Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:misty
Alue:Konsertit, keikat, tapahtumat
Aihe:Tango Pirates kolmelle keikalle Suomeen
Aika:08.08.2012 10:29   (muokattu 08.08.2012 10:30)
Tuore lontoolainen Tango Pirates saapuu lokakuussa minirundille Suomeen. Bändin jäsenistä erityisesti Dave Tregunna, Danny Fury ja Timo Kaltio voidaan muistaa legendaarisista yhtyeistä kuten Lords of the New Church, Vain, Dog's d'Amour, Johnny Thunders, Izzy Straddlin, Cherry Bombz, Kill City Dragons, Problems? ja Cheap and Nasty.
 
Rehtiä tummanpuhuvaa rokkia soittava Tango Pirates sanoo biisiensä olevan palasia elävästä elämästä ja vaikutteiden tulevan mm. 70-luvun rokista. Bändi on elokuun aikana julkaisemassa ensimmäisen EP:nsä ja se tulee saataville digitaalisena kaikkiin yleisimpiin biisikauppoihin.
 
Kiertue alkaa torstaina 4. lokakuuta Tampereen Jack The Roosterista, pysähtyy perjantaina Järvenpään Blackpooliin ja päättyy lauantaina 6. lokakuuta Semifinaliin Helsingissä. Yhtyeen mukana kiertää suomalais-irlantilainen punk'n'roll kokoonpano Damian Cullen Band. Lisätietoja lipunmyynnistä sekä soittoajoista voi katsoa kunkin soittopaikan omilta sivuilta.
 
Kiertueen mahdollistaa Trevolution Events sekä V8 Amps by Amplisonic.
 
Tango Pirates: http://www.facebook.com/TangoPirates
 
Damian Cullen Band: http://www.facebook.com/DamianCullenBandOfficial
 
Lippuja Helsingin keikalle voi ostaa ennakkoon Tiketistä: http://www.tiketti.fi/Tango-Pirates … nd-Semifinal-Helsinki-lippuja/16684
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=28&t=211633