Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:drtdg
Alue:Laulaminen
Aihe:Laulamisen riemua ja tuskaa
Aika:26.04.2013 10:25
olentarinasi: Olen ihan vilpittömästi rakastunut omaan ääneeni. Vaikka se ei aina kantaisi ja vetää välillä ihan väärään vireeseen. Se tuottaa minulle niin paljon iloa ja viihdettä. En pelkästään siis laula, vaan leikin sillä. Käytän ääntäni eläytymiseen kun keksin tai luen tarinoita ääneen. Matkin ja puhun mainosäänien päälle. Yritän saada sen kuulostamaan mahdollisimman hirveältä tai erilaiselta. Mitä hyvänsä mihin voin ääntäni käyttää. Ääneensä ja itseensä tutustuminen vie yhtä paljon aikaa.
 
En tiedä mitään tekniikoista tai edes nuoteista. Ensimmäisellä sivulla tulikin paras neuvo mitä voisi antaa. Rentoutukaa. Ei pelkästään laulamisen suhteen vaan kokonaisvaltaisesti. Kyseessä on instrumentti josta kuulee ilot, surut, nälän ja pissahädän.
 
Esiintymiskokemusta voi hankkia karaokesta, kaduilta kuin ystävien olohuoneesta. Ei ole olemassakaan oikeaoppista tapaa suoriutua. Kyseessä on taidemuoto, ei ole sääntöjä.
 
Oleellista on myös miettiä mitä ääneltään haluaa. Onko se idolsiin sisäänheittämällä, oma bändi, menestystä, ura vaiko luoda ihan omanlaisensa tapa hengittää. Jokaisella tavoitteella on omat kriteerinsä. Minkälaiseen muottiin haluamme sopia on meidän itsemme päätettävissä.
 
Minulle laulaminen kuin mikä tahansa muu harrastus kumpuaa tekemisen ilosta. Julkisen hyväksynnän hakeminen on osa sitä matkaa ja tarvitsemme sitä joissain määrin. Se ei kuitenkaan saa olla ensisijaista. Hauskuus loppuu muuten ensimmäiseen Nelli Negatiiviseen.
 
Minulle on joskus painoitettu nöyryyden merkitystä, mutta havaintojeni perusteella emme pode liian hyvää itsetuntoa. Antaa muiden hyssytellä. Pyritään olemaan rehellisiä.

 
Tästä pisteet! :) jatka samaa rataa, rataa johon ei moni pysty, en minäkään...
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=37&t=214010