Klassinen ›

Kysyn tätä sen vuoksi, että jossakin vanhassa Hesarissa eräät ja varsinkin eräs varhainen aloittelevan ja orkesterikoneistolla vielä harjoittelevan sinfonikon, Fordellin, sinfoniaksi nimetty teos sai kriitikolta murskakritiikkiä, mutta kuunneltuani teosta lukuisat kerrat jopa pakahtuneena sen persoonallisesta ja ekspressionismista vaikutteita ammentaneesta kauneudesta totean, että se ei kaikkien osiensa puolesta ole joka suhteessa aivan niin surkea ja kelvoton, kuin kritiikistä voisi päätellä ja jonka mukaan teoksen soinnutus on rumaa, orkestrointi tasapaksua, melodinen keksintä olematonta jne., eikä siinä ole muka näkemystä senkään vertaa, eikä arvostelija ole sanojensa mukaan kuullut milloinkaan niin vaatimatonta kyhäelmää.
 
Itse sanoisin, että niitäkin on tullut kuultua jopa varsin usein, jossa tätä "näkemystä" on sitäkin niukemmin ja musiikki epänautittavaa ja soivana materiana enemmänkin pinta-ilmiötä edustavaa, kuin dimensioiltaan juuri minkään vertaa syvyysperspektiiviä luotaavaa, mutta kansallissäveltäjän nimi on pyhä, joten en viitsi sitä mainita herättääkseni pahennusta.
 
Olen kuullut Fordellilta erään paljon kypsemmänkin ja paremmin äänitetyn sinfonian, joka oli paljon taitavampaa työtä lyhyen johdannon jälkeen seurrannutta vauhdikasta avausosaa myöten ja lähinnä uusklassinen tyyliltään, jossa oli sekä moderneja ja rohkean riitasointuisia aineksia, että perinteikkäämpää melodista ilmaisua sanoinkuvaamattoman kauniissa ja ilmaisuvoimaisessa suuressa Adagio tai Andante osassa, jolle tämä varhainen sinfonia ei vedä vertoja.
 
Onhan ainakin Fordellin eräs varhainen sinfonia esitetty myös menestyksellä Tampereella ja teoksen arvostellut kriitikko sanoi olevansa erityisen vaikuttunut säveltäjän hitaista osista, joskin tallennetun varhaissinfonian hidas osa ei yltäne vielä sille tasolle.
 
Hesarissa myös eräs kriitikko ja musiikkitieteilijä Olavi Kauko piti Fordellia vakavana säveltäjänä moniin aikanamme julkisuuden valokeilassa paistatteleviin tuhertajiin verrattuna.
 
Fordellin mittasuhteiltaan valtavaa sinfonista runoa Ostrobotnia kuultiin radiossa vielä 1980 luvulla, mutta on sen jälkeen kadonnut radioaalloilta.
 
Fordellhan oli suomen tuotteliain säveltäjä myös sinfonisen runon alalla reippaasti yli tusinan verran kyseistä orkesterimusiikin lajityyppiä edustavia teoksia viljeltyään.
 
Teoksesta ei näyttäisi olevan edes kantanauhatallennetta, vaan äänitys oli Vaasan kaupunginorkesterin konsertista, jossa teoksen kantaesitys kuultiin -77, Dmitri Shostakovitsin teoksen ohella, joten kyse on ollut live tallenteesta elävästä konserttiesityksestä, joka soi radiossa vielä kantaesityksen jälkeen jonkin aikaa.
 
Sen sijaan Keski-pohjanmaan kamariorkesterin kantanauhalle tallentamaa Fordellin puolet lyhyempää Metsänhaltijaa ei liene radiossa soitettu ehkä milloinkaan, enkä löytänyt siitä mitään mainintaa radion vanhoista ohjelmatiedoistakaan.
 
Radiossa on sen sijaan kuultu Fordellin sinänsä lumoavaa, mutta kamarimusiikillisen luonteensa vuoksi hieman vaatimattomampaa ja kunnianhimottomampaa, vaikkakin 1900 luvun perusrepertoaariin nähden paljon antoisampaa ja nautittavampaa Musica Pastoralea Yle klassisella.
 
