaditaan paljon, soittajien pitää osata reagoida lavalla nopeasti, hyvä äänentoisto, valot, sata lasissa alusta loppuun joka ilta jne. Eli on siinäkin sitten ne omat juttunsa vaikka kaikki ei aina siihen soitettavaan antiin makaamaan.
Yleisö tuntuu myös haluavan enemmän sirkushuveja kuin kuunneltavaa, joka lienee oman aikamme trendi.
Asioissa lienee puolensa ja puolensa.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=36&t=226303