Kitarat: akustinen ›

wedevirtanen: Kyllä taidan sittenkin tämän kitaran pitää, on se on sen verran hyvä kitara, siinä on myös luonnetta sekä persoonallisuutta. Ja taidan sittenkin kokeilla 11 kielisatsia. Onhan lähes synti luopua näin hyvästä kitarasta.
 
Ihan hyvin soi muuten nuo 11:takin Furch OOM34:ssä. Vielä kun sais Elixir Phosphor Bronze 11 satsin hommattua. Nyt siinä Addariot tai jotkut muut, en muista, mutta ne skrapaavat liikaa sormien liikkeisiin. Elixir ovat siitä hyvin, että niillä liutukset eivät niin kovaa kuulu.

Kävin Jyväskylän Musikantissa pikkaamassa ja rämpyttelemässä justiin tota jotain 00M-34 mallia, kuusta ja ruusupuuta oli. Itte en ole koskaan esim. Marininin muita kun D-malleja soitellut, mutta mikä mielikuva mulle jäi, niin aivan käsittämättömän upea soitin tämä Furch. Tuntui, että ääni täyttäisi vaikka helsingin kauppatorin vaikka näppäilin vaan sormilla. Hintalappu oli jossain 1500 escudon paikkeilla. Sitten ihan pois lähtiessäni kokeilin jotain 300 +risat Yamahan saman tyylisen kopan omaavaa kitaraa. Oma rehellinen mielipiteeni on, että se tuntui soittimena olevan n. 85-90% Furchista. Eli, musta se Furch ei ole 4-5 kertaa parempi kitara, vaikka hinta niin paljon korkeampi onkin. Mutta niin se varmaan onkin, että kun lähes täydellisestä lähdetään kohti sitä täydellistä, niin ne viimeiset pienet askeleet parempaan suuntaan maksaa huikeita summia joka ikinen. Sen vielä sanon, että Furchin kaula ei sopinut kovin hyvin mun käteen, olen aika iso kourainen. Ehkä tottumiskysymyskin.
 
Ihan turha mun on puhua tuon Furchin työn laadusta tai siisteydestä tms. mitään. Sanotaan näin, että minä en ainakaan käsitä, miten se kitara oikein pitäisi tehdä että se työnlaatu vielä parempi voisi olla? Sellainen pikkuhuomio tosin, että musta siinä oli jonkin sortin kirkas lakka, mutta se ei kuitenkaan ollut ihan "peilin kirkas" vaan semmonen hiukan utuinen "satiini".
 
Äänen laatu on sitten jokaisen omasta korvien välistä kiinni, mistä tykkää, mutta paljon olivat tsekkipojat sitä saaneet tuohon Furchin koppaan laitettua.
 
Lomilla kävin "alkukodissa" ja mutsilla on sellainen vanha faneeri-landola ja oma vanha Framuskin siellä vielä on, kansi halki ja tallan vierestä laineilla. Innostuin ruuvailemaan niistä kaularautaa ja Framuksesta tuli täysin soittokelpoinen peli ja Landolasta sellanen vähän extreme. Framuksessa on kokopuukansi (petsattua kuusta käsittääkseni) ja siinä etenkin korkeammat äänet helähtää niin että meinasi äiteen keittämät kahveet mennä henkeen. Landolassakin oli musta omalla tavallaan hienon "irstas" soundi, tosin aika hiljainen. Kielet oli varmaan 80-luvun alkupuolelta. Soitettavuus jossain huonon ja lähes mahdottoman välimaastossa.
 
Tuon Furch-testauksen jälkeen kävin Musapörssissä kattelemassa ja kokeilin vanerikaulaisia halppis-Martineja ja musta niissäkin oli taas omalla tavallaan hyvä soundi. Niissä vaan soittamista haittasi se, että käsi jotenkin tarttuu kaulaan kun se on hyvin mattapintainen.
 
Musta tuntuu, että jos haluaa olla kitaratilanteeseensa tyytyväinen, niitä kitaroita pitäisi olla n. 50-100, todennäköisesti lähempänä sataa kuin viittäkymmentä. Helpommalla pääsee ihmispoloinen, jos onnistuu hankkimaan sellaisen kitaran tai jopa pari, minkä soittaminen ja soundi ei ole vastenmielinen, ja sitten unohtaa ne asiat ja keskittyy ja uppoutuu siihen musiikkiin. Hienot kappaleet hyvin soitettuna kuullostaa hyvältä ja nostaa soittajan ja kuulijat uusiin sfääreihin vaikka se soundi ei olisikaan se kaikista paras, mitä maailmasta rahalla saa.
 
