| Aihe: Musiikin syvin olemus? | |
|---|
|
Viime aikoina tuosta tutkimuksesta on kai todettu, että ylipäätään hilpeä ja iloinen musiikki (jollaista Mozart sattuu usein olemaan), kohottaa mielialaa ja parantaa näin ollen jotenkin ainakin keskittymiskykyä. Surullinen ja negatiivisia tunteita aikaansaava musiikki sen sijaan toimii päinvastoin, oli kysymys Mozartista tai kestä tahansa muusta.
Voi tietysti olla. Itse olen huomannut, että Bach on aivan liian rentouttavaa keskittymiskyvyn kannalta - siis jos pitäisi tehdä jotakin eikä vain nauttia olostaan. Minun keskittymiskykyyni tuntuisi vetoavan vahvasti improvisoiva musiikki: ehkä siitä hyökyy jonkinlaista inspiroivaa älyä? Keith Jarrettin "The Köln Concert", Ry Cooderin ja V.M. Bhattin "A Meeting Across the River" sekä Ali Farka Touren musiikki tuntuvat edistävän parhaiten luovaa, kirjallista työntekoa. Hiljaisuuden ohella, siis.
Kaksi jälkimmäistä edustavat tietysti minun korvaani muutenkin miellyttäviä musiikkityylejä, mutta ensimmäinen, mielenkiintoista kyllä, ei: yleisesti ottaen en juurikaan pidä jatsista.
- SOITTAKAA 4'33"!!!!!!!! | |
Voi tietysti olla. Itse olen huomannut, että Bach on aivan liian rentouttavaa keskittymiskyvyn kannalta - siis jos pitäisi tehdä jotakin eikä vain nauttia olostaan. Minun keskittymiskykyyni tuntuisi vetoavan vahvasti improvisoiva musiikki: ehkä siitä hyökyy jonkinlaista inspiroivaa älyä? Keith Jarrettin "The Köln Concert", Ry Cooderin ja V.M. Bhattin "A Meeting Across the River" sekä Ali Farka Touren musiikki tuntuvat edistävän parhaiten luovaa, kirjallista työntekoa. Hiljaisuuden ohella, siis.
Kaksi jälkimmäistä edustavat tietysti minun korvaani muutenkin miellyttäviä musiikkityylejä, mutta ensimmäinen, mielenkiintoista kyllä, ei: yleisesti ottaen en juurikaan pidä jatsista.
Niin, en yllättyisi vaikka joku viisas tutkija vielä keksisi, että ehkä riippuu vähän kuuntelijankin persoonallisuudesta, millainen musiikki häneen mitenkin vaikuttaa. Itse tein yläaste- ja lukioaikanani koululäksyt välillä klassisen musiikin, välillä heavy rockin soidessa taustalla, enkä muista havainneeni juurikaan eroa keskittymisessäni.
Soitto on laiffii. | |
Niin, en yllättyisi vaikka joku viisas tutkija vielä keksisi, että ehkä riippuu vähän kuuntelijankin persoonallisuudesta, millainen musiikki häneen mitenkin vaikuttaa.
... persoonallisuudesta ja (mikro)kulttuuritaustasta.
Tai siitä, mitä äiti on kuunnellut raskausaikana... olisi kiinnostavaa tietää esmes Sanna Kurki-Suonion esikoisen musiikillisista mieltymyksistä ja inhokeista. Pentuhan joutui kuuntelemaan vatsanpeitteiden läpi mm. sitä kampiluuttua, jota Sanna Hedningarnassa soitti.
- SOITTAKAA 4'33"!!!!!!!! |  megatherium
09.12.2003 21:06:08 (muokattu 09.12.2003 21:37:48) | |
|
Viime aikoina tuosta tutkimuksesta on kai todettu, että ylipäätään hilpeä ja iloinen musiikki (jollaista Mozart sattuu usein olemaan), kohottaa mielialaa ja parantaa näin ollen jotenkin ainakin keskittymiskykyä. Surullinen ja negatiivisia tunteita aikaansaava musiikki sen sijaan toimii päinvastoin, oli kysymys Mozartista tai kestä tahansa muusta.
