| Lukittu | Aihe: Kompataan | |
|---|
 aijommi
16.11.2005 21:28:48 (muokattu 16.11.2005 21:29:21) | |
|
Kuka täällä tykkää KOMPATA?! Luit aivan oikein, en ole täällä puhumassa tilluttelusta tai minkäännäköisestä sooloilusta, vaan oikeen Pete Townshend tyylisestä rytmikitaroinnista. Minä itse nautin tästä, ja tyytyisin komppikitaristin asemaan bändissä mielihyvin. Erittäin mahtava fiilis kun lyö avo E:n kitaralla pääteastesäröillä, ja ilman tulppia tietty. Sooloilustakin tykkään, mutta vähempäänkin tyydyn.
Muita? |
|
Tykkään kompata,koska en osaa sooloilla.
Edit. Ja tykkään muutenkin kovasti. |
|
Tykkään ja kovasti. Tätä nykyä ainakin, kun teini-iän pätemisvimma taantui sen tosiasian huomaamiseen, että patalaiskuus ja perfektionismi eivät sovi yhteen :)
Toisaalta rytmisoittopuoleen perehtyminen on paljastanut, että kyllä tämä melkoinen allikko on, mielestäni toimivan kahdeksasosakompinkin kasaan saaminen on haastavampaa kuin soolontynkien liruttelu.
Look behind you, a three-necked guitar! |
|
Onhan se hieno heittää Hurriganesia levysoittimeen ja pistää sopivalla säröllä kunnon jämäkkää komppia.
Strato+ tallamikki ja eiku menoks! Mikäs kiire tässä valmiiks tuhotussa maailmassa.
Sormet lähtee soundista
Suhteettomat Toverit Club#3 AKKK#4
Romantikkoitkijät#7 |
NeonKnight
16.11.2005 22:07:59 (muokattu 16.11.2005 22:09:16) | |
|
Joo, komppia veivataan täälläkinpäin, ihan bändissä asti. "Sooloilua" harrastan kanssa kasvavissa määrin, tavoitteena ehkä joku soolo jossain luikauttaa. :)
EDIT: Ja erittäin mukava kompata biisejä, joissa on vähänkin "erikoisempi" tahti |
|
Tykkään kompata ja jonain päivänä vielä opettelenkin sen. Maailmasta löytyy paljon hienoja levyjä, joilla on kitaraosastolla pelkkää komppausta - ja jos se toimii (yleensä kyllä), mikäs sen parempi.
Komppaaminen on kaikesta päätellen todella aliarvostettua, sillä sitä käsitteleviä ketjuja aukeaa täälläkin keskimäärin yksi noin viittäsataa tilutusta/sooloilua koskevaa ketjua kohden... ja kuitenkin valitettavan moni itseään kitaristiksi kutsuva ei todellakaan tunnu hallitsevan edes ihan välttämättömimpiä perusteita rytmikitaran soitosta vitossointujen hakkaamista lukuunottamatta... Alexi Laihon sweepit saattavat kyllä mennä puhtaasti ja virheettömästi.
Monen (tai edes muutaman) tyylisuunnan hallitsevia tyylitajuisia komppaajia ei tässäkään maassa taida kovin montaa olla. Vai onko se vaan niin että komppaus ei näytä coolilta, koska naaman vääntely ei ole tällöin aivan pakollista? ;) |
|
Jep jep, ainoana kitaristina bändissä siitä on tullut aika normaali asia soittamisessa. Se on kuitenkin sellainen perusasia, joka pitäisi olla hallussa vähänkään soittaneella. |
|
Komppaamisesta keskustellaan tosiaan liian vähän.
Kun osais kompata kuin Nuno Bettencourt Extremen 2. ja 3. levyillä niin vois olla itseensä tyytyväinen.
At the over-matured sushi
The Master
Is full of regret. |
|
Onko muuten paikalla muita, jotka eivät oikein ymmärrä mielestäni äärimmäisen keinotekoista kaksijakoa "komppikitaristi/soolokitaristi"? Itselleni on jostain syystä ollut alusta asti itsestäänselvää, että kitaransoitto on LÄHINNÄ säestystä, mutta TOISINAAN myös leadausta: milloin melodiasoittoa, milloin pientä fillailua ja milloin varsinaista sooloilua. Jossain määrin ymmärrän tilanteen, että kitaristi haluaa keskittyä pelkkään komppaukseen - hyviä komppikitaristeja ei ole koskaan liikaa, mutta ymmärrykseni loppuu siinä vaiheessa, kun kitaristiksi itseään kutsuva oikeasti kieltäytyy komppaamasta sen takia, että on koko pienen ikänsä opetellut vain asteikkosormituksia, asemasoittoa, sweeppejä tai valmiiden tilubiisien tabulatuureja.
