Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Heissask
Alue:Yleistä keskustelua musiikista
Aihe:Tutkijat: musiikki on köyhtynyt
Aika:24.11.2012 12:17
P.P.King: Viihdemusiikki on ollut vahvasti edustettuna musiikkiteollisuuden syntymästä saakka. Uskaltaisin jopa väittää, että viihdemusiikki on aina ajanut julkaisumääränsä puolesta muiden genrejen ohi. Jo 20- ja 30-luvuilla levy-yhtiöt kohdistivat tiettyjä artisteja eri väestönryhmille. Esimerkiksi naispuoliset blueslaulajat, kuten Bessie Smith tai Ma Rainey, olivat lähinnä Yhdysvaltain tummaihoiselle väestölle suunnattua viihdemusiikkia, jonka päällimmäisenä tarkoituksena oli edistää sekä levyjen että gramofonien myyntiä.
 
Uskoisinkin tässä ketjussa puidun "musiikin köyhtymisen" selittyyvän lähinnä viihdemusiikin muutoksella. Vielä 50- ja 60-luvuilla viihdemusiikki ammensi vahvasti joko jazzista tai lattarista - luonnollisesti myös instrumentaatiossa ja soivtuksessa/soinnutuksessa kuului big band/swing vaikutteet.
 
Nykyään viihdemusiikki mukailee lähinnä pop-musiikkia. Ei siis liene ihme mikäli beat iskelmä tai glamourmallien dance-pop ei edusta sitä rakenteeltaan monisyisintä musiikillista ilmaisua.

 
Plussalla pamautin.
 
Aiheeseen liittyen vielä itselläni tulee mieleen (nyt mutuilua, omaa kokemusta ei löydy) että ennen suurin osa listahiteiksi päätyneistä "aloitti nollasta" tjsp, eli jokin tunteen palo sitä hommaa kohtaan tarvitsee olla. Nyt en todellakaan tarkoita etteikö nykyäänkin näin olisi, mutta että nykyään osa musiikista voi olla puhtaasti rahastustarkoitukseen tehty. Räikeimpänä esimerkkinä tämä Kristal, pelkäksi mainokseksi tehty koko artisti.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=1&t=213887