Onhan se musiikki kuitenin tärkeämpää kuin se, millä sitä tehdään!

Leifhackman: Kävin Jyväskylän Musikantissa pikkaamassa ja rämpyttelemässä justiin tota jotain 00M-34 mallia, kuusta ja ruusupuuta oli. Itte en ole koskaan esim. Marininin muita kun D-malleja soitellut, mutta mikä mielikuva mulle jäi, niin aivan käsittämättömän upea soitin tämä Furch. Tuntui, että ääni täyttäisi vaikka helsingin kauppatorin vaikka näppäilin vaan sormilla. Hintalappu oli jossain 1500 escudon paikkeilla. Sitten ihan pois lähtiessäni kokeilin jotain 300 +risat Yamahan saman tyylisen kopan omaavaa kitaraa. Oma rehellinen mielipiteeni on, että se tuntui soittimena olevan n. 85-90% Furchista.
 
Myykö Musikantti tosiaan pienikoppaisia OOM-Yamahoita? Tämä on yllättävä tieto, koska liikkeen nettisivuilla ei sellaista kitaraa mainita - eikä edes Yamahan sivuilla. Mistähän Yamahan kitarasta mahtaa olla kyse?

Joskus, määrätyllä hetkellä jokin kitara saattaa kuulostaa tosi hyvältä, mutta jonakin toisena hetkenä se ei soikaan niin hyvin.
 
Yleensä myös vasta silloin, kun kitara on jo jonkin aikaa ollut kotona soiteltavana alkaa siinä huomata mahdollisia puutteita. Tämän Furch OOM-34:n kohdalla ei näin ole käynyt, vaan se on soinut hyvinä kuin huonoinakin hetkinä hyvin. Tässä on mielestäni ainakin yksi ero todella hyvän ja hyvän soittimen välillä.
 
Pitäisipä tällaisen kokopuukitaran soinnin vielä parantua entisestään ajan kanssa. Tässä on myöskin eroja soittimien välillä. Erittäin hyvä soitin vain paranee vanhetessaan, kun taas toinen soitin saattaa vain huonontua ajan myötä. Myöskin työn todellinen laatu tulee esiin vasta vuosien myötä.

wedevirtanen: Yleensä myös vasta silloin, kun kitara on jo jonkin aikaa ollut kotona soiteltavana alkaa siinä huomata mahdollisia puutteita. Tämän Furch OOM-34:n kohdalla ei näin ole käynyt, vaan se on soinut hyvinä kuin huonoinakin hetkinä hyvin. Tässä on mielestäni ainakin yksi ero todella hyvän ja hyvän soittimen välillä.
 
Et siis heikkona hetkenä myynytkään Furchiasi? Olen helpottunut!
 
Satuitko sinä huomaamaan Musikantissa sitä Leifhackmanin ylistämää mystistä Yamahan OOM-kitaraa? Pitää kai kirjoittaa Musikanttiin ja kysyä, mistä kitarasta mahtaa olla kyse.

Topi Nambur: Et siis heikkona hetkenä myynytkään Furchiasi? Olen helpottunut!
 
Satuitko sinä huomaamaan Musikantissa sitä Leifhackmanin ylistämää mystistä Yamahan OOM-kitaraa? Pitää kai kirjoittaa Musikanttiin ja kysyä, mistä kitarasta mahtaa olla kyse.
 
En myynyt, onneksi! Huokailen sitä aina ottaessani kitaran käteen. Melko palkitseva sointi siinä on. Laskelmieni mukaan se maksaa sillä tavoin itsensä jo melko pian takaisin. Vielä muutama akordi.
 
En nähnyt, vaikka katselin puolella silmällä seinällä roikkuvia malleja, tosin keskityin tietoisesti Furcheihin. Mitähän OOM-malleja Yamahalla yleensä on, en tiedä?

wedevirtanen:
En nähnyt, vaikka katselin puolella silmällä seinällä roikkuvia malleja, tosin keskityin tietoisesti Furcheihin. Mitähän OOM-malleja Yamahalla yleensä on, en tiedä?
 