Voidaan pitää traagisena että tuhansien teosten tuotannon omaava suomalainen säveltäjä, joka sanoi itse aikansa vielä tulevan omiin lahjoihinsa ja kykyihinsä vankasti uskoen, katoaa niin täydellisesti repertoaarista, että vain lähinnä jotkut hänen pienimuotoisemmat teoksensa mieskuorolaulujen a cappella lisäksi ovat tulleet levytetyksi.
 
Eräs ylistetty musiikkikriitikko, joka totesi Sibeliuksen sinfonioista, etteivät ne tunnu missään, tokaisi Fordellin sinfonioista eräällä tavalla miltei yhtä happamaan sävyyn, ettei niitä tuskin kukaan ryhdy levyttämään, sillä ne sisältävät marginaalitason oivalluksia.
 
On rehellisyyden ja totuuden nimissä omasta puolestani sanottava, etten ole milloinkaan nauttinut Sibben musiikista läheskään yhtä paljon kuin Fordellin suhteellisen vähistä kuulemistani teoksista, joita on mm. Lähiradiossa soitettu aikanaan.

Sulla on hypergrafia tai sitten sä oot tuottanut nää tekstit tekoälyllä.

Entä jos kriitikko ei olekaan ollut selvinpäin teosta kritisoidessaan? Jos on otettu Calvadosia, kukkaa, sieniä tai pervitiiniä ja samanaikaisesti on kirjoitettu julkilausumia valtakunnallisiin tiedotusvälineisiin.

Prophet: Entä jos kriitikko ei olekaan ollut selvinpäin teosta kritisoidessaan? Jos on otettu Calvadosia, kukkaa, sieniä tai pervitiiniä ja samanaikaisesti on kirjoitettu julkilausumia valtakunnallisiin tiedotusvälineisiin.
 
Voihan sekin olla mahdollista tai sitten itse esitys on ollut surkea.
 
Eräs arvostelija totesi Fordellin sinfonioiden olevan klassis-romanttisilla linjoilla, mutta arveli niiden synkeyden kertovan oman aikansa vaikutuksesta ja tunnoista, omaten siinä mielessä yhtäläisyyksiä Leningrad sinfonian säveltäjään.
 
Arvostelija väittää jotakuinkin myös, ettei Fordell omannut kykyä mieleenpainuvien tai kunnollisten teemojen luomiseen, osaamatta kiritiikin mukaan juurikaan myöskään kehitellä luomiaan aiheita motiivisen työskentelyn sujuessa häneltä muka kömpelösti, missä kritiikki ei mielestäni ole aivan oikeassa, vaan Fordellin monissa sinfonioissa tai niiden osissa ilmenee myös huomattavaa melodista kauneutta, säveltäjän omatessa kyvyn vähintäänkin teemojensa melodiseen kehittelyyn.
 
Erään sinfonian finalen analyysissään arvostelija luonnehti sen rakentuvan "aforistisista pelimanniaiheista, joista kasvaa synkästi pauhaava ja irvokas noitasapatti, jonka lopun koraaliaihe kukistaa" ja pitää teosta eräänlaisena uskonsinfoniana.
 
Joka tapauksessa on selvää, että Fordell kehittyi säveltäjänä huimasti nimenomaan finale osien rakentajana siitä hajanaisesta muodonkäsittelystä, jota hän varhaissinfonioissaan osoittaa, kuten olen voinut itsekin todeta kuultuani Lähiradion suomi musiikille omistetussa klassisessa illassa Fordellin kypsän sinfonian.
 
Mutta se mikä tärkeintä Fordellin musiikki koskettaa sisintä, vaikka arvostelija evää hänen lyyrisiltä ja koraaliteemoilta lunastavan voiman, joka takaisi hengen voiton, kuten hän jotakuinkin kirjoitti ristiriitaisesti säveltäjän muistokonsertissa soitetusta viimeisestä sinfoniasta.
 
Mutta eihän teoksen aina tarvitse päättyä beethovenilaisittain jonkinmoisten kohtalon voimien kukistamiseen, kuten Hildesheimerkin Mozartista kirjoittaa, kun tämä vertaa häntä LvB:n taiteeseen.

annananna: Sulla on hypergrafia tai sitten sä oot tuottanut nää tekstit tekoälyllä.
 
