Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Jkob
Alue:Kitarat: soittaminen
Aihe:Kitarointi + jälkikasvu
Aika:10.01.2014 07:18
Meillä tuli poika kotiin vähän vajaa kolme kuukautta takaperin ja onhan siinä soittelu jäänyt taka-alalle.
Töistä päästyä ei ehdi istahtamaan edes kunnolla vaimoa palvellessa ja kotia siivotessa sekä vaunuja lykkimässä. Päiväunien aikaan pyrin sitten seurustelemaan äidin kanssa. Kodin leikkimisen ohella olen kyllä ehtinyt miettimään miten sen kitaransoiton (sekä laulun) harjoittelun pyrin järjestämään:
 
Tällä hetkellä poika menee yöpuulle äidin kanssa viimeistään kello 22 joten siinä olisi about tunti hyvää aikaa soitella. Sähköisesti ja kuulokkeilla tosin ja akustinen kitara olisi lähempänä sydäntä mutta ei auta tällä hetkellä. Aamulla taas poika nukkuu kahdeksaan äidin kanssa joten siitäkin saisi tunnin treeniaikaa kuudesta seitsemään. Toki olen pirun huono heräämään ennen kuin aivan pakko on joten jäänee haaveeksi.
 
Laulamista sitten voi harjoitella vaunuja lykkiessä ja varmistaessa ettei muita ihmisiä ole näköpiirissä.
Tärkeintä tässä taitaakin olla harjoittelun laatu eli kylmästi lukujärjestyksen tekeminen. Vaikka 15 minuuttia kerrallaan tekniikkaa, teoriaa, biisien tekemistä, biisien treenailua jne.
Copyright ©1999-2017, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=221151