Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:mutkis
Alue:Tietokoneet ja musiikkiohjelmat
Aihe:Softasynaa Heavy/Metal musiikkiin
Aika:06.12.2014 10:30
Kiitokset jälleen vastauksista!
 
Tuo Synth1 on kuulemani mukaan kyllä monipuolinen jolla pitäisi tulla toimeen melko pitkälle mutta en osaa sitä käyttää ja tosiaan sen vähän ajan jonka ehtii nykyisellään soitella niin haluaisi käyttää muuhun kuin synaohjelman opettelemiseen. Jos aikaa olisi niin mukavaa puuhaahan tuokin soundien ruuvaaminen voisi olla. Toinen ongelma tuossa opettelussa on ettei ole mitään hajua noista joten se on aivan lottoamista kun vääntelee nuppeja, netistäkin olen yrittnyt etsiä jotain "tee näin niin tapahtuu näin"- tyyppisiä juttuja mutta en ole mitään valaisevaa löytänyt.
 
Äänitystekniikka on oikeastaan juurikin että midinä sisään ja kokeilen eri soundeja, tosin lähtösoundin pitäisi olla melko lähellä sitä mitä haluan (pieniä viilauksia yleensä pystyy tekemään vaikka tietoa ei juuri ohjelmasta olisi) koska tällainen amatööri tarvitsee ideoimiseen ja "luomiseen" fiilistä myös siitä soundista että minkälaista settiä lähtee tulemaan.
 
Kiitos muuten presetti linkistä. Oatmeal ei ole tuttu mutta tuo Crystal: kin on koneella pyörähtänyt. Ongelma vain on juurikin sama kuin tuossa Synth1: ssä eli en osaa käyttää sitä soundien luomiseen.
 
Omnisphere vaikutti kyllä todella mielenkiintoiselta, hinta vain alkaa olla sellainen että en tiedä miten luonto antaa periksi kun ei juurikaan osaa soittaakaan.
 
Tuo Colossus oli vissiin jo poistunut myynnistä, näytti kyllä kans kokeilemisen arvoiselta.
 
Moduleja aika ajoin mietin kanssa mutta soitto tila on todella rajallinen jotan räkki vehkeet on melkoisen aikalailla poissuljettu.
 
Kiitokset tosiaan kuitenkin vinkeistä ja ajatuksista! Taas tuli kuitenkin lisää ideaa ja ajattelemisen aihetta.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=33&t=225684