Nyt selvisi! Kyseessä on Yamahan FS-720S-malli, joka on 000-kokoinen. Kansi sitkakuusta, sivut ja pohja natoa ja Varsovan liittoa, ovh 389 euroa. Varmasti ihan hyvä kitara tuohon hintaan, mutta sitä olisi kannattanut verrata Furchin samankokoiseen eli OM-kitaraan.
 
Makuasioitahan nämä loppujen lopuksi ovat.

No mä en niin tieteellisesti kiinnittänyt asiaan huomiota. Rämpäytin sitä hetken aika pikaisesti kun oli boutique menossa kiinni. Ehkä oikeammin olisi ollut sanoa "joku muu, kurvikkaamp8i, kuin D-koppainen kitara". Vaikka onko ne isommatkaan ihan tarkasti perinteisiä d-koppaisia?
 
Ja se on kyllä totta, että akustinen soitin näyttää luontonsa vasta ajan päästä. Jos esim. akustinen kitara käy ja kukkuu hyvin 20 vuoden jälkeen, niin todennäköisesti sama jatkuu vastaisuudessakin. Toisin on justiin tehtaan paketista avatun kitaran kanssa. Se jos on oikeaa puuta ja liimailtu jossain missä on eroottinen ilmasto (kuumaa ja kosteaa), niin aika hyvät mahdollisuudet on että talvipakkasilla menee mutkille ja halkeilee jne.
 
Furcheista puheenollen muuten herra kauppias varovaisesti lupaili, että voisi ottaa ihan koukkuun roikkumaan sen pienempikoppaisenkin Furchin, missä koppa alkaa 12. nauhan kohdalta ja on "slotted head", siis semmonen klassisen kitaran tyylinen lovettu lapa ja saman malliset viritysvärkit.

Katselin muuten sen verran ja taisin rämpyttääkin hieman Yamahan LL-6:sta tuolla Musikantissa ja kyllä siellä jotakin 720 -malliakin roikkui seinällä. Niitä en kokeillutkaan, mutta olen kyllä joskus kokeillut. Ei huonoja, mutta ei lähellekään Furch OOM-34SR:n tasoa. Tämä saattaa kuulostaa klisheeltä, mutta kyllä nuo Yamahat kuulostavat hieman persoonattomilta tämän Furchinkin rinnalla, jossa on mielestäni mukavasti persoonallista luonnetta ja ilmaisuvoimaa. Johtunee kai siitä miten ja ketkä kitaran ovat tehneet, kuinka paljon käsityönä, kuinka paljon tehdas-/liukuhihnatyönä.
 
Yamahoista voisi kiinnostusta löytyä L-16 sarjan soittimiin, jotka ovat jo paljon parempia, kuin nämä halvemmat mallit. Ilmeisesti tehty Japanissa varsin paljon perinteisenä käsityönä. Yhtä olen päässyt kokeilemaan, mutta se ei ylittänyt ostokynnystä, joten Furch taitaa viedä siitäkin voiton. Näin henkilökohtaisella tasolla ainakin.

wedewirtanen: Myynti P E R U T T U PYSYVÄSTI tällä päivämäärällä!
 
Oikeastaan nämä kitarat saa jo samalla rahalla, joka menee kahden vuoden tupakointiin, joten taidan lopetella sauhuttelun saman tein, huomenna...
 
En halua olla mitenkään kettumainen, mutta eikö olisi kannattanut lopettaa tupankanpoltto ja pitää hyvä kitara? Se olisi ollut pidemmän päälle varmasti säästöä, koska nyt kun vaihdat edullisempaan ja huonompaan kitaraan niin lähtee taas uusi osta & myy- kierre ennen pitkää. Tämä näkökulma perustuu omaan kokemukseeni.

En usko, että tämä mainio kitara myydään tälläkään kertaa; onhan myyjä perunut aikeensa jo pariin otteeseen. Hämeessä on erikoisia kansantapoja. Liikennevalotkin ovat viisi sekuntia varsinaissuomalaisia vastineitaan hitaampia.

Voi olla, että mulla ei ole enää mitään sanottavaa.
 
Ja unohdetaanhan kaikki mitä olen koskaan kirjoittanut, paskapuheita kaikki tyynni, mutta kitara on nyt myynnissä, kaikesta huolimatta tai senkin vuoksi.
 