Eivät juuri muut Mozartin teokset ole hilpeitä taikka iloisia kuin hänen varta vasten tätä tarkoitusta varten säveltämänsä divertimentot ja serenadit, jotka sopeutuvat sovinnollisesti vallitsevaan galanttiin tyyliin, mutta joista monet ovat siltikin musiikilliselta sisällöltään painavampia kuin kenenkään muun wieniläisklassikon vastaavaa teostyyppiä edustava tuotanto. | |
Miksi on musiikkia minkä vaikaapa 92% kuunteliosta mieltää huonoksi? Tai 92% hyväksi? Kaikki musiikkihan on vain hertsejä ja värähtelyä? Joten miten on mahdollista, että jokin on useampien mielestä huonoa, ja joku hyvää? Tähän kun osaatte vastata niin hyvä on. | |
Eivät juuri muut Mozartin teokset ole hilpeitä taikka iloisia kuin hänen varta vasten tätä tarkoitusta varten säveltämänsä divertimentot ja serenadit, jotka sopeutuvat sovinnollisesti vallitsevaan galanttiin tyyliin, mutta joista monet ovat siltikin musiikilliselta sisällöltään painavampia kuin kenenkään muun wieniläisklassikon vastaavaa teostyyppiä edustava tuotanto.
Kyllä minusta Mozartin esim. lähes kaikki konsertot ovat iloista ja eloisaa musiikkia, jos nyt ei ihan hilpeää. Johtuu pääasiassa tietysti siitä, että hän sävelsi varmaan 95% niistä duurissa. Toisaalta sinfonian nro 40 g-molli 1. osakin on mielestäni iloista musiikkia, vaikka se mollissa kulkeekin, eli ei sekään aina ole niin yksiselitteistä.
Soitto on laiffii. | megatherium
10.12.2003 19:13:37 (muokattu 11.12.2003 20:48:57) | |
|
Kyllä minusta Mozartin esim. lähes kaikki konsertot ovat iloista ja eloisaa musiikkia, jos nyt ei ihan hilpeää. Johtuu pääasiassa tietysti siitä, että hän sävelsi varmaan 95% niistä duurissa. Toisaalta sinfonian nro 40 g-molli 1. osakin on mielestäni iloista musiikkia, vaikka se mollissa kulkeekin, eli ei sekään aina ole niin yksiselitteistä.
Useimpien näiden teosten kuulijassaan potentiaalisesti aikaansaamaa syvällistä vaikutusta ei voi kuitenkaan latistaa ja banalisoida noin yksinkertaisen ja yleisluonteiseen määritelmään puitteissa kuin adjektiivin "iloinen" tai "hilpeä" synnyttämä mielikuva, jollaista tunnetilaa nyt kai suurin osa kaikesta mahdollisesta populäärimusiikistakin edustaa varsin ylivoimaisesti, mutta sanottakoon että hänen musiikkinsa on pikemminkin hyvin elinvoimaista ja elämänilosta sekä täynnä valon ja rakkauden henkeä joka on kaukana jostakin romanttisille teoksille ominaisesta sentimentaalisuudesta, johon mm. Tsaikovski ja Sibeliuskin niin valitettavan usein sortuvat.
Mozartin musiikille on hyvin luonteenomaista, että se niinkuin suuri taide yleensä sisältää syvempiä kerroksia, jotka kuoriintuvat ikään kuin sipulin tavoin tuoden esiin aina uusia ja syvempiä tasoja.Sitäpaitsi hänen musiikilliselle kielelleen on kuvaavaa tunnelmien tarkoituksellinen vastakkainasettelu, kuten esim. d-mollijousikvarteton KV 417d=421 menuetissa ja jopa sävellajien vieraannuttaminen toisistaan. Sittenhän esim. C-duurijousikvintetossa, jota tuskin voi pitää minään elämänilon ilmauksena, "duuri muuntuu heti avausteemasta lähtien molliksi. Tämän jälkeen Mozart valitsee kerrassaan ainutlaatuisen duurin".
