Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Osteri
Alue:Kitarat: kitarakamat
Aihe:Tunnistatko asenteesi kitaroiden suhteen?
Aika:19.10.2014 01:05   (muokattu 19.10.2014 11:09)
Mun mielestäni kaikki täällä kertoo mielipiteitään omista lähtökohdistaan ja etenkin oman kokemuksensa pohjalta. Ihmisellehän on luontaista muodostaa oma mielipiteensä kaikkiin asioihin sekä tavaroihin ja kun tämä asema (perspektiivi) on valittu, niin siitä näkökulmasta sitten ammutaan. Sellaiset asiat kuin tietyn merkin tunnustaminen tai made-in-madagaskar laatuhypetykset ovat ihan sitä samaa huttua, että mikä kenenkin valinta on ollut ja mikä kenellekin riittää.
Yllättävän monella meillä kuitenkin on hyvät soittokamat ja kas "just oikeat mulle" :) Tämähän on ihan hyvä tilanne.
 
Kyllä nämä loppupeleissä kuitenkin on vaan soiton välineitä ja joka suhteessa elämää pienempiä asioita. Tai no, kaikille ei ole näin, mutta sekin on ihan hyvä tilanne. Pääasia on, että mittarit värähtää jostain puuhastelusta.
 
EDIT: artal jatkoi ajatustani siitä että "ylipäätään on iso plussa, jos arvelen, ettei samanlaista helposti tule muilla vastaan". sustain65 ajatukset valmistusmaasta allekirjoitan myös.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=15&t=225038