Vertailun vuoksi: ei kai bändeissä yleensä ole soolopianistia ja komppipianistia erikseen, vaikka kaksi kosketinsoittajaa saattaa ollakin? Tietysti jos haluaa ajatella "puhaasti bändin etua", voi kaksijako toimia kun toinen kitaristi keskittää KAIKEN energiansa ja osaamisensa komppaukseen ja toinen kitaristi puolestaan sooloiluun. Niin kauan kuin kokoonpano pysyy samana, ongelmia ei luultavasti pahemmin ilmene... mutta jos ajatellaan asiaa edes hieman soittajan näkökulmasta: pelkästään sooloja soittava kitaristi on maksimissaan puolikas kitaristi, hyvänen aika, minusta ei edes sitä.
Ja nyt kun asiaa tarkemmin mietin, niin sooloilun opettelukin on varmasti paljon helpompi aloittaa siinä vaiheessa, kun on jotain käsitystä komppauksesta ja soinnuista - yleensä kun biisien rakenteet ja sointukierrot ovat tuttuja, on paljon helpompi lähteä ideoimaan soolojakin - alkuvaiheessahan soolot voi hyvinkin rakentaa vaikka tekemällä tutuista soinnuista arpeggioita ja lisäilemällä väliin hiljalleen muitakin säveliä... soolojen improvisointi lähtee hyvin usein sointupohjalta. Siksi komppaus pitäisi mielestäni ehdottomasti saada ensin edes jonkinlaiseen jamaan, ennenkö edes vilkaistaan soolonsoitto-opuksiin päin. :)
Tai sit mä oon ihan väärässä. |
|
Onko muuten paikalla muita --- soolonsoitto-opuksiin päin. :)
Tämähän oli hyvä kirjoitus! + pulpahtaa sinulle!
Kääntänyt takkini? Tällä hetkellä minulla ei ole takkia laisinkaan, sillä olen alasti ja hieroin koko uljaan vartaloni laardilla ja kompostijätteellä jotta raatokoirat luulisivat minua hirveksi.
THV-klubi #28
Romantikkoitkijät #34 |
 moottorisaha
16.11.2005 23:05:50 (muokattu 16.11.2005 23:12:11) | |
|
Jucciz, jos bändissä on kaksi kitaristia, niin kyllä yleensä se "soolokitaristikin" soittaa samanlailla sitä komppia kuin itse "komppikitaristikin". Tuo termi vain tarkoittaa sitä että tämä soolokitaristi vetää LISÄKSI suurimman osan sooloista. Tämä esimerkiksi siksi, että komppikitaristi ei ole jaksanut opetella sooloilua, vaan keskittynyt lähinnä riffien ja muiden vastaavien juttujen tekemiseen. Ei hänen ole siis mielestäni järkeä lähteä revittämään sooloja, jos sen osa-alueen taito siihen ei riitä, koska lopputulos kuulostaa useimmiten silloin paskalta. Tuo nyt oli vain yksi esimerkki, mutta on aika luonnollista että bändissä tehdään eri soittajien välille jakoja.
"I think that all these classical masters have one big thing in common: when they play slow, it's tasteful and when they play fast, they RIP!" - Michael Angelo Batio |
 Jucciz
16.11.2005 23:23:17 (muokattu 16.11.2005 23:24:48) | |
|
Mielestäni raskaamman rockin "riffittely" ei ole lainkaan vähempiarvoista kitarointia kuin sointujen avulla komppaaminen, mutta jotenkin minun on vaikea mahduttaa riffityöskentelyä hirveän hyvin ylipäätään otsikon "komppaus" alle, koska monesti riffit ovat niin itsenäisiä melodialinjoja, että ne eivät välttämättä varsinaisest tue (engl: to accompany -> komppaus) laulusuoritusta (tai muuta leadia), vaan tuovat kappaleeseen mukaan ihan uudenlaisen elementin, jota sitten voi kuunnella, jos lyriikka itse ei satu innostamaan (tai jos sanoista ei saa selvää). Tietenkin on olemassa myös musiikkia, jossa naitetaan hienosti komppaus perinteisessä merkityksessään sekä taitava riffityöskentely... ja totta kai löytyy myös riffejä, jotka tukevat laulajan työskentelyä, eivätkä jää irrallisiksi elementeiksi ja ja ja...
Having said that, kykenen (ja näen joskus jopa tarpeelliseksi) jakaa kitaratyöskentely vähintään seuraaviin osa-alueisiin (ei missään erityisessä järjestyksessä, joskin pidän rytmikitarointia edelleen tärkeänä osa-alueena, ks. aikaisempi viestini):
* komppaus (sointujen soittaminen tyylinmukaisesti)
* "perkussiivinen vitossointujen takominen" :) - eli siis se kitaransoiton muoto, jossa kitara on enemmänkin rytmisoitin
* riffityöskentely
* "fillailu" - ei varsinaisesti sointuja, melodiaa tai sooloakaan, vaan pikku lirutuksia esim. laulajan hengähdystaukojen aikana
* etukäteen suunnitellut instrumentaaliosiot / väliosat
* varsinainen sooloilu, jonka itse yleensä toivon olevan improvisoitua, ainakin osittain
Lista ei ole tyhjentävä ja kaikki nuo osa-alueet menevät jossain määrin toistensa kanssa päällekkäin (monesti riffin osana saattaa olla "perkussiivista vitossointujen takomista" tai läpisävelletyssä instrumentaaliosiossa saatetaan ottaa "taiteellisia vapauksia") eikä rajoja aina voida vetää eri osa-alueiden välille. Taitava kitaristi osaa noita kaikki ainakin vähän, joskin saattaa olla (ja yleensä onkin) erityisen hyvä parissa-kolmessa osa-alueessa. Raja-aidat eivät tee yleensä oikeutta millekään taiteelle, mutta niiden avulla on helpompi ylipäätään keskustella asioista. :) |
|
Ihan hyvää juttua.