Siksi toisekseen unohdit että muutamien duurikonserttojen, esim. n:o 22 Es-duuri KV 482 tai n:o 18 B-duuri KV 456, suurenmoiseen kaunis hidas osa, jälkimmäinen g-mollissa, jota ensimmäisen konserton esiteyksessä yleisö vaati jopa toistettavaksi, ainutlaatuinen tapaus. Dittersdorf, jonka oratorion väliajalla, jos nyt oikein muistan Mozart konserttonsa soitti, totesi itselleen keisarille, että ei ollut koskaan tavannut säveltäjää, jolla olisi niin paljon aiheita kuin Mozartilla ilmeisesti viitaten konserton kieltämättä poikkeuksellisen hilpeähköön finaaliin, josta ei puutu myöskää syviä tuntoja, ja ihmetteli kuinka kuulija pystyy nauttimaan kaikista niistä ihanuuksista kun toinen vielä kauniimpi aihe työntyy esiin. Mutta hän ei nähnyt näiden aiheiden välisiä yhteyksiä ja pakottavaa sisäistä logiikkaa. Barokin teoksille on kuvaavaa että ne käsittelevät osien sisällä yhtä affektia kerrallaan kun taas sonaattimuodossa liikutaan affektien koko asteikolla laidasta laitaan | |
Niin, en toki tarkoittanut, että "iloisuus" olisi tässä yhteydessä samaa kuin "pinnallisuus" tai "kevytmielisyys". Käyttämäsi elinvoimainen tai elämäniloinen onkin parempi sana. "Iloinen" lienee kuitenkin adjektiivi, jota keskivertokuuntelija Mozartin musiikista saattaisi paremman analyysikyvyn puutteessa käyttää kuvaamaan sen herättämää positiivista, energistä oloa ja hyvää mieltä. Olen toki silti samaa mieltä, että Mozartin teoksissa on monia emotionaalisia kerroksia, joiden tietoinen tunnistaminen saattaa kuitenkin vaatia useampia kuuntelukertoja tai ainakin hyvin aktiivisen vastaanottajan, ettei kyseinen "iloisuus" jäisi väärällä tavalla ainoaksi määritelmäksi.
Soitto on laiffii. | megatherium
11.12.2003 20:54:28 (muokattu 11.12.2003 21:09:57) | |
|
Niin, en toki tarkoittanut, että "iloisuus" olisi tässä yhteydessä samaa kuin "pinnallisuus" tai "kevytmielisyys". Käyttämäsi elinvoimainen tai elämäniloinen onkin parempi sana. "Iloinen" lienee kuitenkin adjektiivi, jota keskivertokuuntelija Mozartin musiikista saattaisi paremman analyysikyvyn puutteessa käyttää kuvaamaan sen herättämää positiivista, energistä oloa ja hyvää mieltä. Olen toki silti samaa mieltä, että Mozartin teoksissa on monia emotionaalisia kerroksia, joiden tietoinen tunnistaminen saattaa kuitenkin vaatia useampia kuuntelukertoja tai ainakin hyvin aktiivisen vastaanottajan, ettei kyseinen "iloisuus" jäisi väärällä tavalla ainoaksi määritelmäksi.
Olet aivan oikeassa, h-molli Adagio pianolle KV 540, joka ei luonteeltaan ja sävellajinvalinnaltaan tosiaankaan kuulu iloisten teosten kategoriaan, on sanottu, että sitä voi lähestyä vaikka kuinka syvällisen analyysin avulla, mutta kaiken vaivannäön jälkeen odottaakin toteamus, että nyt salaisuus vasta alkaakin. Pianokonsertoita tulikin mieleeni, että n:o 23 A-duuri KV 488 hidas osa on erikoisessa sävellajissa fis-mollissa, joka on ylimalkaan Mozartin ainoa tähän sävellajiin säveltämä osa. Ihmettelinkin jo, tarkoitatko, että Mozartin ainoa ansio säveltäjänä on hänen musiikisa iloisuus tai hilpeys, kun hänen monien aikalaistensa teoksissa tämä näennäisen mozartmainen iloinen-elementti on mozartmaisempaa kuin Mozart itse. |  sellisti
12.12.2003 15:14:40 (muokattu 12.12.2003 15:15:28) | |
|
Ihmettelinkin jo, tarkoitatko, että Mozartin ainoa ansio säveltäjänä on hänen musiikisa iloisuus tai hilpeys, kun hänen monien aikalaistensa teoksissa tämä näennäisen mozartmainen iloinen-elementti on mozartmaisempaa kuin Mozart itse.