Siinä on se ero, että kirjoitan enemmän sävelteosten herättämistä vaikutelmista, kuin vain omasta itsestäni, jota hypergrafialla kuitenkin kait ilmeisesti lähinnä tarkoitetaan.

megatherium: Siinä on se ero, että kirjoitan enemmän sävelteosten herättämistä vaikutelmista, kuin vain omasta itsestäni, jota hypergrafialla kuitenkin kait ilmeisesti lähinnä tarkoitetaan.
 
Mun mielestä sä yrität vaan päteä täällä ja se ei kyllä ole tämän palstan tarkoitus.
Menisitkö muualle! Ei sekaan mahdu.

annananna: Mun mielestä sä yrität vaan päteä täällä ja se ei kyllä ole tämän palstan tarkoitus.
Menisitkö muualle! Ei sekaan mahdu.
 
Tämähän nyt oli uskomatonta läppää joltakin joka ei itse aktivoi aluetta millään tavalla.

annananna: Mun mielestä sä yrität vaan päteä täällä ja se ei kyllä ole tämän palstan tarkoitus.
 
Vaikka yrittäisikin päteä, niin missä sanotaan, ettei sellainen ole tämän palstan tarkoitus? Kai täällä saa päteä ihan miten paljon huvittaa ja kirjoittaa romaanin pituisia aloituksia. Vaikka tekoälyn avustuksella laadittujakin. Ei ole pakko lukea niitä kirjoituksia, joita ei halua. Ohittaa vaan.

Henri Henri Olavi: Vaikka yrittäisikin päteä, niin missä sanotaan, ettei sellainen ole tämän palstan tarkoitus? Kai täällä saa päteä ihan miten paljon huvittaa ja kirjoittaa romaanin pituisia aloituksia. Vaikka tekoälyn avustuksella laadittujakin. Ei ole pakko lukea niitä kirjoituksia, joita ei halua. Ohittaa vaan.
 
Kiitos Henri Henri Olavi.

Henri Henri Olavi: Vaikka yrittäisikin päteä, niin missä sanotaan, ettei sellainen ole tämän palstan tarkoitus? Kai täällä saa päteä ihan miten paljon huvittaa ja kirjoittaa romaanin pituisia aloituksia. Vaikka tekoälyn avustuksella laadittujakin. Ei ole pakko lukea niitä kirjoituksia, joita ei halua. Ohittaa vaan.
 
Totta ainakin toinen puoli.
 
Esimerkiksi itse voisin joskus jotain argumentoida, mutta en pysty lukemaan noita Megan aloituksia, jotka minusta on lähinnä jäsentämätöntä ajatusten virtaa ilman välimerkkejä. On jotekin hankala saada kiinni mitä lähtisi kommentoimaan, kun tuntuu, että yhteen virkkeeseen on ängetty kaikki sillä hetkellä mieleen sattuvat asiat.
 
Mutta ei säännöissä varmasti tuomita sitäkään. Jokainen saa talon tapojen puitteissa varmasti avautua kuinka parhaaksi näkee.

Iiwana-80: Totta ainakin toinen puoli.
 
Esimerkiksi itse voisin joskus jotain argumentoida, mutta en pysty lukemaan noita Megan aloituksia, jotka minusta on lähinnä jäsentämätöntä ajatusten virtaa ilman välimerkkejä. On jotekin hankala saada kiinni mitä lähtisi kommentoimaan, kun tuntuu, että yhteen virkkeeseen on ängetty kaikki sillä hetkellä mieleen sattuvat asiat.
 
Mutta ei säännöissä varmasti tuomita sitäkään. Jokainen saa talon tapojen puitteissa varmasti avautua kuinka parhaaksi näkee.
 
Pyrin ottamaan neuvosta vaarin ja jäsentelemään turhaa monimutkaisuutta tavoittelevat ja usein vääriä sanajärjestyksiä tulvillaan olevat ylettömän pitkät virkkeet lyhyemmiksi ja jossain määrin olen siihen ehkä kyennytkin, mutta aloitusvirke on kieltämättä varsin vaikeaselkoinen ja venytetty ilman välimerkkejä.

Iiwana-80: Totta ainakin toinen puoli.
 