Mutta eikö rumpukompit sitten tue mitään, eihän niistäkään mitään soinnutuksia löydy, vaikka kyseessä on tuo komppi-termi? Ehkä siinä raskaammassa rockissa sillä komppauksella tarkoitetaankin hieman enemmän samantyylistä komppausta kuin rumpukompit, eli hieman enemmän rytmipainotteisuutta, unohtamatta kuitenkaan sitä, että sieltä löytyy myös se sävelpohja.
"I think that all these classical masters have one big thing in common: when they play slow, it's tasteful and when they play fast, they RIP!" - Michael Angelo Batio |
|
Rummut ja basso yleensä tukevat kaikkea muuta mitä musiikissa onkaan. Se lienee koko lailla itsestäänselvyys. Kitaran rooli komppi-instrumenttina vaihtelee paljonkin musiikkityylin mukaan, mutta näkisin että tässä ketjussa kannattaa paneutua nimen omaan kitarakomppaukseen... mihin sitten keskustelu ikinä lopulta rönsyileekään.
Kitarahan oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten lähes yksinomaan säestyssoitin ja vasta oikeastaan Wes Montgomeryn ja vastaavien kavereiden myötä sen potentiaali solistisena instrumenttina alettiin noteerata. Jazzissakin kun kitara oli aluksi nimen omaan rytmiryhmän soitin ja puhaltimet käsittääkseni vastasivat sooloista suurimman osan ajasta. |
|
ei bassokeskusteluissakaan ole nykyään suosittua puhua komppaamisesta. vaikuttaa siltä, että kaikki tahtovat olla soolokitaristeja ja soolobasisteja. koskahan rumpalit kyllästyvät komppaamaan? |
 kingnothing
16.11.2005 23:59:07 (muokattu 17.11.2005 00:01:16) | |
|
Hyvä komppi ja paska soolo on yleensä aina paremman kuuloinen kun paska komppi ja hyvä soolo. Tuo se siihen bändin sointiin munaa ja lujuutta. Mie tykkään ite enempi runtata jotain messevää riffiä kuin tiluttaa jotai hullua sooloa, enempi tunnelmaa ja kerkeää päätä heiluttaa ja vaikka laulaakin vielä. Toisaalta ei ne tilusoolot oikein minulta taitukaan. Tai mikään juuri peruskomppailua tai SOADn ja Toolin riffejä monimutkaisempi muutenkaan. Tässä nyt nää miun basismintahraamat kaksi senttiä.
E: Tietysti tähän voisi listata jotain erityisen mukavia biisejä kompata
Don't fall asleep or we'll mutilate your genitals...
romantikkoitkijät #10 |
|
Kitarointi on aina kivaa. Konppia tai sooloa.
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan. "She said I dont like Dream Theater that much, but I had a pen, and some paper, so what the fuck..."
-Kevin Moore |
 sn
17.11.2005 00:12:14 | |
|
Komppaan |
 Jzci
17.11.2005 00:21:01 | |
|
kitaransoitto on LÄHINNÄ säestystä, mutta TOISINAAN myös leadausta: milloin melodiasoittoa, milloin pientä fillailua ja milloin varsinaista sooloilua
Juccizen suusta tulee totuus.
E: Tietysti tähän voisi listata jotain erityisen mukavia biisejä kompata
RHCP - Under the bridge
Tämä biisi sai aikanaan tajuamaan sen että komppaaminen on muutakin kuin sitä että
rämpytetään avosoinnuilla juodaan viinaa tai jynkytetään vitossointuja. Muutenkin mukava biisi komppailla. |
|
Kompataan ? No, kompataan vaan.
Kun kitaransoitto on opeteltu alunperin Ramonesien levyjen mukana soitellessa (sillä "kitaraa kuuluu hakata vain alaspäin" tavalla), ei soolot oo oikein tuntunu "omilta". Silti olen toiminu aina joko ainoana kitaristina tai sitten "soolokitaristina".
Joten olen koittanut kehitellä biisejä, missä ei olis sooloja. HC:tä olikin aikoinaan mukavaa soittaa just tästä syystä. Lyhyitä ja nopeita biisejä, ilman mitään turhia vingutuksia.
...paitsi ett silloin jouduin toimimaan myös "kitaristilaulajana" osan ajasta. Eli päädyin ojasta allikkoon. |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
