Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Artemi
Alue:Konsertit, keikat, tapahtumat
Aihe:Phosphorescent (US)+Sans Parade, ti 13.8. Tavastia
Aika:27.05.2013 11:31
INDIEFOLK-ARTISTI PHOSPHORESCENT SAAPUU SUOMEEN
Ti 13.8.2013 Helsinki, Tavastia +Sans Parade
 
Tämän kevään ylistetyimpiin vaihtoehtomusiikin nimiin lukeutuva Phosphorescent saapuu loppukesästä Suomeen. Maaliskuussa ilmestyneen Muchacho-albumin ansiosta suuren läpimurron kynnyksellä oleva artisti esiintyy Tavastialla tiistaina 13. elokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 29. toukokuuta.
 
Phosphorescent on yhdysvaltalaiseen Matthew Houckiin personoituva kokoonpano, jonka kappaleissa on Bon Iverin, Destroyerin ja Spiritualizedin tavoin kuultavissa vaikutteita modernista indie-musiikista, folk-perinteestä, soft rock -psykedeliasta, gospelista ja countrysta. Alabamassa ja Georgiassa kasvanut mutta nykyisin Brooklynissa vaikuttava artisti on ajankohtainen kuudennen pitkäsoittonsa tiimoilta. Ylistäviä arvioita kerännyt Muchacho on muodostumassa artistin kauan povatuksi läpimurtolevyksi. Kolmen vuoden odotuksen päätteeksi Dead Oceans -levymerkillä (mm. Dirty Projectors, Akron/Family) julkaistu levy yhdistelee ennakkoluulottomasti vuosikymmenien takaisia vaikutteita nykypäivän soundimaailmaan. Aikaisemmin esimerkiksi The Nationalin kanssa keikkaillut yhtye nähdään lähikuukausina Tavastian ohella muun muassa Way Out West- ja Pitchfork-festivaaleilla.
 
2000-luvun alusta lähtien musiikkia julkaissut Phosphorescent on vieraillut Suomessa aikaisemmin keväällä 2008, jolloin artisti esiintyi Kuudennella Linjalla vielä varsin pienelle mutta sitäkin omistautuneemmalle yleisölle. Elokuussa Tavastian lavan Phosphorescentille lämmittää Turku-Helsinki-Tukholma -akselilla operoiva Sans Parade, jonka uusi single Moscow 1980 julkaistiin viikko sitten.
 
LIPUT:
Myyntiin ke 29.5.2013 klo 9.00
- Ennakkoon Tiketistä alk. 21,50 EUR
- Ovelta 22 EUR
 
PHOSPHORESCENT (USA)
Houckin narisevassa äänessä on Wayne Coynen ja Will Oldhamin narisevaa herkkyyttä ja hänen musiikissaan niin Lambchopin nojatuolimaista lämpöä, Deserters Songs -ajan Mercury Revin satumaisuutta kuin Spiritualizedin gospel-balladien ateistiinkin vetoavaa ylväyttä, 82/100 NRGM.fi
Every sound is lovingly recorded and given a cradle of space, 8.8/10, Best New Music Pitchfork
Powerfully, the evolution of the songcraft on Muchacho doesnt arrive as a random left turn but instead progresses directly out of Phosphorescents own canon, 9.3/10 Paste Magazine
"An album that constantly mixes tragedy with beauty, but ends with hope - with a hell of a production, 4/5" MOJO

urlhttp://phosphorescentmusic.com/url_
urlwww.facebook.com/Phosphorescentmusic/url_
urlhttp://sansparade.com//url_
urlwww.tavastiaklubi.fi/url_
urlwww.fullsteam.fi/url_
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=28&t=217496