Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:AcLAc
Alue:Studiotyöskentely
Aihe:Soittajan maadoittaminen tai sen puute
Aika:07.09.2011 11:33   (muokattu 07.09.2011 15:03)
Eilen oli väreitä kotistudiossa. Asettelin elektroakustisen perään kyhäämäni putkivahvistimen ja mikitin sen. Paketti oli viereisessä päärakennuksessa ja jouduin turvautumaan plugijatkojohtohässäkkään, kaukokaapeliin kun ei löytynyt tarpeeksi äkkiä adaptereita. Sain siis melun aikaiseksi, mutta hurinakin oli jo melko äänekäs. Kas, hurina hävisi, kun otin kitarapään plugin rungosta kiinni. Heh, vaikeaa olisi ollut soitto noin. Tuotteliaana kaivoin pätkän kuparilankaa, toinen pää plugin runkoon ja toinen.. tungin sen sukkaan, ettei ole tiellä. Edessäni oli iso konkkapari ja näiden etuvahvistin on kuuluisan Gyrafin käsialaa, eli itsekyhäämäni G9. Kaikki oli kivaa siihen asti, kun ajattelin vähän kohdistaa toista mikkiä.. en ihan tippunut pallilta, mutta puistatus oli melkoinen.
 
Tuli lapsuus mieleen ja ensimmäiset kokeilut verkkovirran kanssa. Oli niin tuju annos, että ajattelin oikein mitata mitä tulikaan tehtyä. Siinä G9 etuasteen signaalimaassa oli n. 100 VAC, josta en tiennyt mitään ennen eilistä. Äänitykset meni hyvin noin, piti vaan olla koskematta mikkeihin maadoitettuna. Niin, olkaa varovaisia itsekin..
Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=16&t=203655