Esimerkiksi itse voisin joskus jotain argumentoida, mutta en pysty lukemaan noita Megan aloituksia, jotka minusta on lähinnä jäsentämätöntä ajatusten virtaa ilman välimerkkejä. On jotekin hankala saada kiinni mitä lähtisi kommentoimaan, kun tuntuu, että yhteen virkkeeseen on ängetty kaikki sillä hetkellä mieleen sattuvat asiat.
 
Mutta ei säännöissä varmasti tuomita sitäkään. Jokainen saa talon tapojen puitteissa varmasti avautua kuinka parhaaksi näkee.
 
Eihän tämä aloitus ole mitenkään jäsentämätön tai välimerkitön. Tuohan on oikein selkeä teksti. Se on kyllä totta että usein, varsinkin aiempina vuosina, megan tekstit kyllä olivat liian haastavia lukea. Nimenomaan jäsentämättömyyden takia.

Itse aiheeseen sanoisin omakohtaisista kokemuksistani johtuen, että kriitikoiden arviot eivät ole koskaan luotettavia. Jos kriitikon tyyli on tuttu ja hänen aiemmat arvionsa ovat joiltain osin osuneet yhteen teoksesta vastaanottamieni aatosteni kanssa, annan tällaiselle kriitikolle ja kritiikille myös painavamman arvon kuin jollekin toiselle. Kritiikki on mielestäni kuitenkin vain suuntaviivoja siihen, haluanko itse kokea teoksen, vai en. Joissakin tapauksissa en halua lukea mitään kritiikiä teoksesta, jonka olen menossa kokemaan, kun taas joissakin tapauksissa kritiikki on se, joka sai minut alkujaankin teoksen pariin. Teoksen kokemisen jälkeen minulla ei ole koskaan tarvetta lukea siitä kritiikkiä. Minua kiinnostaa silloin vain ja ainoastaan oma kokemukseni siitä.

megatherium: Tämähän nyt oli uskomatonta läppää joltakin joka ei itse aktivoi aluetta millään tavalla.
 
Mikä ei ollut läppää ollenkaan!

Henri Henri Olavi: Itse aiheeseen sanoisin omakohtaisista kokemuksistani johtuen, että kriitikoiden arviot eivät ole koskaan luotettavia. Jos kriitikon tyyli on tuttu ja hänen aiemmat arvionsa ovat joiltain osin osuneet yhteen teoksesta vastaanottamieni aatosteni kanssa, annan tällaiselle kriitikolle ja kritiikille myös painavamman arvon kuin jollekin toiselle. Kritiikki on mielestäni kuitenkin vain suuntaviivoja siihen, haluanko itse kokea teoksen, vai en. Joissakin tapauksissa en halua lukea mitään kritiikiä teoksesta, jonka olen menossa kokemaan, kun taas joissakin tapauksissa kritiikki on se, joka sai minut alkujaankin teoksen pariin. Teoksen kokemisen jälkeen minulla ei ole koskaan tarvetta lukea siitä kritiikkiä. Minua kiinnostaa silloin vain ja ainoastaan oma kokemukseni siitä.
 
Negatiivisiin kritiikkeihin kannattaa suhtautua varauksellisesti, sillä kritiikki harvoin yltää pintaa syvemmälle, vaan takertuu usein sekundaarisiin seikkoihin ja detaljeihin subjektiivisia mieltymyksiä esitellen ja joku muu voi kokea teoksen aivan toisella tavalla ja syvemmin, kuin minkä käsityksen kritiikki teoksesta antaa. Itse olen nauttinut eräästä Fordellin sinfoniasta, pitäen sitä omaperäisenä teoksena, vaikka finaali onkin surkea, mutta teos ei kokonaisuutena ole niin heikko kuin mahdollisesti säveltäjän suomenruotsalaisuuden takia mollattu Fordell säveltämässään sinfoniassa meille vielä sangen raakilemaisena ja aloittelevana sinfonikkona esittäytyy, mutta minuun sen jollakin tavoin omaleimainen sävelkieli on vaikuttanut paljon Sibeliuksen sovinnaista sävelkieltä voimakkaammin, vaikka olen jo, vähän kyllästynyt sen sanontaan. Kernaasti kuulisin säveltäjän kypsempääkin tuotantoa useammin.