Edit:
 
Eilisen 'nyt' on mennyttä ja hetki on ohi. Kitaraanihan en myy ja viittaan toiseen kirjoitukseeni, jossa syyn kerron, joka nyt, se tosikoille kerrotaan, ei koske kaikkia suomalaisia.
 
Tobi Nambur puhui hitaista hämäläisistä, mistähänhän mahtaa olla itse?

Heräsin juuri oudosta unesta tämän päivän todellisuuteen ja huomasin kauhukseni, että Furch OOM-34SR on pistettävä myyntiin ja tyydyttävä halvempaan soittimeen, sillä edessä on pesukoneen hankinta sekä muutto, joten rahaa tarvitaan nyt niihin, joten nyt kaikki kiireen vilkkaa ostamaan laadukas Furch OOM-34SR kitara Torilta, hintaa olen pudottanut 1250 euroon, kovan laukun kera.

Sain kaivettua esiin sellaisen kiintoisan tiedon, että englantilaisen Faith-kitaramerkin Signature Limited Edition -soittimet valmistava mystinen tshekkifirma ei ole mikään muu kuin Furch. Juuri tuo sarja edustaa Faithin malliston huippua.

Liityn edellisten todistajien ketjuun! Hyviä on pelit ja työnlaatu hivelee ainakin miekäläisen silmää ja ääni korvaa. Samoja kitaroita käsittääkseni myydään USA:ssa Stone Bridge -nimellä (ja niitä näkyi englannissakin), sekä myös Stanford-nimellä. En ole ihan varmoja, ovatko mallit samoja eri merkkisinä, mutta ainakin osa on.

Ostin tuossa pari kuukautta sitten Furch D-42 mallin kepukan. Olen ollut kitaraan kaikin puolin todella tyytyväinen. Aluksi tosin hämäsi tuo leveähkö kaula, kun on tottunut soittamaan akustisella, jossa on kaula kuin sähkökitarassa. Soundi on omaa luokkaansa etenkin perus komppitouhuihin. Todella hienoa saada näin upea peli alle 1000e.

Yksi arvoitus ratkesi, kun kirjoitin Furchin tehtaalle. Frantisek Furchin poika Petr ilmoitti, että Vintage Bluegrass -sarjan kitaroiden kannet ovat vanhennettua sitkakuusta.

Furchiin päädyin minäkin. Siinä taisi kyllä käydä niin, että kitara valitsi minut...eikä päinvastoin ;-)
 
Alkuvuotta se oli, kun Nurmon Top-Soundissa Furchin käteeni nappasin. Mitään en kitarasta alkujaan tiennyt. Ulkonäkö vain sattui miellyttämään.
Korva tykkäsi sitten sitäkin enemmän. Heleä, laadukas ja puhdas sointi...nam.
 
Asia jäi hautumaan, kunnes syyskuussa palasin liikkeeseen. Nyt koura löysi telineestä G-23 mallin, joka vei mennessään. Malli ja ulkonäkö miellytti kovasti. Sylissäkin se istui mukavasti ja sointi hurmasi...pakkohan se oli ostaa.
Samalla reissulla testasin muutaman Gibsoninkin. Mielestäni Furchin ei tarvinnut hävetä lainkaan niiden rinnalla.
 
G-23 on siis Grand Auditorium malli soololovella. Kansi on seetriä ja sivut / pohja Intian ruusupuuta. Kaula on suhteellisen leveä (45mm), mutta tämä sopi minulle, koska ensi harjoittelut tein nylon kielisellä kepukalla, jonka kaulan leveys oli 50mm satulan kohdalta.
 
Käsittääkseni leveä kaula edesauttaa sorminäppäilyä, vaikka itse olenkin enemmän komppimiehiä.
Yhtäkaikki...olen enemmän kuin tyytyväinen valintaani ja suosittelen testaamaan Furchin jos kohdalle sattuu.
 
Kirjoittajan ylistystä ei kannata ottaa haudanvakavasti, koska harjotusvuosia on takana vasta vajaa 3v. Ja mielipide juttujahan nämä monasti ovat.
Mulle Furch on Ykkönen...ainakin tänään ;-)

Topi Nambur: Yksi arvoitus ratkesi, kun kirjoitin Furchin tehtaalle. Frantisek Furchin poika Petr ilmoitti, että Vintage Bluegrass -sarjan kitaroiden kannet ovat vanhennettua sitkakuusta.
 
Miten sitkakuusta vanhennetaan? Kuulostaa luontaisen kaltaiselta aromilta.