Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:s151669
Alue:Livetoiminta
Aihe:Ulkona soitettavalle keikalle minkälainen PA?
Aika:16.06.2011 09:45
eetuss: Pikemminkin mikseri. Mikittäkää sen mukaan miten paljon letkua riittää ja mikserissä kanavia.
 
Näin. Ja tietysti sen mukaan paljonko niitä mikrofoneja on ja mitä lajia.
 
Yksinkertaisimmillaan mikitätte vain basarin. Se kun kumminkin ensimmäisenä jää kuulumattomiin. Mikki vaan reilusti reiästä sisään ja parasta paikkaa hakemaan.
 
Seuraava vaihtoehto on laittaa yksi overheadi lisäksi. Vaikka ns Bonham-tyyliin kaksi kapulan mittaa virvelin päälle. Jos virveli kuuluu näin tehtynä liikaa mutta tomit jäävät kuulumattomiin, niin sitten siirrätte sitä mikkiä vastaavasti sivusuuntaan ja/tai ylemmäs. Musiikkityylistä, bändistä ja olosuhteista riippuen tuolla pääsee pitkälle.
 
Sen yhden overheadin voi tietty korvata stereoparilla (me ollaan menty viime aikoina yleensä noin). Virveliin voi laittaa oman mikin (joskin yleensä virveli on se kovaäänisin, vähiten vahvistusta vaativa). Tai sitten lähimikittää joka pöntön.
 
Kysymyksen asettelusta päätellen homma ei ole ihan tuttua. Melkein siis suosittelisin kokeilemaan basari + overhead (tai kaksi) lähestymistapaa. Sillä konstilla kun saa ihan käyttökelpoista ääntä aikaiseksi. Mikrofonien määrän lisääminen lisää vain monimutkaisuutta eikä välttämättä paranna lopputuloksen laatua.
Copyright ©1999-2018, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=50&t=201731