megatherium: Negatiivisiin kritiikkeihin kannattaa suhtautua varauksellisesti, sillä kritiikki harvoin yltää pintaa syvemmälle, vaan takertuu usein sekundaarisiin seikkoihin ja detaljeihin subjektiivisia mieltymyksiä esitellen ja joku muu voi kokea teoksen aivan toisella tavalla ja syvemmin, kuin minkä käsityksen kritiikki teoksesta antaa. Itse olen nauttinut eräästä Fordellin sinfoniasta, pitäen sitä omaperäisenä teoksena, vaikka finaali onkin surkea, mutta teos ei kokonaisuutena ole niin heikko kuin mahdollisesti säveltäjän suomenruotsalaisuuden takia mollattu Fordell säveltämässään sinfoniassa meille vielä sangen raakilemaisena ja aloittelevana sinfonikkona esittäytyy, mutta minuun sen jollakin tavoin omaleimainen sävelkieli on vaikuttanut paljon Sibeliuksen sovinnaista sävelkieltä voimakkaammin, vaikka olen jo, vähän kyllästynyt sen sanontaan. Kernaasti kuulisin säveltäjän kypsempääkin tuotantoa useammin.
 
Suhtaudun kaikkeen kritiikkiin varauksella. Minusta negatiivinen tai positiivinen kritiikki ovat aivan samanarvoisia keskenään, ja saattavat auttaa tai olla auttamatta minua. Kritiikki on jotain joka palvelee minua. En näe sille sen suurempaa arvoa välttämättä.

En oikein ymmärrä kysymystä. Miten luotettavia kriitikoiden arviot on? Mikä kysymys tämä sitten on?
 
Jokainen, niin lehdessä kirjoittava kriitikko kun ämnetissäkin laajaa musiikillista sivistystään alleviivava henkilö, on vain yksi henkilö, jolla on oma subjektiivinen näkemys tiettyyn teokseen. Jo lähtökohta tällaiselle kysymykselle on yksinkertaistava jo pelkästään siksi, että mielipide on kuin takapuoli, koska jokaisella on omansa ja jokaisen oma mielipide on varmasti jokaisesta itsestään oikea ja hyvä. Jos pidän Sibben viulukonsrtosta, niin pidän siitä ja sillä hyvä. Ei kenekään muun tarvitse siitä pitää, eikä minun perustelu ole yhtään sen pätevämpi kun hänenkään, joka teoksen haluaa tyrmätä.
 
Minusta, anteeksi vain, tällaisen kysymyksen esittäminen kertoo enemmän kysymyksen esittäjästä kun hän ehkä itse tulee ajatelleeksikaan. Olisi hienoa kun annettaisiin jokaisen tykätä mistä tykkää ilman, että yritettäisiin painaa toisten mielipidettä alhaisemmaksi vain sen perusteella, että itse ollaan eri mieltä ja osataan laittaa hienoja sanoja perä jälkeen ilman, että niistä muodostuu ymmärrettäviä lauseita saati ymmärrettäviä virkkeitä.

Iiwana-80: En oikein ymmärrä kysymystä. Miten luotettavia kriitikoiden arviot on? Mikä kysymys tämä sitten on?
 
Jokainen, niin lehdessä kirjoittava kriitikko kun ämnetissäkin laajaa musiikillista sivistystään alleviivava henkilö, on vain yksi henkilö, jolla on oma subjektiivinen näkemys tiettyyn teokseen. Jo lähtökohta tällaiselle kysymykselle on yksinkertaistava jo pelkästään siksi, että mielipide on kuin takapuoli, koska jokaisella on omansa ja jokaisen oma mielipide on varmasti jokaisesta itsestään oikea ja hyvä. Jos pidän Sibben viulukonsrtosta, niin pidän siitä ja sillä hyvä. Ei kenekään muun tarvitse siitä pitää, eikä minun perustelu ole yhtään sen pätevämpi kun hänenkään, joka teoksen haluaa tyrmätä.
 