No en tarkoittanut tuota, enkä kyllä ole sitä mieltä, että "iloisuus" olisi edes tärkeimpiä ansioita hänen musiikissaan; pikemminkin mielestäni hänen syvällisimmät teoksensa ovat niitä, joissa kyseinen "iloisuus" tai "hilpeys" loistavat poissaolollaan.
Mozart oli muuten mielestäni mestari luomaan teoksia tai niiden osia, joita erityisen hyvin kuvailee ilmaisu "hymyä kyynelten läpi"; ts. ikään kuin iloinen ja surullinen (tai haikea) yhtaikaa. Hyvä esimerkki tästä on mielestäni C-duuripianokonserton (nro 21) F-duurissa kulkeva Andante-osa.
Soitto on laiffii. | |
No en tarkoittanut tuota, enkä kyllä ole sitä mieltä, että "iloisuus" olisi edes tärkeimpiä ansioita hänen musiikissaan; pikemminkin mielestäni hänen syvällisimmät teoksensa ovat niitä, joissa kyseinen "iloisuus" tai "hilpeys" loistavat poissaolollaan.
Mozart oli muuten mielestäni mestari luomaan teoksia tai niiden osia, joita erityisen hyvin kuvailee ilmaisu "hymyä kyynelten läpi"; ts. ikään kuin iloinen ja surullinen (tai haikea) yhtaikaa. Hyvä esimerkki tästä on mielestäni C-duuripianokonserton (nro 21) F-duurissa kulkeva Andante-osa.
Joka on saanut ansaitsemattomasti huonoa mainetta sen vuoksi että esiintyy elokuvassa nimeltä Elvira Madigan, mutta joka yhtenäisyydessään ehdottomana 8-minuutin mittaisena sielunrippinä on myös Mozartin soitinnustaidon suuria saavutuksia lisäksi koko osan läpi jatkuvana tiolien rauhallisena pulssina. | |
Joka on saanut ansaitsemattomasti huonoa mainetta sen vuoksi että esiintyy elokuvassa nimeltä Elvira Madigan, mutta joka yhtenäisyydessään ehdottomana 8-minuutin mittaisena sielunrippinä on myös Mozartin soitinnustaidon suuria saavutuksia lisäksi koko osan läpi jatkuvana tiolien rauhallisena pulssina.
Olen kuullut tästä(kin) kyseisestä osasta tehdyn karmeudessaan ylittämättömän siirappiversion, jossa joku sankaritenori huokailee imelänhaikeaa lyriikkaa rakkauden syvimmästä olemuksesta taustallaan mahdollisimman romanttiseen tyyliin soitinnettu ja sovitettu orkesteriosuus. Hyi oksennus!! Eikö tällä viihdeteollisuuden suosimalla raiskaamisharrastuksella ole mitään rajaa???
Soitto on laiffii. | |
Yhtään lukematta muiden vastauksia vastaan:
Onko hyvää ja huonoa musiikkia?
Ei ole, toiset vain pitävät toisesta enemmän.
Miksi musiikki on (joillekin) tärkeää?
Aika yksilöllistä. Minulle musiikki on tärkeää, koska... öh.. se on musiikkia. Ei mitään hajua miksi. Kait ne on ne fiilikset...
Voidaanko jollain perusteella sanoa, että jokin musiikinlaji on muita parempi?
Jokainen voi sanoa, että pitää toisesta enemmän kuin toisesta. Esim. minä pidän punkista enemmän kuin rapistä, kun taas jonkun mielestä iskelmä hakkaa hevin 16-0
"Kehittyykö" musiikkimaku?
