Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Jeszse
Alue:Keskustelua raskaammasta musiikista
Aihe:Crimson Day - Melodista heavya Tampereelta
Aika:11.01.2014 16:30
Crimson Day on viisihenkinen melodista heavy metalia soittava bändi Tampereen seudulta. Bändin tarina alkoi vuonna 2010 Stone Rose nimellä. Vuonna 2012 bändi esiintyi SpeedInk nimellä. Vuonna 2013 bändin jäsenistö muuttui jälleen hiukan ja bändin nimeksi valikoitui Crimson Day.
 
Vuosi 2013 piti sisällään muutaman soitetun keikan, Tampereella MSTR studiolla nauhoitetun On The Wings Of Raven biisin, josta julkaistiin myös musiikkivideo YouTubessa sekä omakustanteena tehdyn Crimson Day EP:n, joka ilmestyi 12.12.2013. EP on saatavilla varsin kattavasti digijakeluna, mm. Spotifyn ja iTunesin kautta. Oheinen biisi on lohkaistu kyseiseltä EP:lta.
 
Crimson Day luottaa musiikissaan vahvasti heavy metalin perinteisiin kuitenkaan kangistumatta liikaa kaavoihin. Vaikka bändi onkin varsin tuore tapaus, on sen miehistöllä usean vuoden kokemus musiikin teosta ja keikkailusta. Tulevina vuosina bändin tavoitteena on esiintyä ahkerasti keikkalavoilla, kirjoittaa uusia kappaleita ja julkaista kokopitkä joko omakustanteena tai sopivan levy-yhtiön kautta hyvän tarjouksen sattuessa kohdalle.
 
http://www.crimsonday.com/
https://www.facebook.com/crimson.day.band
http://www.youtube.com/channel/UCUNj6QteSQciUGxOHDL3aQQ/videos
https://soundcloud.com/crimsondayfi
http://open.spotify.com/album/6t7AwLSlfH1sygNJiUppm3
 
Tulevia liveakteja:
 
18.1. Varjobaari, Tampere
1.2. Rock Bar Zoom, Hyvinkää
8.3. Ravintola Tiptop, Tampere
18.4. Pub A La Pispala, Tampere
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=44&t=221194