Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:welsh22
Alue:Klassinen
Aihe:Keikkapalkoista
Aika:08.08.2012 21:43
Täällä on varmasti keskuteltukin moneen otteeseen keikkapalkkioista, mutta uutena käyttäjänä otan oikeuden aloittaa uuden keskustelun aiheesta, sillä nyt alkaa keittää.
 
Kysymys kuuluu: lasketteko ns. yksityiskeikoista (eli täysin vapaasta tahdosta ja minkään systeemin alaisena toimimatta tehdyistä) pyytämänne palkan edes summittaisesti tuntipalkkana? Edes omassa päässä, ei välttämättä paperilla. Tässä tarkoitetaan esimerkiksi seurakuntien tai yksityisten ihmisten tilaisuusissa tehtyjä keikkoja pimeänä tai ei. Ja jos, niin kuinka paljon määrittelisitte ammattiin opiskelevan muusikon "tuntipalkaksi"?
 
Epäselvää ehkä, joten annetaan käytännön esimerkki.
 
Tilanne 1: Sain entisen seurakuntani kanttorilta pyynnön tulla soittamaan tavalliseen sunnuntaimessuun 100 kilometrin päähän nykyisestä kodistani.
Tilauksena oli vastausmusiikki ja ehtoollismusiikki eli tässä tapauksessa kaksi osaa soolobachia viululla.
Olen kyseisen kanttorin tuttava (tässä seurakunnassa olin lapsena), hän pyrkii ehkä joskus olemaan liiankin tuttavallinen (ei seksuaalisessa mielessä).
Hän ehdotti palkkioksi 100 euroa pimeänä. Vastasin hetken mietittyäni suostuvani kyseiseen hinnoitteluun, mutta lisäsin, että tämä on poikkeuksellista, enkä jatkossa, tai normaalisti muutenkaan, tee keikkoja tällä hinnalla, vaan pyrin siihen, että talous jäisi plussalle, ja selitin hänelle, mitä kaikkea lasken keikkapalkkion summaan (harjoitteluun käytetty tuntimäärä+matkustamiseen käytetty aika&raha).
Hän mitä ilmeisimminkin veti herneen nenäänsä.
 
Saanko kysyä, että mitä hemmettiä ihmiset kuvittelevat, että niille tullaan soittamaan puoli-ilmaiseksi? Vai olenko täysin ylihinnoiteltu? Normaalisti olisin pyytänyt tästä keikasta n. 200 euroa.
 
Tämä ei ole ainoa tilanne, meillä käy miltei jatkuvasti jousikvartetin kanssa sama homma, että ihmiset haluavat ilmaista musiikkia. Sitten kun ei suostuta 50-100 euroa/hlö tarjouksiin, niin keikat menee alta.
Kuka viljelee tällaista alipalkkausta? Kertokaa kokemuksianne.
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=9&t=211648