Jos tarkoitit kysymyksellä "kehittyykö musiikkimaku paremmaksi" niin vastaus on kyllä ja ei. Todennäköisesti itsekullakin musiikkimaku laajenee. Tai ainakin minulla on viimeisen viimeisen kahdenviikon aikana niin käynyt :) Koin valaistuksen, opin pitämään klassisesta musiikista. Riippuu näkökulmasta muuttuiko minun musiikkimakuni paremmaksi. Minusta muuttui... Mutta musiikkimaku kehittyy ja muttuu kokoajan...
Ovatko jotkin teokset "ajattomia"?
Ovat. Voisin lyödä vetoa siitä, että Sibeliusta kuunnellaan vielä sadankin vuoden kuluttua.
Miksi eri ihmiset pitävät eri musiikinlajeja ja kappaleita hyvinä?
Eiköhän tätä kutsuta musiikkimauksi. Vaikutusta voi olla myös kasvatuksella, kulttuurilla, kaveripiirillä, luonteella jne.
Voiko ei-lauletussa kappaleessa olla sanoma tai sisältö?
Kyllä ja ei. Ainakaan säveltäjän takaa ajama sanoma ei tule niin selvästi esille kuin lauletussa. Tosin hyvä säveltäjä vangitsee musiikkiin fiiliksen kuin fiiliksen.
Onko kappaleissa jokin ydin, jonka voi ymmärtää tai olla ymmärtämättä?
En oikein ymmärrä kysymystä... Aika yksilöllistä. Eiköhän kaikissa kappaleissa ole teema tai sointukulku... Teeman voi löytää tai olla löytämättä....
"Tonight I'm burning in the place where I want to stay" | megatherium
27.12.2003 16:58:32 (muokattu 29.12.2003 18:58:57) | |
|
Miksi on musiikkia minkä vaikaapa 92% kuunteliosta mieltää huonoksi? Tai 92% hyväksi? Kaikki musiikkihan on vain hertsejä ja värähtelyä? Joten miten on mahdollista, että jokin on useampien mielestä huonoa, ja joku hyvää? Tähän kun osaatte vastata niin hyvä on.
Mozartin musiikki elää suggestiivisesta voimastaan, joka kohoaa niin paljon suggestion aiheen yläpuolelle, myös joissakin tilapäisluonteisissa pikku sepitteissä, joissa hän noudatteli vegetatiivista tai rahvaanomaista päähänpistoa, jossa musiikillisen ajatuksen henkevyys lieventää aiheen shokkivaikutusta, että se katoaa näköpiiristämme. Sen luoja jää luoksepääsemättömäksi. Vastaanottokykymme ei siis reagoi mihinkään abstraktiin, vaan taikurin runsaasta varastostaan tarjoamiin suggestioihin. | ajs
30.12.2003 12:39:44 (muokattu 30.12.2003 12:55:50) | |
|
Miksi on musiikkia minkä vaikaapa 92% kuunteliosta mieltää huonoksi? Tai 92% hyväksi? Kaikki musiikkihan on vain hertsejä ja värähtelyä? Joten miten on mahdollista, että jokin on useampien mielestä huonoa, ja joku hyvää? Tähän kun osaatte vastata niin hyvä on.
En nyt väitä osaavani vastata tähän, enkä tiedä, oliko tämän vuoksi tarpeellista nostaa viestiketjua ylös, mutta:
Kaikki musiikki - mikään musiikki - EI ole vain värähtelyä (jonka yksikkö on hertsi, värähdystä sekunnissa). Jos ollaan muuttamassa musiikkia puhtaasti fysiikaksi, on useita tapoja määritellä musiikki eri parametrein, joista tunnetuimpia ovat äänen suhteellisen korkeuden (nämä ovat niitä hertsejä) lisäksi perinteiset äänen voimakkuus, kesto, sointiväri ym. Mikään musiikki ei kuitenkaan ole myöskään pelkkä äänen fysikaalisten ominaisuuksien (olkoonkin näitä ominaisuuksia vaikka kuinka paljon) perusteella tehty parametriluettelo. Vai onko musiikki värähtelyä ym. silloinkin, kun säveltäjänero (tai säveltäjä muuten vain) luo teosta aivoissaan? Tai ovatko musiikkia myös sellaiset sävelteokset, joita ei ole vielä esitetty tai edes sävelletty? No, kyllähän musiikki tällöinkin voidaan periaatteessa redusoida fysikaalisiksi parametreiksi, mutta musiikki on silti enemmän kuin pelkkää fysiikkaa, ainakin tavallaan: kaikkea musiikkia ei mielestäni voida asettaa koordinaatistoon, jossa eri akseleilla (niitä voi olla kuinka monta tahansa) ovat musiikin eri ominaisuudet, sillä musiikilla on ääretön määrä erilaisia ominaisuuksia: yksi oktaavikin voidaan jakaa äärettömän moniksi erilaisiksi asteikoiksi.
