Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:Klezberg
Alue:Studiotyöskentely
Aihe:Rumpuluureihin efektoitu ääni Cubasesta
Aika:27.08.2012 19:36   (muokattu 27.08.2012 20:23)
kivi: No noin pitääkin olla. Jos haluat kuunnelle efektejä reaaliajassa, saat kaikki latenssit mukaan, ja se on jo ihan toinen purkillinen matoja - soittotilanteessa jopa 1 millisekunnin viive saattaa häiritä. Oikeastaan ainoa ratkaisu jonka keksin, on että reitität sen kuuntelun jonkun rautaefektin kautta ja yrität löytää sieltä jotain vastaavaa - samoja efektejä joita käytät ohjelmassa et saa latenssitta kuulumaan sisäänsoittotilanteessa.
 
Mä olinkin ihmetellyt miksi kaikki nykyään sanoo ettei mikserillä tee äänityksissä mitään, kun kaikki hoituu koneella. Minä kun olin tottunut hoitamaan mikserin kautta laulukaiun äänittäessä. Muunmuassa. Siis semmoisen kaiun joka auttaa siinä laulaessa mutta ei tallennu.
 
Nyt mun uudessa systeemissä ei ole (vielä) mikseriä mukana ja silti laulutkin on onnistuneet, tosin välillä otan sen laulun kuuntelun Logicin kautta kaikuineen. Tärkeää on ettei kuunteluun tule samaa signaalia kahta kautta, ettei tule sitä kampasuodatusta.* Viivettä tulee joka tapauksessa ja riippuu hommasta miten se vaikuttaa soittosuoritukseen.
 
Mä en tiedä rummuista. Tulee mieleen että joskushan efekteillä on ihan oleellinen vaikutus siihen miten pitää soittaa, niinkuin sähkökitaran kanssa. Onko tässä jotain semmoista?
 
* Kaiun ja muut viivetyyppiset efektit voisi tietysti ottaa DAW:in kautta kuunteluun, ja itse signaalin suoraan, jos näkisi vähän enemmän vaivaa. Kaiku ja viiveet ehkä vähiten kärsii latenssista. Mutta tuo siis minun laulukaikujuttuun.
 
Tämän ketjun aloittajan perusongelma taisi kuitenkin olla, kuinka ylipäänsä nuo eri reititykset tehdään äänikortilla ja DAWilla.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=16&t=212012