Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:p130
Alue:Kitarat: kitarakamat
Aihe:Gibson Les Paul Deluxe
Aika:07.02.2013 15:14   (muokattu 07.02.2013 15:15)
GiovanniDiRondo:
Jossakin sanottiin, että niissä Deluxeissa oli jossakin vaiheessa kolmesta palasta tehty kaula. Tuskin siitä ainakaan mitään haittaa on.

 
Mun 1980 Deluxessa on kolmipalainen vaahterakaula ajan tyylin mukaisesti. Ei siitä ainakaan haittaa ole, kestäva pitäisi olla.
 
Jostakin luin, sellaista että "Gibsonin laatu laski vuosikymmenen loppua kohden" tai jotain vastaavaa, mutta nyt uskon että siellä on hyviä soittimia tehty silloinkin.
 
Testaamatta uskaltaisin ostaa kyseisen ajankohdan laitteen ainakin jos hinta olisi kohdallaan. Erinomaisia on seassa, enimmäkseen ovat hyviä. Ainoa käsissäni ollut Gibson Les Paul jota en työkaluksi kelpuuttaisi oli eräs Standard vuodelta 1976. "Parhaan" hondurasmahongin saatavuus heikentyi jo kauan ennen 70-luvun loppua, käytetyn puun laatu on ainakin minun mielestäni perimmäinen tekijä soittimen hyvyydessä eikä se (tai muutkaaan osat, esimerkiksi hardware) muuttunut miksikään noihin aikoihin. Johonkin yksilöön aina sattuu hyvät ja keskenään yhteensopivat puut. Sellainen löytyy vain vuosien työn kautta...
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=15&t=215461