Se, miksi on kappaleita, jotka vaikaapa 92% kuunteliosta mieltää huonoksi? Tai 92% hyväksi, johtunee siitä, että tietyt ihmisryhmät ovat tottuneet tietynlaisiin ilmaisutapoihin, josta esimerkkinä otettakoon vaikkapa länsimainen 12-sävelinen "tasavireinen" asteikko. Meidän korvissamme musiikki, jossa on käytetty erilaista asteikkoa, kuulostaa ainakin ilman totuttelua varsin kummalliselta, eikä sitä monikaan kuuntele. Erilaisiin ilmaisutapoihin tottuminen taas johtuu kulttuurieroista ja siitä että ihmiset ovat tietyillä tavoin erilaisia, tietyllä tavoin kuitenkin hämmästyttävän samanlaisia. Sitä paitsi ihminen on kummallinen olento: se musiikki, joka tänään on hyvää, voi seuraavalla viikolla olla sietämätöntä monestakin syystä.
Mielestäni yksi syy siihen, että hyvin suuri ihmismäärä pitää samanlaisesta musiikista, ovat myös (valitettavasti) ulkomusiikilliset tekijät ja lyriikka. Seuraa hienoinen kärjistys: Kaikki suuressa mittakaavassa menestynyt musiikki sisältää tarinan, joka kertoo ihmistä luonnostaan kiehtovista perusteemoista, rakkaudesta (seksistä) ja/tai väkivallasta. Yhdistettynä iskeviin (lue: yksinkertaisiin) musiikillisiin teemoihin moni ihminen yksinkertaisesti pitää lopputuloksesta. Nykyaikana on tietysti olemassa "musiikkia", jota myydään esittäjän ulkonäöllä tai musiikkivideolla, mutta niihin en kajoa klassisen musiikin palstalla. Muuten, se klassinen musiikki, jota tällä palstalla enimmäkseen käsitellään, siis länsimainen taidemusiikki, ei noin yleismaailmallisesti katsoen todellakaan ole sieltä suosituimmasta päästä.
Sääliä saa ilmaiseksi, kateus pitää ansaita. | |
Onko hyvää ja huonoa musiikkia? Jos on, niin mikä tekee eron?
Olen tutkinut jonkin verran mielestäni hyvien ja huonojen kappaleiden eroja ja huomannut seuraavia asioita. Hyvissä kappaleissa on vähän toistoa. Esimerkiksi 5 minuutin sinfoniassa ei ehkä ole yhtään kertausmerkkiä, kun taas jossain rap kppaleessa on noi viiden sekunnin pätkä joka toistuu kappaleessa monta kymmentä kertaa. On selvää että sinfonian säveltäminen on huomattavastivaikeampaa ja se on ainakin yksi syy miksi minä kuuntelen sinfonioita mielummin kuin rappia.
Syy siihen että rapparit kuuntelevat rappia, eivätkä klassista johtuu taas siitä, että he eivät ymmärrä sen monimutkaisuutta. Musiikkia voisi verrata vaikka elokuvan juoneen. Jos sitä ei ymmärrä vaikuttaa elokuva huonolta eikä sitä jaksa katsoa loppuun. Tiesty musiikki makuun vaikuttaa myös sellaset asiat että pitääkö esimerkiksi iloisesta vai mahtipontisesta musiikista.
Voidaanko jollain perusteella sanoa, että jokin musiikinlaji on muita parempi?
Yleensä johonkin musiikkilajin kuuluvat kappaleet ovat monimutkaisuudeltaan samanlaisia ja sen perusteella voisi vastata kysymykseen myöntävästi.