Minusta, anteeksi vain, tällaisen kysymyksen esittäminen kertoo enemmän kysymyksen esittäjästä kun hän ehkä itse tulee ajatelleeksikaan. Olisi hienoa kun annettaisiin jokaisen tykätä mistä tykkää ilman, että yritettäisiin painaa toisten mielipidettä alhaisemmaksi vain sen perusteella, että itse ollaan eri mieltä ja osataan laittaa hienoja sanoja perä jälkeen ilman, että niistä muodostuu ymmärrettäviä lauseita saati ymmärrettäviä virkkeitä.
 
Kriitikoiden jostakin teoksesta esittämillä arvioilla saattaa olla ratkaiseva merkitys koko säveltäjän luovan uran kannalta. Tästä on olemassa tunnettuja tapauksia, kun esim. Sulho Ranta sai aikoinaan haukkumiset kriitikoilta atonaalisille teoksilleen, mikä vaikutti hänen tyylilliseen kehitykseensä säveltäjänä. Einar Englundin mukaan kriitikot nitistivät Rannan ultramodernistina ja hän joutui pehmentämään tyylinsä uusklassismia suosivaksi atonaalisesta sävelkielestä laajennettuun tonaalisuuteen. Aika ei vielä ollut kypsä hänen radikaalille säveltaiteelleen. Professori Haapanen ja Melartin sen sijaan suhtautuivat paljon myönteisemmin.

megatherium: Kriitikoiden jostakin teoksesta esittämillä arvioilla saattaa olla ratkaiseva merkitys koko säveltäjän luovan uran kannalta.
 
Tämä pitää varmasti paikkansa. Olin niin tohkeissani, että en jaksanut ajatella pidemmälle. Ex. pääministeriä, nykyistä pressaa, siteeratan: "sori siitä".
 
Voihan se olla, että tietyn tasoiset kuulijat lukevat ensin arvostelut ja jos ne on tyrmäävät, niin ei tutustu itse teokseen lainkaan. Piru tietää.
 
Itselle kriitikoiden ja kriitikoiden lausunnot eivät merkitse mitään. Tai en tiedä, kun en tule tutustuneeksi niihin oikeastaan ollenkaan. Oma mielipide ratkaisee.

Iiwana-80: Tämä pitää varmasti paikkansa. Olin niin tohkeissani, että en jaksanut ajatella pidemmälle. Ex. pääministeriä, nykyistä pressaa, siteeratan: "sori siitä".
 
Voihan se olla, että tietyn tasoiset kuulijat lukevat ensin arvostelut ja jos ne on tyrmäävät, niin ei tutustu itse teokseen lainkaan. Piru tietää.
 
Itselle kriitikoiden ja kriitikoiden lausunnot eivät merkitse mitään. Tai en tiedä, kun en tule tutustuneeksi niihin oikeastaan ollenkaan. Oma mielipide ratkaisee.
 
Toteaisin myös, etteivät myöskään positiivisen sävyn omaavat arvostelut monista sinfonioista ym. teoksista ole ilman muuta edesauttaneet näiden teosten pysymistä ohjelmistossa, vaikka luulisi kriitikkojen omaavan tässä suhteessa huomattavaa arvovaltaa ja uskottavuutta.
 
Tulee mieleen Hesarin arvostelu Nils-Eric Fougstedtin muistokonsertista, jossa arvostelija totesi olevansa "vakuuttunut siitä, että kyseinen konsertti avasi kuulijoiden korvat tajuamaan Fougstedtin suuruuden säveltäjänä".
 
Konsertissa esitettiin muiden muassa palkittu ja Rooman musiikkifestivaaleillakin suomea edustanut dodekafoninen ja myös minun mielestäni erittäin vaikuttava Trittico sinfonico arvostelijan ylistäessä vuolaasti Fougstedtin säveltaidetta. Vaikka teos tuo mieleen hiukan Schönbergin tyylin, se on ääriosissa tempoiltaan varsin rivakka ja täynnä rytmistä energiaa.
 
Hyvästä kritiikistäkin huolimatta Fougstedtin teos on unohdettu ja se on vain kerran soinut Paavo Berglundin johtamana konserttitallenteena yleisradiossa nykyaikana. Sen voi kuunnella Sibelius-akatemian kirjastossa.
 
Fougstedtin ylistetty Passacaglia sentään esitettiin mennävuosina Tapiola sinfoniettan konsertissa Panulan johdolla.