"Kehittyykö" musiikkimaku?
Mitä enemmän opettelee teoriaa, sitä enemmän tajuaa musiikista ja musiikkimaku kehittyy. |  hörhö
08.01.2004 13:15:47 (muokattu 08.01.2004 13:25:19) | |
|
Syy siihen että rapparit kuuntelevat rappia, eivätkä klassista johtuu taas siitä, että he eivät ymmärrä sen monimutkaisuutta. Musiikkia voisi verrata vaikka elokuvan juoneen. Jos sitä ei ymmärrä vaikuttaa elokuva huonolta eikä sitä jaksa katsoa loppuun. Tiesty musiikki makuun vaikuttaa myös sellaset asiat että pitääkö esimerkiksi iloisesta vai mahtipontisesta musiikista.
Minäpä kuuntelen molempia. Tuo rap-esimerkki oli todella huono, sillä näissä kahdessa musiikkityylissä musiikilliset parametrit ovat aivan erilaiset. Kumpikaan ei minusta ole huononpaa.
Mitä enemmän opettelee teoriaa, sitä enemmän tajuaa musiikista ja musiikkimaku kehittyy.
Tuotakaan en suostu allekirjoittamaan. On totta, että joku musiikki vaatii sitä(esim. atonaalinen), mutta suurin osa ei ole teoriatietämyksestä kiinni. Enemmänkin mielen avoimuudesta. Olisihan se vallan kurjaa, jos maisemamaalauksesta nauttiakseen täytyisi ymmärtää sivellintekniikkaa ja värioppia. Tosin tuo musiikkimaun kehittyminen on aivan totta.
"Tritonus on harmonian ketsuppi" -E Rautavaara | |
Minäpä kuuntelen molempia. Tuo rap-esimerkki oli todella huono, sillä näissä kahdessa musiikkityylissä musiikilliset parametrit ovat aivan erilaiset. Kumpikaan ei minusta ole huononpaa.
Tuotakaan en suostu allekirjoittamaan. On totta, että joku musiikki vaatii sitä(esim. atonaalinen), mutta suurin osa ei ole teoriatietämyksestä kiinni. Enemmänkin mielen avoimuudesta. Olisihan se vallan kurjaa, jos maisemamaalauksesta nauttiakseen täytyisi ymmärtää sivellintekniikkaa ja värioppia. Tosin tuo musiikkimaun kehittyminen on aivan totta.
Siis räppääminen ei ole sinusta musiikillisesti yhtään vähemmän arvokasta kuin laulaminenkaan, sillä jonkinlaisesta resitoimisesta eli puhelaulustahan tässä räpissä kaikitenkin on kysymys, mikäli oikein olen asian ymmärtänyt. | |
Rap on ajatuksena varsin mielenkiintoinen; laulumelodian puuttuessa muut elementit korostuvat erityisen voimakkaasti - rytmi, äänenväri, äänenvoimakkuus jne. Kunpa vain rap-säveltäjät joskus käyttäisivät hiukan enemmän mielikuvitusta eivätkä loisi vain idioottimaisen simppeliä instrumentaalikuviota, jota vasten nämä räppääjät julistavat sanomaansa, yhtyäkseen sitten hempeässä kertosäkeessä enkelikuoron naisääniin laulamaan yhtä simppeliä melodiaa. Joo joo, tämä oli tahallinen kärjistys, mutta usein niiden biisien rakenne on enemmän tai vähemmän juuri tämä.
Soitto on laiffii. |  leka
22.01.2004 10:37:10 | |
|
Voidaanko jollain perusteella sanoa, että jokin musiikinlaji on muita parempi?
Yleensä johonkin musiikkilajin kuuluvat kappaleet ovat monimutkaisuudeltaan samanlaisia ja sen perusteella voisi vastata kysymykseen myöntävästi.
Eli siis monimutkaisempi musiikki = parempi musiikki? Suosittelisin kuuntelemaan mm. minimalisteja tai vaikka delta-bluesia jossa pienet ja yksinkertaiset toistuvat asiat luovat kaunista musiikkia.
yleistäminen on aina väärin | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
